FIRI2024 Tutkimusinfrastruktuurien tiekarttahaku: Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta 2025–2028
- Tässä haussa haetaan paikkaa kansallisella tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla sekä rahoitusta tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeelle. Haku on kaksivaiheinen.
- Ensimmäisessä vaiheessa tiekarttahakemukset arvioidaan, ja parhaiten menestyneet (arvosanan 5 ja 6 saaneet) hakijat etenevät toiseen vaiheeseen.
- Toisessa vaiheessa jätetään tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeen rahoitushakemus.
- Näiden vaiheiden jälkeen Tutkimusinfrastruktuurikomitea tekee päätöksen siitä, mitkä tutkimusinfrastruktuurit pääsevät tiekartalle. Kaikki tiekartalle päässeet tutkimusinfrastruktuurit saavat rahoituksen.
- Hakijana molemmissa vaiheissa on yksittäinen tutkimusorganisaatio tai niiden muodostama konsortio.
Suomen Akatemian hallitus päätti Tutkimusinfrastruktuurikomitean esityksestä tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelman (TIPAS) vuoteen 2030. Sen visiona on, että korkeatasoiset tutkimusinfrastruktuurit ovat vaikuttavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan perusta. Tutkimusinfrastruktuurikomitea avaa TIPASin pohjalta tiekartta- ja rahoitushakuja sekä kehittää yhdessä muiden toimijoiden kanssa kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa tulevina vuosina. Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on luettelo Suomelle tärkeistä, seuraavien 10–15 vuoden aikana tarvittavista jo olemassa olevista, rakentamisvaiheessa olevista ja/tai uusista tutkimusinfrastruktuureista. Uusi tiekartta kattaa neljä vuotta ajanjaksolla 2025–2028.
Kansallisella tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla 2021–2024 olevat tutkimusinfrastruktuurit, jotka menestyvät FIRI2024-tiekarttahaussa parhaiten, voidaan nostaa majakoiksi. Majakkakandidaatit voidaan haastatella.
Suomen voimassa olevat kansainväliset jäsenyydet luetteloidaan tiekarttadokumenttiin. Mikäli näiden kansalliset noodit tarvitsevat kehittämishankerahoitusta, on noodien tai niiden yhteenliittymien jätettävä hakemus tiekarttahakuun sen prosessin mukaisesti.
Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja tutkimusympäristöjä. Suomen Akatemian rahoittamien hankkeiden odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.
Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.
Lue koko hakuilmoitus alta.
Suomen Akatemian hallitus päätti Tutkimusinfrastruktuurikomitean esityksestä tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelman vuoteen 2030 (TIPAS). Suunnitelman päätavoitteet kytkeytyvät Akatemian strategiaan, jossa toiminta-ajatuksena on avata uusia väyliä korkealaatuiseen, vastuulliseen ja vaikuttavaan tutkimukseen. TIPASin visiona on, että korkeatasoiset tutkimusinfrastruktuurit ovat vaikuttavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) perusta. Tutkimusinfrastruktuurikomitea avaa TIPASin pohjalta tiekartta- ja rahoitushakuja sekä kehittää yhdessä muiden toimijoiden kanssa kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa tulevina vuosina.
Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on luettelo Suomelle tärkeistä, seuraavien 10–15 vuoden aikana tarvittavista jo olemassa olevista, rakentamisvaiheessa olevista ja/tai uusista tutkimusinfrastruktuureista. Se on työkalu tutkimusyhteisöille, hallituksille ja rahoittajille, koska se auttaa ohjaamaan investointeja ja tukemaan tutkimusta ja innovaatiota. Tiekartalle valittujen tutkimusinfrastruktuurien avulla edistetään TIPASin tavoitteita.
Tämän haun tavoitteena on luoda tiekartta, joka varmistaa, että tutkimusinfrastruktuurit vastaavat sekä nykyisiin että tulevaisuuden tieteellisiin haasteisiin tuottaen uutta tietoa, vahvistavat tutkimusympäristöjen monimuotoista vaikuttavuutta, pysyvät kansainvälisesti kilpailukykyisinä, kasvattavat osaamista sekä toimivat vuorovaikutteisessa yhteistyössä TKI-toimijoiden kanssa.
Tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on osa TKI-lain toimeenpanoa. Se tukee eri TKI-toimijoiden välistä yhteistyötä ja kannustaa TKI-investointeihin.
Edellinen Suomen tutkimusinfrastruktuurien tiekartta 2021–2024 julkaistiin vuonna 2020.
Hakijoita pyydetään huomioimaan hakemuksessaan vaatimukset, jotka tutkimusinfrastruktuurin elinkaaren vaihe sille asettaa. Tutkimusinfrastruktuurin elinkaaren vaihe huomioidaan hakemuksen arvioinnissa. Tässä haussa tutkimusinfrastruktuurit jaetaan elinkaaren perusteella kahteen kategoriaan:
- Suunnittelu-, rakennus- ja/tai käynnistysvaihe (construction and/or implementation):
Tutkimusinfrastruktuuria suunnitellaan ja rakennetaan, infrastruktuurin toimintaa käynnistetään. Tutkimusinfrastruktuuri ei kuitenkaan vielä tarjoa palveluita täydessä kapasiteetissaan. Infrastruktuurilla on selkeä suunnitelma siitä, miten edetään seuraavaan vaiheeseen.
- Toiminta- ja/tai purkamisvaihe (operation and/or termination):
Tutkimusinfrastruktuuri on toiminnassa ja sen palvelut ovat käytettävissä avoimesti saatavilla olevien periaatteiden mukaisesti. Toimintavaiheessa tutkimusinfrastruktuuri voi myös suunnitella ja valmistella uusia palvelukokonaisuuksia ja näin päivittää toimintaansa. Purkamisvaiheessa tutkimusinfrastruktuurin toiminta ollaan lopettamassa. Tutkimusinfrastruktuurilla on suunnitelma toiminnan alasajosta ja tutkimusinfrastruktuurin avulla tuotetun datan pitkäaikaissäilytyksestä.
