Akatemiatutkijauudistus
Suomen Akatemialla oli aiemmin nuorelle tutkijasukupolvelle haettavissa tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan rahoitusmuodot sekä osana akatemiahanke-rahoitusmuotoa nuorten akatemiahanke. Syyshaussa 2022 ei ole enää haettavana näitä rahoitusmuotoja, vaan silloin avataan ensimmäistä kertaa uudistettu akatemiatutkijan tehtävän haku.
Akatemiatutkija on lupaava nuoren tutkijasukupolven tutkija. Akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu urallaan nopeasti edenneiden nuoren tutkijasukupolven tutkijoiden tukemiseksi. Rahoitus tukee tutkimustyötä siten, että tutkija voi pätevöityä ja edetä merkittävästi urallaan kohti vaativimpia tutkijantehtäviä sekä vakiinnuttaa asemansa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkijayhteisössä. Uusi akatemiatutkija tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta.
Akatemiatutkijan tehtävän hakijan arvioinnissa otetaan erityisesti huomioon tohtorintutkinnon jälkeinen tutkimustoiminta ja tieteellinen yhteistyö uravaihe huomioiden.
Lisäksi tähän saakka käytössä olleesta liikkuvuuden varmistavasta hakukelpoisuusehdosta luovutaan uudessa rahoitusmuodossa, ja painopisteenä tulee olemaan hakijan laajempi urakehityksen arviointi.
Akatemiatutkijahakuun hakemuksen voi jättää tutkija, jonka ensimmäisen tohtorintutkinnon myöntämisestä on hakukuukauden päättyessä kulunut vähintään 2 ja enintään 7 vuotta. Tälle välille sijoittuvassa uravaiheessa hakijan on mahdollista osoittaa akatemiatutkijalta edellytettävä tohtorintutkinnon jälkeinen uralla eteneminen ja saavuttaa rahoituskaudella merkittävä pätevöityminen kohti vaativia tutkijantehtäviä (esimerkiksi tenure track -positiota). HUOM! Poikkeuksellisesti ja kertaluonteisesti ensimmäisellä hakukerralla rahoitusta voi hakea tutkija, jonka ensimmäisestä tohtorin tutkinnosta on hakukuukauden päättyessä kulunut vähintään 2 ja enintään 9 vuotta. Tammihausta 2024 alkaen hakukelpoisuus on 2–7 vuotta ensimmäisestä tohtorintutkinnosta. Hakuajankohdan siirtymisen vuoksi tammihaussa 2024 hakukelpoisia ovat ne hakijat, joiden tohtorintutkinto on päivätty 30.9.2016–31.1.2022.
Akatemian syyskuussa 2021 käynnistämä hanke nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotojen uudistamiseksi on edennyt toteutusvaiheeseen. Hankkeessa selvitettiin, miten urallaan nopeasti edenneiden tutkijoiden rahoitusmuotoja voitaisiin kehittää kokonaisuutena.
Akatemialla oli aiemmin nuorelle tutkijasukupolvelle haettavissa tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan rahoitusmuodot sekä osana akatemiahanke-rahoitusmuotoa nuorten akatemiahanke. Rahoitusmuodot on otettu käyttöön eri aikakausina ja niitä on kehitetty eri vaiheissa rahoitusmuotolähtöisesti.
Selvitystyön perusteella nuorelle tutkijasukupolvelle tarkoitettujen rahoitusmuotojen kokonaisuus koettiin monimutkaiseksi ja hallinnollisesti tarpeettoman raskaaksi. Erityisesti kuormitusta niin tutkimusorganisaatioissa, hakijoiden keskuudessa kuin hallintovirastossa aiheuttivat akatemiatutkijan tehtävän vaatimat useat hakemukset ja rahoituspäätökset, liikkuvuusedellytyksen täyttäminen ja tulkinta, rahoituksen käytön joustamattomuus sekä epätarkoituksenmukaista työtä kaikissa toimijoissa aiheuttava hakemusten hyväksymisprosentin matala taso. Uudistuksen tavoitteeksi otettiin yksinkertaistaa ja joustavoittaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusta.
