Ansioluettelo
Ansioluettelo tehdään verkkoasioinnissa Ansioluettelo-välilehdellä. Fontti on Times New Roman 12 pt, riviväli 1,15 ja marginaalit 20 mm. Ansioluettelo voi olla pituudeltaan enintään kolme sivua. Älä lisää ansioluetteloa välilehdelle kuvamuodossa.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on julkaisut 18.3.2020 suosituksen tutkijan ansioluettelomalliksi, johon Akatemian ansioluettelomalli perustuu. Akatemia on sitoutunut TENK:n hyvän tieteellisen käytännön ohjeistukseen ja vastuullisen tutkijan arvioinnin suosituksiin.
Laadi ansioluettelo alla olevaa otsikointia ja järjestystä noudattaen. Sisällytä ansioluetteloosi hakumuodon ja arvioinnin sekä urakehityksesi kannalta tarpeelliset otsikot. Otsikoiden alle listattu sisältö on pääosin esimerkinomaista.
Henkilötiedot ja ansioluettelon päiväys
- sukunimi (myös aikaisemmat)
- etunimet
- tutkijatunniste, jos sellainen on (esim. ORCID, ResearcherID)
- ansioluettelon laatimispäivämäärä
Tutkinnot ja oppiarvot
- tutkinnon myöntöpäivämäärä (viimeisin ensin), tutkintonimike, pääaine/koulutusohjelma tai vastaava, oppilaitoksen nimi, tutkinnon suorituspaikkakunta ja -maa; ylimmän suoritetun tutkinnon myöntäjän yhteystieto; viralliset tutkinnot ilmoitetaan sekä suomalaisen että kansainvälisen järjestelmän mukaan.
- dosentin arvon myöntöpäivämäärä, tieteenala ja yliopisto. Huom. dosentin arvo on englanniksi Title of Docent.
Nykyinen työ
- työsuhteen alkamis- ja päättymisaika, nykyinen tehtävänimike, työnantaja ja toimipaikka (mahdollinen osa-aikaisuus ilmoitettava, lyhyt tehtävän kuvaus tarvittaessa)
- akateeminen tutkijanuravaihe neliportaisen (I–IV) tutkijanuramallin mukaan, tarvittaessa soveltaen
- päätoiminen opiskelija: oppilaitos (nimi ja paikkakunta) sekä tutkintonimike, koulutusohjelma tai vastaava
- sivutoimet
Aiempi työkokemus
- aiemmat palvelussuhteet ja apurahakaudet (viimeisin ensin) ml. pitempiaikaiset ulkomaanvierailut: työsuhteen/tehtävän alkamis- ja päättymisaika, työtehtävä, työnantaja ja toimipaikka tai rahoittaja (mahdollinen osa-aikaisuus ilmoitettava, lyhyt tehtävän kuvaus tarvittaessa)
- aikaisemmat sivutoimet ja muut haun kannalta olennaiset tehtävät ja sidonnaisuudet (esim. yrityksessä)
Tauot työuralla
Näiden tietojen ilmoittaminen on vapaaehtoista, mutta ne saattavat vaikuttaa positiivisesti arviointiin.
- perhevapaat, armeija- tai siviilipalvelusaika, muu toimivapaa tai muu mahdollinen syy päivämäärineen ja tauon pituus kuukausina
Tutkimusrahoitus ja apurahat
- merkittävä tutkimusrahoitus: rahoituksen alkamis- ja päättymisaika, rahoituksen tyyppi, myöntäjä ja määrä; oma rooli rahoitushakemuksen laatimisessa tutkimusryhmässä; vastuullisen johtajan nimi
Tutkimuksen tuotokset
- kehitetyt menetelmät, ohjelmat, infrastruktuurit, aineistot, oppaat ja työkalut
- patentit ja keksinnöt
- merkittävimmät taiteelliset työt ja prosessit
Tutkimustyön ohjaus- ja johtamiskokemus
- toimiminen perustutkinto- ja jatko-opiskelijoiden virallisesti nimettynä ohjaajana: ohjattavien lukumäärä tutkinnoittain, vastuullinen/avustava ohjaaja
- tutkimusryhmän tai -hankkeen johtamiskokemus (täsmennä tehtävänkuva, esim. post doc -vaiheen tutkijoiden ohjaaminen)
Opetusansiot
Opetusansiot esitetään tilanteen mukaan, kriittisesti valikoituina. Opetusansioita voidaan tarvittaessa osoittaa erillisellä opetusportfoliolla.
- pedagoginen koulutus ja muu osoitettu pedagoginen osaaminen
- opetuksen ja opetusmenetelmien tutkimusperustainen ja yhteisöllinen kehittäminen (esim. oppimateriaalin kehittäminen ja avoin saatavuus, toiminta kehittämisryhmissä, pedagoginen julkaisutoiminta)
- opetuskokemus yleisesti
- opetuksen kehittämiseen myönnetty rahoitus
Palkinnot ja huomionosoitukset
- tieteellisistä, taiteellisista, tutkimuksellista tai ammatillisista ansioista tai akateemisen uran perusteella myönnetyt palkinnot ja huomionosoitukset
- opetuksesta myönnetyt tunnustukset
Merkittävimmät muut akateemiset ansiot, esimerkiksi:
- väitöskirjan esitarkastajana tai vastaväittäjänä toimiminen; väitöskirjalautakuntien tai -toimikuntien jäsenyydet
- asiantuntija-arvioijana toimiminen tehtäväntäytöissä ja esim. dosentin arvon myöntämiseen liittyvässä arvioinnissa
- rahoitushakemusten vertaisarviointi
- tieteellisten yhteisöjen jäsenyydet ja niiden luottamustehtävät
- jäsenyys kansallisessa tai kansainvälisessä asiantuntija-, arviointi- tai ohjausryhmässä sekä muut asiantuntijatehtävät (esim. osallistuminen oman tieteenalan arviointeihin)
- tieteellisten ja ammatillisten julkaisusarjojen ja aikakauslehtien toimituskuntien jäsenyydet tai (pää)toimittajan tehtävät
- tieteellisten julkaisujen arviointitehtävät (”referee”)
- tehtävät korkeakoulujen ja tutkimusorganisaatioiden hallinnossa tai työryhmissä, korkeakouluyhteisölliset tehtävät ja tiede- ja tutkimushallinnon kansalliset ja kansainväliset luottamustehtävät (esim. eettisissä toimielimissä)
- merkittävät kansainväliset kutsuluennot
- tieteellisten kokousten järjestäminen
Tieteellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus
- avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen, esim. tutkimus- ja tietoaineistojen tuottaminen ja vastuullinen jakaminen
- tutkimustuotosten hyödyntäminen (sekä omien että muiden)
- hyvän tieteellisen käytännön edistäminen, esim. toimiminen tutkimusetiikan tukihenkilönä
- vastuullisen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen
- merkittävimmät luottamustehtävät, asiantuntijatehtävät ja toimeksiannot
- ansiot tiedeviestinnässä ja asiantuntijana toimiminen mediassa
Muuta
- muut ansioluettelon käyttötilanteen kannalta olennaiset tehtävät ja sidonnaisuudet (esim. toimiminen yrityksessä tai järjestössä)
- muut yhteiskunnalliset ansiot ja tunnustukset, haluttaessa suomalainen sotilasarvo
- muu ansioluettelon käyttötilanteen kannalta olennainen osaaminen
- Linkki täydelliseen ansioluetteloon (jos tarpeellista)