Löydät tutkimusinfrastruktuureihin liittyvät määrittelyt kuten tutkimusinfrastruktuuri, kansallinen tutkimusinfrastruktuuri, kansainvälinen tutkimusinfrastruktuurijäsenyys, tutkimusorganisaatio ja hanke täältä.
Kansallisen tutkimusinfrastruktuurin tunnusmerkit
Tieteellinen merkittävyys
Tutkimusinfrastruktuurin on edistettävä laadukasta tiedettä sekä tunnistettava tieteen kilpailukyvylle kriittiset alueet ja tuettava niiden kehitystä.
Palvelut ja käyttäjäkunta
Tutkimusinfrastruktuurien palvelut ja teknologiaratkaisut ovat käyttäjälähtöisiä, dynaamisia ja avoimia. Tutkimusinfrastruktuurit houkuttelevat ja kouluttavat aktiivisesti uusia osaajia.
Omistajuus, organisaatiorakenne ja osaaminen
Omistajuuden on oltava rakenteeltaan sellainen, että se tukee monikanavaista ja läpinäkyvää rahoitusta ja tutkimusinfrastruktuurin henkilöstön osaamisen kehittymistä ml. urapolut. Henkilöstöllä on oltava ajantasainen asiantuntemus sekä kyky tukea tutkimusinfrastruktuurin monimuotoista käyttöä.
Tutustu myös Tutkimusinfrastruktuurikomitean linjaukseen koskien hallinnollisen omistajuuden tunnusmerkkejä.
Datan hallinta ja tiedontuotanto
Vastuullisen ja turvallisen datan käsittelyn ja hallinnan avulla tutkimusinfrastruktuurit edistävät merkittävinä toimijoina uuden tiedon laaja-alaistatuotantoa ja käyttöä.
Vastuullisen tieteen käytännöt
Tutkimusinfrastruktuurin on huomioitava tutkimuseettiset kysymykset, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, avoimen tieteen periaatteet sekä kestävän kehityksen, ml. vihreän siirtymän, tavoitteet toiminnassaan.
Vaikuttavuus ja yhteistyö
Tutkimusinfrastruktuurilla on oltava laajaa ja monimuotoista vaikuttavuutta tutkimusyhteisössä ja laajemmin yhteiskunnassa. Tutkimusinfrastruktuureilla on TKI-toiminnan perustana asiantunteva ja näkyvä rooli yhteistyön mahdollistajina sekä uusien innovaatioiden vauhdittajina.
Budjetti ja rahoitus
Tutkimusinfrastruktuurilla on oltava pitkän aikavälin rahoitussuunnitelma, joka on vakaa ja läpinäkyvä, ja joka tukee palveluiden ylläpitoa ja kehittämistä.
Riskienhallinta
Tutkimusinfrastruktuurilla on oltava riskienhallintasuunnitelma.
Majakka -tutkimusinfrastruktuurin tunnusmerkit
Majakkainfrastruktuurit ovat edelläkävijöitä kansallisella infrastruktuurien tiekartalla kaikilla infrastruktuurien keskeisillä osa-alueilla, kuten palveluiden tarjoamisessa, vaikuttavuudessa, toiminnallisuudessa ja yhteiskäyttöisyydessä. Majakkainfrastruktuurit ovat jo aktiivisessa toimintavaiheessa ja ne ovat vuosien 2021–2024 tiekartalla.
Majakat ovat tutkimusinfrastruktuureja, jotka erottuvat selkeästi muista tiekartan tutkimusinfrastruktuureista:
- Ne toimivat edelläkävijöinä tieteelliseen tutkimukseen, kehittämiseen ja innovaatiotoimintaan liittyvien palveluiden tarjoamisessa
- Niiden palveluissa ei ole päällekkäisyyksiä muiden tiekartan tutkimusinfrastruktuurien kanssa
- Ne palvelevat yhteiskuntaa ja vaikuttavat laajasti ja osoitettavasti yhteiskunnan eri osa-alueilla
- Niiden käyttöaste on korkea, ja käyttäjäkunta koostuu tiedeyhteisön lisäksi myös yksityisen sektorin ja/tai laajemmin yhteiskunnan toimijoista
- Ne toimivat osoitetusti kansainvälisissä verkostoissa
- Niillä on ammattitaitoinen henkilöstö ja johto
- Niillä on vakaa ja monipuolinen rahoituspohja, mikä turvaa niiden pitkäaikaisen toiminnan ja kehityksen
- Ne huomioivat toiminnassaan vihreän siirtymän ja kestävän kehityksen tavoitteet
Nyt avattava tiekarttahaku on kaksivaiheinen. Ensimmäisestä vaiheesta pääsee jatkoon arvosanan 5 ja 6 saaneet hakemukset. Jatkoon päässeitä pyydetään jättämään tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeen rahoitushakemus.
Hakijana on molemmissa vaiheissa tutkimusorganisaatio. Tutkimusorganisaatio valitsee hakemuksen vastuuhenkilön, joka jättää hakemuksen. Suositus on, että tutkimusinfrastruktuurin johtaja/kansallinen koordinaattori on vastuuhenkilö.