Akatemian hallitus päätti kokouksessaan 4.2.2022 valmistella uudistuksen, jossa nykyisestä tutkijatohtorin ja akatemiatutkijatehtävien rahoituksista sekä nuorelle tutkijasukupolvelle erityisesti tarkoitetusta osuudesta akatemiahankerahoituksessa luovutaan ja tilalle luodaan uudistettu akatemiatutkijarahoitus. Seuraavaksi päätettiin uudistetun akatemiatutkijan tehtävän pääperiaatteista 16.3.2022, ja 25.4.2022 päätettiin rahoitusmuodon yksityiskohtaiset tavoitteet, periaatteet ja rahoituspäätösten perusteet.
Akatemiatutkijan tehtävän rahoituksen saaneelle tutkijalle tehdään yksi myöntöpäätös. Rahoituksessa sovelletaan kokonaiskustannusmallia. Päätös voi sisältää akatemiatutkijan omia palkkakuluja tai tutkimussuunnitelman toteuttamiseen kohdentuvia tutkimuskuluja tai molempia. Palkkakustannukset määräytyvät suorituspaikan palkkausjärjestelmän mukaisesti. Kululajit eivät ole sitovia. Yksi myöntöpäätös ja rahoituksen joustava käyttö ovat tärkeitä hakemisen ja tutkimuksen toteuttamisen sujuvuuden ja hallinnollisen työn keventämisen näkökulmasta. Myöntöpäätökset tehdään pääsääntöisesti neljän vuoden rahoituskaudelle.
Uuden akatemiatutkijan tehtävän rahoitusmuoto otetaan käyttöön syyshaussa 2022.
Nykyisiin tutkijatohtorin ja akatemiatutkijatehtävien rahoituksiin sekä nuorelle tutkijasukupolvelle erityisesti tarkoitettuun osuuteen akatemiahankerahoituksessa ei enää avata uusia hakuja. Tänä vuonna tai aiemmin aloittaneet tutkijatohtorit, akatemiatutkijat ja nuoren tutkijasukupolven akatemiahankerahoitetut jatkavat entisin ehdoin rahoituskauden loppuun.
Akatemia kävi helmi-maaliskuun 2022 aikana keskusteluja sidosryhmiensä kanssa uudistuksen keskeisistä tavoitteista ja uuden akatemiatutkijarahoitusmuodon pääpiirteistä. Keskustelujen ja kuulemisten perusteella päätettiin, että poikkeuksellisesti ja kertaluonteisesti ensimmäisellä hakukerralla rahoitusta voi hakea tutkija, jonka ensimmäisestä tohtorin tutkinnosta on hakuajankuukauden päättyessä kulunut vähintään 2 ja enintään 9 vuotta. Tammihausta 2024 alkaen hakukelpoisuus on 2–7 vuotta ensimmäisestä tohtorintutkinnosta. Hakuajankohdan siirtymisen vuoksi tammihaussa 2024 hakukelpoisia ovat ne hakijat, joiden tohtorintutkinto on päivätty 30.9.2016–31.1.2022.
- Uuden akatemiatutkijan tehtävän rahoituspäätösten perusteet on määritelty (tiedote 25.4.2022)
- Blogikirjoitus 24.5.2022: Akatemiatutkijauudistuksen tavoitteena on selkeä ja joustava rahoitusmuoto
- Uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon keskeisistä periaatteista päätetty (tiedote 16.3.2022)
- Tiivistelmä: Uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon valmistelua ohjaavat periaatteet (pdf)
- Perustelumuistio: Uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon valmistelua ohjaavat periaatteet (pdf)
- Blogikirjoitus 10.2.2022: Kolmesta rahoitusmuodosta yhdeksi
Kokoamme Usein kysytyt kysymykset -listaan keskeisiä kysymyksiä ja vastauksia akatemiatutkijauudistuksesta.
Voit lähettää meille lisää kysymyksiä ottamalla yhteyttä: earlycareer(at)aka.fi
Mikä on akatemiatutkijauudistuksen tavoite?
Uusi akatemiatutkijan tehtävä tukee nuoren tutkijasukupolven tutkimustyötä ja uraa. Tavoitteena on tunnistaa ja tukea lupaavia tutkijoita, jotka voivat pätevöityä ja edetä merkittävästi urallaan kohti vaativimpia tutkijantehtäviä sekä vakiinnuttaa asemansa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkijayhteisössä. Tarkoituksena on, että rahoitusta on mahdollisimman yksinkertaista hakea: pyydetään yksi hakemus ja tehdään yksi päätös. Lisäksi pyritään siihen, että rahoitus on joustavasti käytettävissä omaan palkkaan, muiden palkkaan ja muihin tutkimuskuluihin ja että rahoitus on kevyt hallinnoida.
