Liikkuvuusyhteistyö Japanin, Saksan tai Manner-Kiinan kanssa -haku 2024
- Hakijana on yksittäinen tutkija. Liikkuvuushakemusta ei voi laatia konsortiomuotoisena.
- Rahoitusta voi hakea Japanin, Saksan tai Manner-Kiinan kanssa toteutettavien yhteistyöhankkeiden liikkuvuuteen Suomesta Japaniin, Saksaan tai Manner-Kiinaan.
- Hankkeella täytyy olla sekä suomalainen että ulkomainen/paikallinen vastuuhenkilö, joiden molempien täytyy jättää hakemus omalle rahoittajalleen. Ulkomaisen rahoittajan hakuaika ulkomaisen/paikallisen osapuolen hakemukselle voi päättyä aikaisemmin kuin Akatemian. Akatemian hakuilmoitukseen on merkitty ulkomaisten hakujen päättymispäivät siten kuin ne ovat olleet tiedossa keväällä 2024.
Suomen Akatemia edistää kahdenvälisiin sopimuksiin perustuvalla liikkuvuusrahoituksella suomalaisten tutkijoiden kansainvälistä vuorovaikutusta ja tutkimusympäristöjen kansainvälistymistä. Rahoitus on tarkoitettu suomalaisten ja ulkomaisten tutkijoiden hankeyhteistyön tukemiseksi, käytännössä suomalaisen tutkijan tai tutkimusryhmän jäsenten matka- ja elinkustannuksiin ulkomailla.
Liikkuvuusyhteistyö-haku koskee Japania, Saksaa ja Manner-Kiinaa. Rahoitusta voi hakea tutkijan tai tutkimusryhmän liikkuvuuteen Suomesta ulkomaille.
Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.
Lue koko hakuilmoitus alta.
Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.
Suomen Akatemian kahdenvälisiin sopimuksiin perustuva liikkuvuusrahoitus tukee Akatemian yleisiä tiedepoliittisia tavoitteita. Akatemia edistää tällä erityisellä rahoituksella suomalaisten tutkijoiden kansainvälistä vuorovaikutusta ja tutkimusympäristöjen kansainvälistymistä ja sitä kautta suomalaisen tieteen laadun vahvistamista.
Rahoitus on tarkoitettu Japanin, Saksan tai Manner-Kiinan kanssa toteutettavien yhteistyöhankkeiden liikkuvuuteen (välttämättömiin matka- ja elinkustannuksiin) Suomesta Japaniin, Saksaan tai Manner-Kiinaan.
Suomalainen ja ulkomainen/paikallinen tutkimusryhmä laativat yhdessä tutkimussuunnitelman. Akatemiaan ja ulkomaiselle/paikalliselle rahoittajalle lähetettävien tutkimussuunnitelmien ei kuitenkaan tarvitse olla identtisiä.
Vierailut voi suunnitella toteutettaviksi useissa jaksoissa, jotka voivat olla lyhimmillään viikon, enintään muutaman kuukauden pituisia. Liikkuvuusyhteistyön tulee olla tasapainossa siten, että kummankin osapuolen tutkijat liikkuvat suunnilleen yhtä paljon, ellei ole erityisiä syitä siihen, että toiseen suuntaan liikutaan selvästi enemmän. Tällaiset erityiset syyt täytyy kertoa tutkimussuunnitelman kohdassa 1.3.
Suomen Akatemia ja ulkomaiset rahoittajat sopivat yhdessä rahoitettavista hankkeista, mutta maksavat hankkeeseen osallistuvien omien tutkijoiden matka- ja elinkustannukset omien rahoitusehtojensa mukaisesti. Akatemia korvaa kohtuulliset matka- ja elinkustannukset.
Hakijana on tohtorintutkinnon suorittanut tutkija, joka toimii Suomessa ja jolla on kiinteät yhteydet Suomeen. Liikkuvuushakemusta ei voi laatia konsortiomuotoisena.
Erityisehdot ja rajoitukset
Jos saat hakemuksen jättämisen jälkeen muualta rahoitusta Akatemiasta haettuun tarkoitukseen, on siitä viipymättä ilmoitettava Akatemialle.
Jos olet kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia ei tutki (käsittele) hakemustasi.
Jos olet kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia jättää hakemuksen tutkimatta.