Vastuuhenkilö vastaa hakemuksesta kokonaisuudessaan. Hakemus tehdään ja jätetään (submit) Suomen Akatemian verkkoasioinnissa. Hakemuksen laatimiseen voivat osallistua myös vastuuhenkilön valtuuttamat henkilöt kuten esimerkiksi konsortion varajohtaja. Valtuutus annetaan verkkoasioinnissa Valtuutus (Authorisation) -välilehdellä. Valtuutuksen keston voi määrittää verkkoasioinnissa. Valtuutus päättyy kuitenkin viimeistään hakuajan umpeuduttua. Vastuuhenkilön ei tule valtuuttaa itseään.
Suorituspaikan sitoumuksen hakemukselle antaa tutkimusorganisaation ylin johto. Sitoumus annetaan verkkoasioinnissa hakuajan sulkeuduttua. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus.
Mikäli hakemus sisältää Venäjä- tai Valko-Venäjä-yhteistyötä, hakijan tulee ottaa huomioon Akatemian linjaukset asiasta.
Jos vastuuhenkilö on kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia jättää hakemuksen tutkimatta.
Konsortiomuotoinen hakemus
Mikäli tutkimusinfrastruktuuria isännöi useampi tutkimusorganisaatio, ne voivat muodostaa konsortion. Lue ohje konsortiohakemuksesta. Konsortiomuotoisen hakemuksen laatii konsortion johtaja (hakemuksen vastuuhenkilö), jonka on hyvä olla tutkimusinfrastruktuurin johtaja / kansallinen koordinaattori. Kaikkien konsortio-osapuolina toimivien tutkimusorganisaatioiden täytyy osoittaa sitoumuksensa hakemukseen Akatemian verkkoasioinnissa. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus.
Konsortion johtajan (hakemuksen vastuuhenkilö) on täytettävä konsortion perustiedot Akatemian verkkoasioinnissa muiden osapuolten osalta. Huom! Konsortio-osapuolet eivät pysty tarkastelemaan koko konsortion hakemusta ilman valtuutusta (kuvattu yllä). Hakemus on kuitenkin nähtävissä verkkoasioinnissa näytön vasemmassa reunassa linkin Hakemuksesi lomakemuodossa (PDF) takana.
Tässä haussa haetaan paikkaa kansallisella tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla sekä rahoitusta tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeelle. Haku on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa tiekarttahakemukset arvioidaan, ja parhaiten menestyneet (arvosanan 5 ja 6 saaneet) hakijat etenevät toiseen vaiheeseen.
Toisessa vaiheessa jätetään tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeen rahoitushakemus.
Toisessa vaiheessa Suomen Akatemia varautuu rahoittamaan tiekartalle valittujen tutkimusinfrastruktuurien kehityshankkeita yhteensä arviolta 120 miljoonalla eurolla vuosien 2025–2029 aikana. Rahoitus toteutetaan edellyttäen, että eduskunta päättää osoittaa tarvittavat voimavarat.
Kokonaisrahoituskausi on 1.1.2025–31.12.2029. Teknisistä syistä rahoitus jaetaan kahteen erilliseen, määräaikaiseen rahoituspäätökseen. Ensimmäinen rahoituspäätös tehdään ajalle 1.1.2025-31.12.2027 ja toinen ajalle 1.1.2027–31.12.2029. Rahoituksen saajilta pyydetään väliraportti ensimmäisen ja toisen rahoituspäätöksen välissä, kesäkuussa vuonna 2026.
Kaikki tiekartalle päässeet tutkimusinfrastruktuurit saavat rahoituksen.
Akatemialta haettavan rahoitusosuuden suositeltava alaraja on yksittäisen hakemuksen osalta 200 000 euroa. Konsortiohakemuksessa osahankkeen suositeltava alaraja on 100 000 euroa ja koko konsortion suositeltava alaraja on 600 000 euroa.
FIRI-rahoitus on tarkoitettu tutkimusinfrastruktuurin investointikuluihin kuten rakentamiseen tai merkittävään päivittämiseen esimerkiksi laitteiden ja järjestelmien hankintaan, datan hallinnan kehittämiseen sekä palveluiden muodostamiseen ja niissä tarvittavan osaamisen kehittämiseen.
Hankintojen on tultava osaksi nykyistä tai rakenteilla olevaa kansallista tai kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuria, joka on avoimesti tiedeyhteisön yhteiskäytössä. Hankinnoissa voidaan mahdollisuuksien mukaan soveltaa ns. innovatiivista hankintaa.
Rahoitusta voi myös käyttää yhteistyön rakentamiseen TKI-toimijoiden kanssa.
Rahoitusta voidaan myöntää myös palkkauskuluihin, kun palkattavan henkilön toimenkuva liittyy yllä kuvattuihin toimintoihin.
FIRI-rahoitusta ei ole tarkoitettu tutkimusinfrastruktuurin käyttökuluihin tai pysyväisluonteisiin toimintamenoihin.
Tutkimusinfrastruktuurin rahoitus ei voi tukeutua liian vahvasti Suomen Akatemian myöntämään kilpailtuun rahoitukseen. Tutkimusinfrastruktuurien rahoituspohjan täytyy olla kestävä ja rahoitussuunnitelman pitkäjänteinen.
Jos tutkimusinfrastruktuurilla on meneillään Akatemian aiempaa FIRI-rahoitusta, sille voidaan perustelluista syistä myöntää lisää rahoitusta toisessa vaiheessa. Haettavan rahoituksen tarve perustellaan tarkemmin toisen vaiheen hakemuksessa. Yhteys aiemmin myönnettyyn rahoitukseen on myös kuvattava toisen vaiheen toimintasuunnitelmassa. Valtionavustusta ei kuitenkaan voida myöntää samaan tarkoitukseen.
Rahoitus myönnetään suomalaiseen suorituspaikkaan (yleensä yliopisto tai tutkimuslaitos), jonka kautta tutkimusrahoitus maksetaan.
