Akatemiatutkijan tehtävä 2022, kaikki tutkimusalat

25.8.2022
28.9.2022 klo 16.15 Suomen aikaa
1.9.2023–31.8.2027
Käsittelyssä
  • Rahoitus nelivuotiskaudelle voi kattaa hakijan palkan, mahdollisen tutkimusryhmän palkkauskuluja ja muita tutkimuskuluja
  • Hakijana on yksittäinen tutkija. Poikkeuksellisesti vuoden 2022 haussa rahoitusta voi hakea tutkija, jonka ensimmäisestä tohtorintutkinnosta on kulunut vähintään kaksi ja enintään yhdeksän vuotta. Ensimmäinen tohtorintutkinnon todistus on päivätty välillä 30.9.2013–30.9.2020.

Akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu urallaan nopeasti edenneiden nuoren tutkijasukupolven tutkijoiden tukemiseksi. Rahoitus tukee akatemiatutkijan tutkimustyötä siten, että hän voi pätevöityä ja edetä merkittävästi urallaan kohti vaativimpia tutkijantehtäviä sekä vakiinnuttaa asemansa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkijayhteisössä. Akatemiatutkija tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta.

Akatemiatutkijan tehtävää ei myönnetä vakinaisessa, johtavassa tutkijantehtävässä, kuten professorin, apulaisprofessorin tai tutkimusjohtajan tehtävässä, tai muussa niihin rinnastuvassa tehtävässä olevalle henkilölle.

Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.

Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.

Lue koko hakuilmoitus alta.

Avaa kaikki

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?