Miksi juuri nyt uudistetaan?
Tutkijatohtorin, akatemiatutkijan ja nuoren tutkijasukupolven akatemiahankkeiden rahoitusten osin päällekkäisten tavoitteiden yhteensovittaminen ja päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi. Tutkimuksen tekemisen tavat ovat monipuolistuneet, tutkijan omien yhteistyöverkostojen luominen ja kansainvälinen yhteistyö ovat viime aikoina muuttaneet muotoaan. Yliopistojen urajärjestelmät ovat muuttuneet. Rahoituksen tulisi siksi olla tutkimuksen tarpeiden mukaan joustava ja eri tutkijanuratilanteisiin sopiva.
Milloin uudistus tulee voimaan?
Uuden akatemiatutkijan tehtävän rahoitusmuoto otetaan käyttöön syyskuun 2022 haussa. Hakuilmoitus julkaistaan kesäkuussa 2022.
Mikä on hakukelpoisuusaika?
Poikkeuksellisesti ja kertaluonteisesti ensimmäisellä hakukerralla (syyshaku 2022) rahoitusta voi hakea tutkija, jonka ensimmäisestä tohtorin tutkinnosta on hakukuukauden lopussa kulunut vähintään 2 ja enintään 9 vuotta. Tammihausta 2024 alkaen hakukelpoisuus on 2–7 vuotta ensimmäisestä tohtorintutkinnosta. Hakuajankohdan siirtymisen vuoksi tammihaussa 2024 hakukelpoisia ovat ne hakijat, joiden tohtorintutkinto on päivätty 30.9.2016–31.1.2022.
Ajatuksena on, että ensimmäisen kahden vuoden aikana tohtorin tutkinnon jälkeen tutkija etenee tutkijanurallaan, voi vaihtaa tutkimusympäristöään, luoda omia yhteistyöverkostojaan ja edistää omaa tutkimuslinjaansa. Useilla eurooppalaisilla rahoittajilla on käytössä vastaava tutkijanurarahoitusmuoto.
Miksi hakukelpoisuusaika on ensimmäisestä tohtorin tutkinnosta vähintään 2 vuotta ja enintään 7 vuotta?
Uudella akatemiatutkijan rahoituksella tuetaan jo jonkin verran ansioituneita, lupaavia tutkijoita tarkoin harkitussa urakehitysvaiheessa. Tässä uran vaiheessa hakija on jo tehnyt väitöskirjan jälkeistä tutkimusta ja tietoisia valintoja tutkijanuran edistämiseksi, mutta ei pääsääntöisesti ole vielä akatemiahankkeen vastuulliselta johtajalta edellytettävässä uravaiheessa. Tavoitteena on tunnistaa ja tukea juuri niitä tutkijoita, jotka voivat rahoituskaudella pätevöityä ja edetä merkittävästi urallaan kohti vaativimpia tutkijantehtäviä sekä vakiinnuttaa asemansa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkijayhteisössä.
Poistuuko liikkuvuusedellytys / tutkimusympäristön vaihtoedellytys hakukelpoisuuskriteerinä?
Kyllä, tutkimusympäristön vaihtoedellytys hakukelpoisuuskriteerinä poistuu ja sen tavoitteet (itsenäistymisen vahvistuminen ja osaamisen monipuolistuminen) siirtyvät osaksi hakijan urakehityksen arviointia. Hakijalta odotetaan tästä jo hakuvaiheessa osoitettavissa olevia näyttöjä, joita voivat olla muun muassa kokemus erilaisista tutkimusympäristöistä, kyky rakentaa yhteistyöverkostoja, yhteishankkeet tai aiempaa uravaihetta itsenäisempi julkaisutoiminta.
Mikä on rahoituskausi?
Rahoituskausi on neljä vuotta. Tämä antaa mahdollisuuden pätevöityä merkittävästi ammattitutkijan uralla ja se on riittävä myös kokeellisin vaiheisiin perustuvilla tutkimusaloilla. Nelivuotisen rahoituskauden aikana akatemiatutkijan tehtäviin kuuluu 4 kuukautta ammattimaisen tutkijan uran kannalta tärkeitä muita kuin tutkimustehtäviä. Näitä voivat olla esimerkiksi opetus- ja ohjaustyö, hallinnolliset tehtävät, vuorovaikutus- tai vaikuttamistyö tai muut, organisaation ydintehtäviin liittyvät tehtävät.