Tiekartan ulkopuolisille tutkimusinfrastruktuureille ei tällä hetkellä ole suunnitteilla erillistä rahoitushakua tiekarttakauden 2025–2028 aikana.
Edellytykset suorituspaikalta
Tutkimusaineistojen säilyttämisen ja avaamisen kulut katsotaan kuuluvan tutkimusinfrastruktuurihankkeen suorituspaikan yleiskustannuksiin, mutta niitä voidaan myös perustellusti hyväksyä Akatemian rahoituksesta katettaviksi kuluiksi. Jos tutkimusinfrastruktuurin rakentaminen tai merkittävä päivittäminen sekä palveluiden muodostaminen painottuvat suurten datamäärien käsittelyyn tai hankkeen datan käsittely vaatii poikkeuksellisen paljon työvoimaa tai työaikaa, voi hankkeessa hakea datankäsittelyyn liittyvää rahoitusta palkkakuluihin. Hankkeeseen voi tällöin palkata henkilön, jonka työaikaa kuluu datan hallinnan ja käsittelyn tehtäviin. FIRI-rahoitusta ei kuitenkaan ole tarkoitettu tutkimusinfrastruktuurin käyttökuluihin tai pysyväisluonteisiin toimintamenoihin.
Suomen Akatemian rahoituksella hankitut tarvikkeet, laitteet ja kirjallisuus jäävät suorituspaikan omistukseen ja hallintaan. Tutkimusinfrastruktuurien osalta voidaan eri osapuolten kesken sopia myös muusta menettelystä. Usean suorituspaikan yhteishankkeissa tulee osapuolten kesken kirjallisesti sopia tutkimusinfrastruktuurin käytöstä, omistusosuuksista ja sijoituspaikasta, myös rahoituskauden jälkeisenä aikana. Sopimus säilytetään osana hankinta-asiakirjoja. Sopimusta ei tarvitse toimittaa Akatemiaan.
Hakemuksen jättäminen ja täydentäminen
Tiekarttahaun haun ensimmäinen vaihe päättyy 15.5.2024 klo 16.15 Suomen aikaa. Arvioinnista arvosanan 5 ja 6 saaneet etenevät toiseen vaiheeseen hakemaan rahoitusta. Jatkoon valituilta pyydetään kehityshankkeen rahoitushakemukset Akatemian verkkoasiointiin 22.10.2024 mennessä. Hakuajat ovat ehdottomia ja koskevat myös konsortioita. Hakemus, joka ei ole saapunut Akatemiaan määräaikaan mennessä, jätetään tutkimatta (käsittelemättä).
Konsortion johtaja voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikkien osahankkeiden johtajat ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete).
Jätä hakemus hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Voit jättää vain sellaisen hakemuksen, jossa on kaikki pakollisiksi määritellyt tiedot ja liitteet. Hakija on vastuussa siitä, että hakemuksen liitteet ovat sisällöltään asianmukaisia.
Jätettyä hakemusta voi muokata ja täydentää hakuajan päättymiseen saakka. Jo jätettyä hakemusta voi muuttaa ennen hakuajan päättymistä esimerkiksi vaihtamalla hakemuksen liitteitä. Jos huomaat hakuajan päätyttyä merkittäviä puutteita hakemuksessa, ota välittömästi yhteyttä Akatemian helpdeskiin (www.aka.fi/kysy), jolloin hakemus voidaan avata täydennettäväksi. Täydennys otetaan huomioon, jos se on mahdollista hakemuksen arviointi- ja päätöksentekoprosessin kannalta.
Akatemia voi pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan. Hakija saa täydennyspyynnöstä ilmoituksen sähköpostiinsa. Jos hakija ei ole täydentänyt hakemustaan määräaikaan mennessä tai hakemus on yhden täydennyspyynnön jälkeen olennaisilta osin puutteellinen, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä). Hakijan on huolehdittava, että yhteystiedot (sähköpostiosoite) ovat ajan tasalla.
Hakemuksen vireille tulo
Hallintolain 17 §:n ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §:n mukaan vastuu hakemuksen saapumisesta perille määräajassa on lähettäjällä. Hakemuksen katsotaan olevan vireillä, kun verkkoasioinnin lomake ja asioinnissa pakollisiksi määritellyt liitteet on jätetty verkkoasiointiin. Järjestelmä ilmoittaa onnistuneesta hakemuksen jättämisestä sähköpostilla hakijan ilmoittamaan osoitteeseen.
Jos hakija ei ole jättänyt päättyneestä tai käynnissä olevasta Akatemian rahoittamasta hankkeestaan ohjeiden mukaisesti raporttia, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä).
Hakemusta ei käsitellä, jos hakija tai hakemus ei täytä haulle asetettuja pätevyys- tai muita keskeisiä vaatimuksia tai jos muutoin ei ole edellytyksiä asian käsittelyyn. Toimikunta tai muu luottamuselin voi jättää hakemuksen rahoittamatta tiedepoliittisiin syihin perustuen, tai jos on ilmeistä, ettei hakija jostain muusta syystä voi saada rahoitusta jätetyn hakemuksen perusteella. Lue lisää siitä, milloin Akatemia ei tutki (käsittele) hakemusta.
Hakemuksen julkisuus, tietosuoja
Hakemus liitteineen on julkinen asiakirja lukuun ottamatta lähtökohtaisesti salassa pidettäviä tutkimussuunnitelmaa, aiesuunnitelmaa, abstraktia ja edistymisraporttia. Tästä syystä esimerkiksi ansioluettelossa ei tule ilmoittaa salassa pidettäviä tietoja. Julkisuus perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Akatemian toiminnassa noudatetaan tietosuojalainsäädäntöä. Hakija vastaa hakemukseen sisältyvien henkilötietojen luovutuksesta ja tarvittaessa näihin liittyvien suostumusten pyytämisestä asianosaisilta. Tutkimusrahoituksen henkilörekisterin osalta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) mukainen tietosuojaseloste löytyy Akatemian verkkosivuilta kohdassa Tietosuojaselosteet.