Mikäli hakemus sisältää Venäjä- tai Valko-Venäjä-yhteistyötä, sinun tulee ottaa huomioon Akatemian linjaukset asiasta.
Huomioi myös kaksikäyttötuotteita koskeva ohjeistus rahoitusehdoissa.
Jos et ole jättänyt päättyneestä tai käynnissä olevasta Akatemian rahoittamasta hankkeesta ohjeiden mukaisesti raporttia määräaikaan mennessä, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä).
Hakemusta ei tutkita (käsitellä), jos hakija tai hakemus ei täytä haulle asetettuja pätevyys- tai muita keskeisiä vaatimuksia, hakemus ei kuulu asianosaiseen hakuun, tai jos muutoin ei ole edellytyksiä asian käsittelyyn. Toimikunta tai muu luottamuselin voi jättää hakemuksen rahoittamatta tiedepoliittisiin syihin perustuen, tai jos on ilmeistä, ettei hakija jostain muusta syystä voi saada rahoitusta jätetyn hakemuksen perusteella. Lue lisää siitä, milloin Akatemia ei tutki (käsittele) hakemusta.
Jos toimit Suomen Akatemian hallituksen, tieteellisen toimikunnan tai strategisen tutkimuksen neuvoston jäsenenä, ei hakemustasi tutkita (käsitellä) toimikautesi aikana.
JSPS:n hakuaika japanilaisen osapuolen hakemukselle päättyy ennakkotietojen mukaan jo 3.9.2024
Hankkeen keston täytyy olla yli yhden ja enintään kahden vuoden mittainen. Hanke täytyy aloittaa 1.4.2025–31.3.2026.
Myönnettävä summa on enintään 30 000 euroa kahdelle vuodelle per hanke. Rahoitusta ei myönnetä tutkimuskuluihin tai seminaareihin. Rahoitukseen valitaan kaksi hanketta.
Seuraava haku aiotaan järjestää vuonna 2026.
DAAD:in hakuaika saksalaisen osapuolen hakemukselle päättyy ennakkotietojen mukaan jo 10.9.2024. Saksalaisen rahoitusohjelman nimi on PPP Program.
Rahoitusta voi hakea niiden tutkimusryhmän jäsenten liikkuvuuteen, jotka ovat vähintään jatko-opiskelijoita. Myönnettävä summa on enintään 20 000 euroa kahdelle vuodelle per rahoitettava hanke. Rahoitusta ei myönnetä tutkimuskuluihin tai seminaareihin.
Rahoituskausi voi alkaa aikaisintaan 1.3.2025.
Yhteistyökumppanit, joiden edellinen kaksivuotinen rahoituskausi päättyy 1.3.2025 mennessä, voivat hakea uutta kaksivuotista rahoitusta, jos heillä on uusi näkökulma aiheeseen tai kokonaan uusi tutkimusaihe.
Yhteistyökumppanit voivat hakea kaksivuotisen hankkeen pidennystä kolmanneksi vuodeksi, jos pidennyksen avulla on saavutettavissa helposti lisää tutkimustuloksia tai muuta tutkimuksellista lisähyötyä. Tämä nk. kolmannen vuoden pidennys on perusteltava tutkimussuunnitelman kohdassa 1.1.
Rahoituskausi on 1.5.2025-30.4.2027
Rahoitusta voi hakea tutkimusryhmän jäsenten liikkuvuuteen. Tarvittaessa rahoitusta voi hakea myös hankkeeseen liittyviin, Suomessa järjestettäviin seminaareihin. Rahoitusta ei myönnetä tutkimuskuluihin eikä NSFC:n rahoittamien tutkijoiden liikkuvuuskuluihin seminaareihin osallistumiseksi.
Myönnettävä summa on enintään 30 000 euroa kahdelle vuodelle per rahoitettava hanke.
Rahoituskausi on 1.3.2025-29.2.2028.
Rahoitusta voi hakea tutkimusryhmän jäsenten liikkuvuuteen. Tarvittaessa rahoitusta voi hakea myös hankkeeseen liittyviin, Suomessa järjestettäviin seminaareihin. Rahoitusta ei myönnetä tutkimuskuluihin eikä CAS:n rahoittamien tutkijoiden liikkuvuuskuluihin seminaareihin osallistumiseksi.