Miten taataan, että eri uravaiheissa olevat arvioidaan oikeudenmukaisesti?
Arvioinnissa painotetaan tutkimussuunnitelman ja hakijan kompetenssin arviointia, joka ei perustu määrällisiin mittareihin, kuten lehtien vaikuttavuuskertoimiin. Tutkijan saavutuksia arvioidaan moninaisten tuotosten ja tutkijanuran tehtävien kautta, ja katkokset tutkijanuralla huomioidaan saavutuksia arvioitaessa.
Arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota eri uravaiheissa olevien hakijoiden potentiaaliin. Hakijan näyttöjä arvioidaan ottaen huomioon hänen uravaiheeseensa.
Miten hankkeiden erot otetaan arvioinnissa huomioon? Onko yksittäisellä tutkijalla samat mahdollisuudet kuin ryhmällä ja miten huomioidaan tutkimuksen erilaiset toteuttamistavat?
Tieteelliset arviointipaneelit ottavat huomioon tutkimuksen alakohtaiset toimintatavat, kuten esimerkiksi sen, onko alalla pääsääntöisesti yksilötutkijoita tai tutkimusryhmiä. Uudesta akatemiatutkijan tehtävän rahoitusmuodosta voi hakea tarpeen mukaan rahaa tutkijan omaan palkkaan ja/tai muiden palkkaukseen ja tutkimuskuluihin ryhmälle. Arvioinnissa otetaan huomioon tutkimukselle paras toteuttamistapa.
Vaikuttaako uudistus käynnissä oleviin akatemiatutkija- ja tutkijatohtorirahoituksiin?
Ei vaikuta. Rahoitukset jatkuvat rahoituspäätöksen mukaisesti ja niissä sovelletaan päätettäessä voimassa olleita periaatteita ja rahoitusehtoja.
Voiko tutkijatohtorirahoituksen saanut tutkija hakea uutta akatemiatutkijan tehtävää?
Tutkijatohtorin tehtävän saaneelle voidaan myöntää akatemiatutkijan tehtävä rahoituskauden viimeisenä vuotena siten, etteivät rahoituskaudet ole päällekkäisiä.
Voiko akatemiatutkijan rahoituksen saada kahdesti?
Aiemmin akatemiatutkijan tehtävän saaneelle ei myönnetä uutta nelivuotista akatemiatutkijan tehtävää. Uuden nelivuotisen akatemiatutkijan tehtävän saaneelle voidaan myöntää toinen akatemiatutkijan tehtävän rahoitus rahoituskauden viimeisenä vuotena siten, etteivät rahoituskaudet ole päällekkäisiä.
Lisätietoja
- Uuden akatemiatutkijan tehtävän rahoituspäätösten perusteet on määritelty (uutinen 25.4.2022)
- Blogikirjoitus 25.4.2022: Akatemiatutkijauudistuksen tavoitteena on selkeä ja joustava rahoitusmuoto
- Uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon keskeisistä periaatteista päätetty (tiedote 16.3.2022)
- Tiivistelmä: Uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon valmistelua ohjaavat periaatteet (pdf)
- Perustelumuistio: Uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon valmistelua ohjaavat periaatteet (pdf)
- Blogikirjoitus 10.2.2022: Kolmesta rahoitusmuodosta yhdeksi
- Suomen Akatemia uudistaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotoja (tiedote 7.2.2022)
- Uudistetun akatemiatutkijan rahoitusmuodon valmistelun ja toimeenpanon suunnitelma (pdf)
- yleiset tiedustelut: earlycareer(at)aka.fi
- projektipäällikkö Vera Mikkilä, p. 029 533 5048, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Aiheesta lisää
- Suomen Akatemian nuoren tutkijasukupolven rahoitusuudistuksen
sukupuoli- ja yhdenvertaisuusvaikutusten arviointi (pdf) - Akatemiatutkijauudistuksen tutkijakyselyn vastausraportti (pdf)
- Suomen Akatemia on aloittanut selvityshankkeen nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotojen uudistamiseksi (tiedote 11.10.2021)
- Akatemiatutkijauudistuksen selvitysaineisto-pdf:n saa pyydettäessä palveluosoitteesta earlycareer@aka.fi