Hakemus koostuu Akatemian verkkoasioinnissa täytettävistä lomakkeista sekä PDF-muodossa jätettävistä hakemuksen liitteistä. Hakijalla on oikeus jättää hakemuksensa suomeksi tai ruotsiksi. Hakemukset pyydetään kuitenkin jättämään englanniksi, koska hakemukset arvioidaan kansainvälisesti.
Suurin osa alla olevista linkeistä vie ohjehakemistoon A-Ö ja Akatemian verkkosivuille.
Hakemuksen osat ja niiden sisältö verkkoasioinnissa (SARAssa)
Henkilötiedot (Personal data)
- Hakemuksen vastuuhenkilön (tutkimusinfrastruktuurin johtajan) henkilötiedot
- Tutkinnot (viimeisin ensimmäisenä)
- Dosentuurit ja professuurit
Tutkimusinfrastruktuurin osapuoliorganisaatio(t) (parties)
- Konsortion nimi ja lyhenne muodostuvat tutkimusinfrastruktuurin nimestä ja lyhenteestä. Se on täsmälleen sama nimi, jonka valitset seuraavalla välilehdellä Yleiskuvaus
- Konsortion nimi ja lyhenne
- Jokaisen osapuoliorganisaation tiedot (rooli, vastuuhenkilön nimi, sähköposti, organisaatio ja maa)
- Tutustu konsortiohakemuksen ohjeisiin
Yleiskuvaus (General Information)
- Suorituspaikan tiedot
- Suorituspaikan sitoumus. Varmista suorituspaikkasi sitoutuminen hankkeeseen suorituspaikan ohjeen mukaisesti. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus. Lue lisää suorituspaikan sitoumuksesta.
- Tutkimusinfrastruktuurin tiedot (valitse listalta)
- Tutkimusalat (vähintään yksi, enintään viisi). Tutustu tutkimusaloihin.
- Asiasanat englanniksi ja suomeksi / ruotsiksi
Abstrakti (Abstract)
- Enimmäispituus on 2500 merkkiä välilyönteineen
- Lyhyt kuvaus koko tutkimusinfrastruktuurista, ja miten se palvelee tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa.
Tutkimusinfrastruktuurin julkinen kuvaus (Public description)
- Enimmäispituus 1000 merkkiä välilyönteineen
- Yleistajuinen ja selkeä kuvaus englanniksi ja suomeksi / ruotsiksi tutkimusinfrastruktuurista.
- Lisää verkkosivun osoite tutkimusinfrastruktuurin kotisivulle
- Akatemia käyttää julkista kuvausta tutkimusinfrastruktuurista tiedottamiseen. Julkinen kuvaus tallentuu myös kansalliseen tutkimustietovarantoon, josta tietoa jaetaan Suomessa tehtävästä tieteellisestä tutkimuksesta.
- Lue ohjeet julkisen kuvauksen kirjoittamiseen.
Tärkeimmät julkaisut ja muut tutkimustuotokset (Most relevant publications and other key outputs)
- Yhteensä enintään 10 tärkeintä tutkimusinfrastruktuurin avulla tuotettua julkaisua ja enintään 10 muuta tärkeintä tutkimustuotosta perusteluineen.
- Julkaisuja voi hakea kansallisesta VIRTA-julkaisutietopalvelusta. Katso myös verkkoasioinnin ohje.
- Valituille julkaisuille ja muille tutkimustuotoksille on molemmille omat perustelulaatikot. Jos muuta tutkimustuotostyyppiä ei ole valintalistalla, valitse ”muu mikä?” (”other, what?”) ja kirjoita tuotoksen nimi.
- Julkaisuja voi syöttää myös suoraan. Pakolliset tiedot: tekijä(t), julkaisun otsikko, julkaisuvuosi ja sarjan/lehden nimi sekä julkaisutyyppi (ei näytetä hakemuksen PDF-versiossa)
Yhteistyötahot (Collaborators)
- Listaa tutkimusinfrastruktuurin yhteistyötahot (henkilö, organisaatio, maa). Yhteistyöllä tarkoitetaan infrastruktuurin ydintoimintoja laajempaa toimintaa, joka edistää ja kehittää tutkimusinfrastruktuuritoimintaa. Yhteistyökumppani voidaan ajatella tutkimusinfrastruktuuritoiminnan laajennuksena. Yhteistyötaholla haetaan pääasiassa organisaatiota tai instituuttia, ei yksittäisiä tutkijoita.
Yhteydet (Affiliations)
- Kuuluu huippuyksikköön. Valitse huippuyksikkö annetuista vaihtoehdoista, jos hakemus liittyy Akatemian käynnissä olevaan tutkimuksen huippuyksikköohjelmaan. Lue lisää Akatemian huippuyksiköiden sivulta.
- Kuuluu lippulaivaohjelmaan. Valitse lippulaiva annetuista vaihtoehdoista, jos hakemus liittyy Akatemian käynnissä olevaan lippulaivaan. Lue lisää Akatemian lippulaivojen sivulta.
Tutkimusinfrastruktuurin tiekarttahakemuksen toimintasuunnitelma
- Toimintasuunnitelman pituus on enintään 20 sivua.
