Akatemiahankkeet 2022 kaikki tutkimusalat

25.8.2022
5.10.2022 klo 16.15 Suomen aikaa
1.9.2023–31.8.2027
Käsittelyssä
  • Keskimääräinen myöntö 400 000–500 000 euroa / hanke
  • Hakijana yksittäiset tutkimusryhmät ja kahden tai useamman ryhmän muodostamat konsortiot.
  • Rahoitusta haetaan tutkimusryhmän palkkaamiseen ja hankkeen välittömiin tutkimuskuluihin.

Akatemiahankkeilla edistetään tutkimuksen laatua, tieteellistä ja muuta vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta. Tavoitteena on kansainvälisesti korkeatasoinen tieteellinen tutkimus, mahdolliset tieteelliset läpimurrot ja tutkimusyhteistyö parhaiden kansainvälisten ryhmien kanssa. Akatemiahankkeen hakija hakee rahoitusta tutkimusryhmän palkkaamiseen.

Akatemiahankkeen vastuullisella johtajalla tulee olla tohtorin tutkinnon lisäksi muuta merkittävää näyttöä tieteellisestä työstä. Yleensä hän on professorin tai dosentin tasoinen tutkija. Rahoitusta voivat hakea yksittäiset tutkimusryhmät ja kahden tai useamman ryhmän muodostamat konsortiot.

Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.

Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.

Lue koko hakuilmoitus alta. Tutustu myös akatemiahankehakijan muistilistaan.

Avaa kaikki

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?