Myönnettävä summa on enintään 30 000 euroa kolmelle vuodelle per rahoitettava hanke.
Hakemus koostuu Akatemian verkkoasioinnissa täytettävästä lomakkeesta sekä PDF-muodossa jätettävistä hakemuksen liitteistä. Sinulla on oikeus jättää hakemuksesi suomeksi tai ruotsiksi. Pyydämme kuitenkin, että jätät hakemuksesi englanniksi, koska hakemukset arvioidaan kansainvälisesti.
Ennen kuin haku aukeaa
Tarkista, voitko hakea.
- Lue Kuka voi hakea -osasta, täytätkö hakukelpoisuusehdot.
Suunnittele hakemuksesi sisältöjä
- Aloita tutkimussuunnitelmasi ja ansioluettelosi laatiminen.
- Laadi yllä mainitut liitteet mallipohjille, jotka löydät alta Hakemuksen osat verkkoasioinnissa -kohdasta. Muista lukea ohjeet mallipohjan käytöstä. Mallipohjat ovat käytössäsi jo ennen haun aukeamista.
- Tutustu arviointiohjeisiin ja haun arviointilomakkeeseen. Kirjoita tutkimussuunnitelmasi siten, että arvioitsija löytää helposti vastauksen arviointikysymyksiin.
Suunnittele hankkeesi rahoitus
- Laadi budjetti organisaatiosi ohjeiden mukaisesti. Lue lisää haettavan rahoituksen määrästä ja ehdoista hakuilmoituksen Haettava rahoitus ja rahoituskausi -osassa.
- Ota jo nyt yhteyttä organisaatiosi tukipalveluihin, jos sinulla on budjettiin liittyviä kysymyksiä.
- Tutustu myös rahoitusehtoihimme. Jos sinulle myönnetään rahoitus, sitoudut niihin.
Kun haku aukeaa
- Rekisteröidy tai kirjaudu verkkoasiointiimme (aka.fi/verkkoasiointi). Tarkista ja täydennä omat tietosi. Ajantasainen sähköpostiosoitteesi on tärkeä yhteydenottoa varten.
- Verkkoasioinnissa on tarkat ohjeet, miten hakemuslomake täytetään.
Hakemuksen osat verkkoasioinnissa
Hakemuksen osat on lueteltu alla. Olemme koonneet verkkosivuillemme kattavan ohjehakemiston A-Ö. Hakulomakkeen välilehdillä on myös täyttöohjeet.
- Henkilötiedot
- Ansioluettelo: Laadi ansioluettelo (CV) mallipohjassa esitetyllä rakenteella, enintään kolme sivua.
- Yleiskuvaus: hankkeen aihe, avainsanat, tieteenalat ja suorituspaikan tiedot
- Abstrakti
- Tärkeimmät julkaisut ja muut tuotokset: hankkeen kannalta 10 tärkeintä julkaisua tai muuta tutkimustuotosta. Täyttöohje on hakulomakkeella.
- Liikkuvuus: Kansainvälinen liikkuvuus, johon rahoitusta haetaan. Merkitse lomakkeelle vain suomalaisen ryhmän (ne kenelle rahoitusta haetaan) suunniteltu liikkuvuus (nimet, organisaatiot, liikkuvuuden kohteet, vierailujen pituudet).
- Yhteistyötahot: Hankkeen ulkomainen yhteistyötaho (liikkuvuusyhteistyön ulkomainen vastuuhenkilö, nimi, organisaatio, maa). Yhteistyötahon keskeiset ansiot hankkeen kannalta sekä perustelut valinnalle kuvataan tutkimussuunnitelman kohdassa 2.1.
- Yhteydet tutkimusinfrastruktuureihin, huippuyksiköihin ja lippulaivoihin
- Tutkimusetiikka
- Hankkeen rahoitus ja suorituspaikan sitoumus. Katso hakuilmoituksen kohta Haettava rahoitus ja rahoituskausi.
- Julkinen kuvaus
- Edistymisraportti Akatemian rahoittamista hankkeista, joista ei ole vielä jätetty loppuraporttia
Pakolliset liitteet
- Tutkimussuunnitelma, enimmäispituus 6 sivua. Katso ohje tutkimussuunnitelman rakenteesta
- Hakijan täydellinen julkaisuluettelo. Lue ohjeet julkaisuluettelon rakenteesta.