- Arvioinnin sujuvoittamiseksi tiekarttahakemuksen toimintasuunnitelma ja arviointilomake noudattavat samaa järjestystä. Tämän vuoksi on tärkeää, että tiekarttahakemuksessa noudatetaan annettua ohjeistusta ja rakennetta. Pyri tiiviiseen ilmaisuun. Katso toimintasuunnitelman ohje. Toimintasuunnitelma kirjoitetaan mallipohjalle ja jätetään PDF-liitteenä omalla välilehdellään.
Liitteet (Appendices)
- Liitteiden tulee olla PDF-tiedostoja
Pakolliset liitteet:
- Tutkimusinfrastruktuurin aineistonhallintapolitiikka (data management policy). Tee suunnitelma DMPTuulin avustuksella tai Akatemian sivustolta löytyvän ohjeistuksen mukaisesti.
- Tutkimusinfrastruktuurin pitkäjänteinen rahoitussuunnitelma. Tietoja käytetään tutkimusinfrastruktuurin rahoituspohjan kestävyyden ja organisaation/oiden sitoutuneisuuden arvioinnissa. Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien rahoituspohjan täytyy olla kestävä ja rahoitussuunnitelman pitkäjänteinen. Tutkimusinfrastruktuurin rahoitus ei voi tukeutua liian vahvasti Suomen Akatemian myöntämään kilpailtuun rahoitukseen.
- Käytä mallina taulukkoa ja täydennä tiedot kaikkien organisaatioiden osalta vuosille 2022–2030. Rakenne on annettu templaatissa (4 sivua + 1 sivu per partneriorganisaatio).
- Kuvaile tutkimusinfrastruktuurin rahoitus vuosiksi 2022–
- Luvut annetaan 1000 euron tarkkuudella
- Selitä taulukon lisäksi lyhyesti tutkimusinfrastruktuurin menot ja tulot.
- Selitä lyhyesti kullekin taulukon riville, mitä periaatteita taulukon lukujen tuottamisessa on käytetty.
- Sisällytä myös lyhyt selvitys menojen ja tulojen seurannasta sekä pitkän aikavälin talousarviosuunnitelmaan liittyvä riskinarviointi.
Jätä hakemus (Submit application)
- Hakemuksen voi jättää, kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty tai liitetty välilehdillä.
- Punainen varoituskolmio välilehdellä kertoo, jos jotain pitää vielä täydentää (HUOM! Mikäli konsortio-osapuolet eivät ole merkinneet hakemusta osaltaan valmiiksi, tämä ei näy konsortionjohtajan hakemuksessa varoituskolmiona. Konsortionjohtaja voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikki osahankkeet ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete)).
- Jätettyä hakemusta voi täydentää hakuajan aikana. Tallennus korvaa vanhan version.
- Hakuajan jälkeen hakemuksen täydennystä on pyydettävä Akatemiasta hakuilmoituksessa mainitulta yhteyshenkilöiltä.
Valtuutus (Authorisation)
- Voit valtuuttaa toisen henkilön tekemään osia hakemuksesta puolestasi tai katselemaan hakemustasi.
- Valtuutettavan henkilön täytyy olla rekisteröitynyt verkkoasioinnissa (SARA) käyttäjäksi.
- Aloita valtuutus kirjoittamalla valtuutettavan nimi nimelle varattuun kenttään ja valitse pudotusvalikosta oikea henkilö.
- Yhtä aikaa ei voi samalle kentälle valtuuttaa useampia henkilöitä etkä voi itse valtuutuksen aikana muokata kenttää.
- Älä valtuuta itseäsi.
- Valtuutuksen tekniset ohjeet löydät verkkoasioinnin ohjeista.
Henkilötiedot (Personal data)
- Hakemuksen vastuuhenkilön (konsortion johtajan) henkilötiedot
- Tutkinnot (viimeisin ensimmäisenä)
- Dosentuurit ja professuurit
Konsortion osapuolet (jos kyseessä konsortiohakemus) (Consortium parties)
- Konsortion nimi ja lyhenne
- Jokaisen osapuolen tiedot (vastuuhenkilön nimi, sähköposti, organisaatio ja maa)
- Tutustu konsortiohakemuksen ohjeisiin
- Toisessa vaiheessa konsortiossa ei voi olla muita kuin tiekarttahakemuksessa (ensimmäinen vaihe) mukana olleita isäntäorganisaatioita.
Yleiskuvaus (General Information)
- Suorituspaikan tiedot
- Tutkimusinfrastruktuurin tiedot (valitse listalta, tämän on oltava täsmälleen sama kuin ensimmäisessä vaiheessa, että tämä vaihe voidaan yhdistää tiekarttahakemukseen)
- Tutkimusalat (vähintään yksi, enintään viisi). Tutustu tutkimusaloihin.
- Asiasanat englanniksi ja suomeksi / ruotsiksi
Abstrakti (Abstract)
- Enimmäispituus on 2500 merkkiä välilyönteineen
- Lyhyt kuvaus haetusta rahoituksesta ja miten se palvelee tutkimusinfrastruktuurin kokonaistoimintaa ja haun tavoitteita.
Tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeen rahoitus (Funding for the project)
- Vain rahoitusta hakevat organisaatiot täyttävät kustannusarvion. Konsortion osapuolina toimivat muut toimijat, jotka eivät hae rahoitusta, jättävät kustannusarvion täyttämättä, mutta merkitsevät kuitenkin hakemukseen suorituspaikan kohdassa Yleiskuvaus – Suorituspaikan tiedot.
- Kuvaa ja perustele lyhyesti mihin infrastruktuurin kehittämiseen tai investointiin haet rahoitusta.
- Hankkeen rahoitus on kokonaiskustannusmallin Akatemian rahoitusosuus on enintään 70 prosenttia.
- Ennen kuin voit täyttää kustannusarviota sinun tulee valita suorituspaikka Yleiskuvaus-välilehdellä.