- Ulkomaisen vastuullisen johtajan ansioluettelo (CV) ja julkaisuluettelo. Nämä voivat noudattaa rakenteeltaan ulkomaisen rahoittajan ohjeistusta.
- Ansioluettelot (CV) kaikista suomalaisista, joille Akatemian liikkuvuusrahoitusta haetaan. CV:t tulee yhdistää samaan tiedostoon ulkomaisen vastuullisen johtajan CV:n kanssa. Suomalaisen vastuullisen johtajan ansioluettelo laaditaan Ansioluettelo-välilehdellä.
Hakemuksen jättäminen verkkoasioinnissa
Voit jättää hakemuksesi, kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty ja liitetty. Järjestelmä ilmoittaa puutteista tai virheistä punaisella varoituskolmiolla.
Valtuutus-välilehdellä voit antaa toiselle henkilölle oikeudet tehdä osia hakemuksesta puolestasi tai katsella hakemustasi.
Jätä hakemuksesi ajoissa. Voit täydentää, vaihtaa liitteitä ja korjata hakemustasi aina hakuajan päättymiseen saakka.
Rahoituskausi voi alkaa aikaisintaan 1.3.2025. Rahoituskausi (ajanjakso, jolloin rahoituksen voi käyttää) mitoitetaan yleensä kahdeksi vuodeksi.
Rahoitus toteutetaan edellyttäen, että eduskunta päättää osoittaa tarvittavat voimavarat vuoden 2024 talousarviossa.
Rahoitus on tarkoitettu tutkijan tai tutkimusryhmän liikkuvuuskuluihin (välttämättömiin matka- ja elinkustannuksiin) Suomesta ulkomaille.
Liikkuvuusrahoitus on määrärahaa, jonka maksatus hoidetaan hakijan suomalaisen suorituspaikan kautta. Akatemian rahoitus ei sisällä vakuutusturvaa, joten hakijan ja muiden rahoituksella liikkuvien tutkijoiden täytyy itse huolehtia asianmukaisista vakuutuksista ja varautumisesta mahdollisiin veroseuraamuksiin.
Haettava rahoitus on eriteltävä ja perusteltava tutkimussuunnitelman kohdassa 1.5. Rahoituksen mitoituksessa suositellaan noudatettavan suorituspaikan tavanomaista käytäntöä. Lyhytaikaisissa (enintään kahden viikon) vierailuissa voi noudattaa myös valtion matkustussääntöä.
Pitkien, yli neljän kuukauden vierailujen osalta tutkijan on syytä ottaa huomioon MELA:n ohjeistus. Liikkuvuusrahoituksessa ei sovelleta kokonaiskustannusmallia.
Rahoitussuunnitelma
Hakija esittää hakemuksessa kustannusarvion, joka sisältää arvion rahoituksen vuosittaisesta tarpeesta menolajeittain (matkakulut, muut kustannukset).
Kaikki haettava rahoitus perustellaan tutkimussuunnitelman kohdassa 1.5.
Akatemian rahoitusta ei voi käyttää taloudelliseen toimintaan. Lue lisää taloudellisen toimijan rahoituskelpoisuudesta.
Hankkeen rahoitus -välilehdellä
- Ilmoita rahoituskausi. Rahoituskausi on yleensä kahden vuoden ajanjakso, jolloin rahoitus on käytettävissä. Huomaa, että vierailujen suunnitellut ajankohdat taulukoidaan tutkimussuunnitelman kohtaan 1.3.
- Ilmoita haettujen matkakulujen määrä
- Ilmoita haettujen muiden kustannusten määrä (rahoitusta voi hakea vain matka- ja elinkustannuksiin sekä NSFC:n ja CAS:n kanssa Suomessa järjestettävän seminaarin järjestämiskustannuksiin.
- Kiinnitä huomiota kustannusarvion realistisuuteen.
- Jos saat hakemuksen jättämisen jälkeen muualta rahoitusta Akatemiasta haettuun tarkoitukseen, sinun tulee viipymättä ilmoittaa tästä Akatemialle.
- Suorituspaikan sitoumus on välttämätön rahoituksen myöntämiselle. Varmista suomalaisen suorituspaikkasi (yleensä yliopiston tai tutkimuslaitoksen) sitoutuminen hankkeeseen suorituspaikan oman ohjeen mukaisesti. Lue lisää suorituspaikan sitoumuksesta.
Valtionavustusta voidaan myöntää vain erittäin painavista syistä palkkakustannuksiin, jos hakijalla on valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuja esteitä, jotka liittyvät laittoman työvoiman palkkaamiseen.
Edellytykset suorituspaikalta
Tutkimuksen suorituspaikka on suomalainen tutkimusorganisaatio kuten yliopisto, tutkimuslaitos tai muu tutkimusorganisaatio.
Akatemia edellyttää, että tutkimuksen suorituspaikka takaa hankkeen toteuttamisen tavanomaiset perusedellytykset, jotka määräytyvät tutkimuksen luonteen perusteella. Nämä ovat samat kuin laitoksen muilla tutkijoilla. Näitä ovat työskentely- ja laboratoriotilat, laitteet (mukaan lukien tietotekniset laitteet) sekä tietoliikenne-, puhelin-, posti-, kopiointi- ja kirjastopalvelujen käyttömahdollisuus.
Vastaanottaessaan tutkimusrahoituksen suorituspaikka vastaa siitä, että mahdolliset tutkimuksen tekemiseen tarvittavat eettisten toimikuntien lausunnot ja -luvat on hankittu ennen hankkeen alkamista.
Kun suorituspaikka on yliopisto tai tutkimuslaitos, rahoitus haetaan yleensä arvonlisäverollisena. Suorituspaikan taloushallinto antaa tarkemmat ohjeet arvonlisäverokäytännöstä. Akatemia voi rahoittaa arvonlisävero-osuudet tietyin ehdoin (katso Arvonlisävero ohjehakemistosta A-Ö ja tutustu ohjeistukseen rahoitusehdoissa).
Lue lisää suorituspaikan ohjeista ja sitoumuksista.
Hakemuksen jättäminen ja täydentäminen
Hakuaika on ehdoton. Hakemus, joka ei ole saapunut Akatemiaan määräaikaan mennessä, jätetään tutkimatta (käsittelemättä). Haku päättyy 25.9.2024 klo 16.15 Suomen aikaa.
Jätä hakemus hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Voit jättää vain sellaisen hakemuksen, jossa on kaikki pakollisiksi määritellyt tiedot ja liitteet. Hakija on vastuussa siitä, että hakemuksen liitteet ovat sisällöltään asianmukaisia.
Voit muokata ja täydentää jätettyä hakemustasi hakuajan päättymiseen saakka. Voit esimerkiksi vaihtaa hakemuksen liitteitä. Jos huomaat hakuajan päätyttyä merkittäviä puutteita hakemuksessasi, ota välittömästi yhteyttä Akatemian helpdeskiin (www.aka.fi/kysy), jolloin hakemus voidaan avata täydennettäväksi. Täydennys otetaan huomioon vain, jos se on mahdollista hakemuksen arviointi- ja päätöksentekoprosessin kannalta.
Akatemia voi pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan. Saat täydennyspyynnöstä ilmoituksen sähköpostiisi. Jos et ole täydentänyt hakemustasi määräaikaan mennessä tai hakemus on yhden täydennyspyynnön jälkeen olennaisilta osin puutteellinen, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä). Huolehdithan, että sähköpostiosoitteesi on ajan tasalla.
Hakemuksen vireille tulo
Hakija vastaa, että hakemus saapuu perille hakuajan päättymiseen mennessä (Hallintolain 17 § ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §). Hakemuksen katsotaan olevan vireillä, kun verkkoasioinnin lomake ja asioinnissa pakollisiksi määritellyt liitteet on jätetty verkkoasiointiin. Saat asiointijärjestelmästä sähköpostin, jos hakemuksen jättäminen on onnistunut.
Hakemuksen julkisuus, tietosuoja
Hakemus liitteineen on julkinen asiakirja lukuun ottamatta lähtökohtaisesti salassa pidettäviä tutkimussuunnitelmaa, aiesuunnitelmaa, abstraktia ja edistymisraporttia. Tästä syystä esimerkiksi ansioluettelossa ei tule ilmoittaa salassa pidettäviä tietoja. Julkisuus perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999).