- Suorituspaikka ylläpitää seuraavia kertoimia: tehollinen työaika, henkilösivukulut, yleiskustannusosuus ja arvonlisävero (ALV).
- Ilmoita rahoituskausi. Rahoituskausi alkaa aikaisintaan 1.1.2025 ja sen tulee päättyä viimeistään 31.12.2029.
- Ilmoita palkat ja muut kustannukset
- Ilmoita hankkeen muut rahoittajat ja rahoitusosuudet. Jos saat hakemuksen jättämisen jälkeen muualta rahoitusta Akatemiasta haettuun tarkoitukseen, sinun tulee viipymättä ilmoittaa tästä Akatemialle.
- Kuvaa ja perustele mihin haet rahoitusta. Kiinnitä huomiota kustannusarvion realistisuuteen.
- Budjetointiosion tekemisessä saat apua oman suorituspaikkasi hallinnosta. Tarkemmat ohjeet koskien rahoitusta on esitetty hakuilmoituksen kohdassa Haettava rahoitus ja rahoituskausi.
- Suorituspaikan sitoumus. Varmista suorituspaikkasi sitoutuminen hankkeeseen suorituspaikan ohjeen mukaisesti. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus. Lue lisää suorituspaikan sitoumuksesta.
Tutkimusetiikka (Research ethics)
- Tutkimusvilppiin syyllistyminen (kyllä/ei). Jos hakemuksen vastuuhenkilö (konsortion johtaja) tai konsortion osapuoli on edellisen kolmen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia jättää hakemuksen käsittelemättä (tutkimatta).
- Laittoman työvoiman käyttöön syyllistyminen valtionavustuslain 688/2001 7 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla (kyllä/ei).
- Tutustu eettisiin näkökulmiin.
Tutkimusinfrastruktuurin rahoitushakemuksen toimintasuunnitelma
- Toimintasuunnitelman pituus on enintään 3 sivua.
- Pyri tiiviiseen ilmaisuun. Katso toimintasuunnitelman ohje. Toimintasuunnitelma jätetään PDF-liitteenä omalla välilehdellään.
Liitteet (Appendices)
- Liitteiden tulee olla PDF-tiedostoja
Tapauskohtaiset liitteet:
- Hakijaorganisaatioiden, joilla on meneillään oleva FIRI-rahoitus kyseiseen tutkimusinfrastruktuuriin liittyen, täytyy toimittaa Suomen Akatemialle selvitys käynnissä olevan FIRI-rahoitetun hankkeen edistymisestä. Edistyminen selvitetään edistymisraportissa, joka liitetään hakemukseen. Katso ohjeet edistymisraportin kirjoittamiseen.
Jätä hakemus (Submit application)
- Hakemuksen voi jättää, kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty tai liitetty välilehdillä.
- Punainen varoituskolmio välilehdellä kertoo, jos jotain pitää vielä täydentää (HUOM! Mikäli konsortio-osapuolet eivät ole merkinneet hakemusta osaltaan valmiiksi, tämä ei näy konsortionjohtajan hakemuksessa varoituskolmiona. Konsortionjohtaja voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikki osahankkeet ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete)).
- Jätettyä hakemusta voi täydentää hakuajan aikana. Tallennus korvaa vanhan version.
- Hakuajan jälkeen hakemuksen täydennystä on pyydettävä Akatemiasta hakuilmoituksessa mainitulta yhteyshenkilöiltä.
Valtuutus (Authorisation)
- Voit valtuuttaa toisen henkilön tekemään osia hakemuksesta puolestasi tai katselemaan hakemustasi.
- Valtuutettavan henkilön täytyy olla rekisteröitynyt verkkoasioinnissa (SARA) käyttäjäksi.
- Aloita valtuutus kirjoittamalla valtuutettavan nimi nimelle varattuun kenttään ja valitse pudotusvalikosta oikea henkilö.
- Yhtä aikaa ei voi samalle kentälle valtuuttaa useampia henkilöitä etkä voi itse valtuutuksen aikana muokata kenttää.
- Älä valtuuta itseäsi.
- Valtuutuksen tekniset ohjeet löydät verkkoasioinnin ohjeista.
Ensimmäinen vaihe: Tiekarttahakemus
Kansainväliset asiantuntijat arvioivat tiekarttahakemukset. He ovat arvostettuja tieteenalansa edustajia, ja sen lisäksi heillä on suuriin kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimusinfrastruktuurikokonaisuuksiin liittyvää laajempaa ymmärrystä. He arvioivat tiekarttahaun hakemukset yhdessä paneelissa syyskuussa 2024. Hakemuksista arvioidaan tutkimusinfrastruktuurin tieteellinen merkittävyys, monimuotoinen vaikuttavuus ja toiminnallinen kypsyys. Arvosanan 5 ja 6 saaneet hakemukset etenevät toiseen vaiheeseen.
Kansainvälisen arvion lisäksi Suomen Akatemian tieteellisiltä toimikunnilta pyydetään kannanotot liittyen tutkimusinfrastruktuurin kansalliseen tarpeeseen, käyttäjäkuntaan, ja mahdollisiin päällekkäisyyksiin.
Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitean jäsenistä muodostettu työvaliokunta voi kutsua majakkakandidaattien edustajat (tutkimusinfrastruktuurin johtajan ja isäntäorganisaation/-oiden edustajat) haastatteluun syksyllä 2024.
Toinen vaihe: Tutkimusinfrastruktuurin kehittämishankkeen rahoitushakemus
Tiekarttahaun ensimmäisestä vaiheesta jatkoon kutsuttujen infrastruktuureiden rahoitushakemukset käsitellään työvaliokunnassa. Tutkimusinfrastruktuurikomitea päättää tiekartalle valittavista tutkimusinfrastruktuureista ja niiden rahoituksesta.
Arviointikriteerit
Tiekarttahakemus (ensimmäinen vaihe)
Kansainväliset asiantuntijat arvioivat ensimmäisessä vaiheessa tutkimusinfrastruktuurin tieteellistä merkittävyyttä, monimuotoista vaikuttavuutta ja toiminnallista kypsyyttä ja palveluiden tuottamista, sis. vihreä siirtymä ja digitalisaatio. Arviointipaneeli antaa hakemuskokonaisuudelle kokonaisarvosanan (1–6). Suunnitelma tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeesta arvioidaan tiekarttahakemuksen osana.
Tutustu kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tunnusmerkkeihin (kts. ylempänä).
Osana kansainvälisyyttä arvioinnissa huomioidaan yhteys eurooppalaisiin tutkimusinfrastruktuureihin, jotka ovat ESFRI Strategy Report on Research Infrastructures (2021) -asiakirjassa.
Tutustu arviointikysymyksiin, joilla hakemus arvioidaan: The FIRI2024 call for Finland’s roadmap for research infrastructures 2025–2028-arviointilomake, -arviointiohje ja arvioinnin periaatteet. Arviointiohjeet ja -lomakkeet ovat vain englanniksi.
Arvosanan 5 ja 6 saaneet etenevät toiseen vaiheeseen jättämään tutkimusinfrastruktuurin kehityshankkeen rahoitushakemuksen.
Tiekarttahakemukseen liittyvä rahoitushakemus (toinen vaihe)
Kehityshankkeen rahoitushakemuksen tulee olla hyvin perusteltu ja edistää tutkimusinfrastruktuurin strategiaa sekä kehittää sen toimintaa ja palveluita.
Hakijat saavat ensimmäisen vaiheen hakemuksesta kirjoitetun paneelilausunnon ennen toista vaihetta.
Tutkimusinfrastruktuurikomitean työvaliokunta tarkastaa toisen vaiheen hakemuksen toteuttamiskelpoisuuden.
Tutkimusinfrastruktuurikomitea päättää tiekartalle valittavista tutkimusinfrastruktuureista, niiden rahoituksesta ja majakoista vuoden 2024 lopussa ja 2025 alussa. Kaikki tiekartalle valitut rahoitetaan.
Tutkimusinfrastruktuurikomitean tiekartta- ja sitä seuraavat rahoituspäätökset perustuvat ensisijaisesti
- asiantuntijalausuntoihin ja hakemuksessa esitettyihin tietoihin sekä
- Suomen Akatemian tieteellisten toimikuntien antamiin kannanottoihin.
Tutkimusinfrastruktuurikomitea ottaa päätöksissään huomioon edellä kuvatun lisäksi oman harkintansa perusteella tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelman (TIPAS) mukaiset tavoitteet koskien kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa ja sen kokonaisvaltaista kehittämistä.
Tutkimusinfrastruktuurikomitea tekee päätökset valittavista majakoista mahdollisen haastattelun ja majakoille asetettujen tunnusmerkkien pohjalta. Majakaksi ei haeta erikseen.
Lisäksi valmistelussa otetaan huomioon Akatemian Tutkimusrahoituspäätösten perusteet -asiakirja ja muut toimintaa ohjaavat linjaukset. Lue lisää siitä, miten rahoituspäätökset tehdään.
Kun rahoituspäätös on tehty, saat siitä automaattisen ilmoituksen sähköpostiisi. Myönteinen rahoituspäätös on samalla tieto infrastruktuurin tiekartalle pääsystä. Voit viestin saatuasi kirjautua omilla tunnuksillasi verkkoasiointiin, josta löydät rahoituspäätöksen ja päätöksen perustelun. Verkkoasioinnista löydät myös hakemuksesta annetun arviointilausunnon (tai lausunnot).
Rahoituksen vastaanottaminen
Jos rahoituspäätös on myönteinen, sen liitteenä on rahoitusehdot. Tarkista päätös ja hyväksy rahoitus ja sen ehdot verkkoasioinnissa viivytyksettä. Rahoitus on hyväksyttävä Akatemian verkkoasioinnissa kahdeksan viikon kuluessa päätöspäivästä, ellei päätösilmoituksen erityisehdoissa mainita toisin.
Ennen kuin hyväksyt rahoituksen, päivitä hakemuksen julkinen kuvaus tarvittaessa. Akatemia julkaisee verkkosivuillaan rahoituksen saaneiden hankkeiden julkiset kuvaukset. On tärkeää, että julkinen kuvaus on ymmärrettävä laajemmallekin yleisölle. Tee mahdolliset muutokset vuosittaisiin rahoituseriin (katso rahoitusehdoista ohjeet muutoshakemuksen tekemiseen).
Kun olet hyväksynyt rahoituksen, järjestelmä lähettää hyväksymispyynnön henkilölle, joka antoi hakemukseesi suorituspaikan sitoumuksen. Hänenkin tulee hyväksyä rahoitus vastaanotetuksi. Lue ohjeet verkkoasioinnista: Päätösilmoitus, lausunnot ja rahoituksen hyväksyminen.
- Yhteydenotot ensisijaisesti firi@aka.fi
- Verkkoasioinnin teknisissä kysymyksissä ota yhteyttä helpdeskin kautta: www.aka.fi/kysy – tietohallinto
- Akatemian puhelinvaihde on 029 533 5000
- johtava tiedeasiantuntija Merja Särkioja
- tiedeasiantuntija Marjut Kaukolehto
- FIRI 2024 Roadmap Call Info recording and slides
- FIRI 2024: Questions and answers