Akatemian toiminnassa noudatetaan tietosuojalainsäädäntöä. Hakija vastaa hakemukseen sisältyvien henkilötietojen luovutuksesta ja tarvittaessa näihin liittyvien suostumusten pyytämisestä asianosaisilta. Tutkimusrahoituksen henkilörekisterin osalta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) mukainen tietosuojaseloste löytyy Akatemian verkkosivuilta kohdassa Tietosuojaselosteet.
Liikkuvuushakemusten arvioinnissa jaosto kiinnittää huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:
- Mitkä ovat hakemuksen perustelut siitä, miksi ja mihin tarkoitukseen rahoitusta haetaan
- Miten hakemuksessa otetaan huomioon rahoituksen tavoite: suomalaisten tutkijoiden kansainvälisen vuorovaikutuksen edistäminen ja tutkimusympäristöjen kansainvälistyminen
- Millaisia ovat hakemuksessa kuvatun tutkimusyhteistyön laatu, vaikuttavuus ja uudistuminen
Arvioinnissa noudatettavia periaatteita ovat läpinäkyvyys, integriteetti, tasapuolisuus, pätevyys ja monimuotoisuus. Lue lisää vastuullisesta tutkijanarvioinnista.
Hakemusten arvioinnissa painotetaan seuraavia asioita:
- tutkimushankkeen tieteellinen laatu
- tutkimusryhmien tieteelliset ansiot
- tapa, jolla tutkimusryhmät täydentävät toisiaan
- kansainvälisen yhteistyön lisääminen
- nuorten tutkijoiden osallistuminen hankkeeseen
- tutkimusyhteistyön lisäarvo
Myös JSPS, NSFC, CAS ja DAAD arvioivat osaltaan heille tulleet liikkuvuushakemukset.
Tutustu Akatemian arvosana-asteikkoon ja arviointikysymyksiin, joilla hakemus arvioidaan: arviointilomake. Arviointilomakkeet ovat vain englanniksi.
Liikkuvuusrahoituksen jaosto tekee rahoituspäätökset vuoden 2025 alkupuolella.
Kun rahoituspäätös on tehty, saat siitä automaattisen ilmoituksen sähköpostiisi. Voit viestin saatuasi kirjautua omilla tunnuksillasi verkkoasiointiin, josta löydät rahoituspäätöksen ja päätöksen perustelun. Verkkoasioinnista löydät myös hakemuksesta annetun arviointilausunnon (tai lausunnot), joka voi sisältää hakemuksen paremmuussijoituksen paneelissa (annetaan parhaiten menestyneille hakemuksille).
Rahoituksen vastaanottaminen
Jos rahoituspäätös on myönteinen, sen liitteenä on rahoitusehdot. Jos rahoitusta koskee Akatemian rahoitusehdoista poikkeavia tai tarkentavia ehtoja, ne on mainittu päätösilmoituksen Erityisehdot-kohdassa. Rahoitus on hyväksyttävä Akatemian verkkoasioinnissa kahdeksan viikon kuluessa päätöspäivästä, ellei päätösilmoituksen erityisehdoissa mainita toisin.
Ennen kuin hyväksyt rahoituksen,
- päivitä hakemuksen julkinen kuvaus tarvittaessa. Akatemia julkaisee verkkosivuillaan rahoituksen saaneiden hankkeiden julkiset kuvaukset. On tärkeää, että julkinen kuvaus on ymmärrettävä laajemmallekin yleisölle.
Kun olet hyväksynyt rahoituksen, järjestelmä lähettää hyväksymispyynnön henkilölle, joka antoi hakemukseesi suorituspaikan sitoumuksen. Hänenkin tulee hyväksyä rahoitus vastaanotetuksi. Lue ohjeet verkkoasioinnista: Päätösilmoitus, lausunnot ja rahoituksen hyväksyminen.
Rahoitus on maksatuskelpoinen vasta, kun sekä hakija että suorituspaikan edustaja ovat hyväksyneet sen vastaanotetuksi. Tämän jälkeen järjestelmä ilmoittaa rahoituksesta suorituspaikan taloushallinnolle ja rahoitus voidaan ottaa käyttöön.
- Tiedeasiantuntija Ulla Ellmén (Saksa ja Japani), p. 029 533 5011
- Johtava tiedeasiantuntija Siru Oksa (Manner-Kiina), p. 029 533 5125
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi