Liikkuvuusapuraha Suomesta Taiwaniin -haku 2022

25.8.2022
28.9.2022 klo 16.15 Suomen aikaa
1.3.2023 alkaen
Käsittelyssä
  • Hakijana on yksittäinen tutkija.
  • Rahoitusta voi hakea liikkuvuuteen Suomesta Taiwaniin.

Suomen Akatemia edistää kahdenvälisiin sopimuksiin perustuvalla liikkuvuusrahoituksella suomalaisten tutkijoiden kansainvälistä vuorovaikutusta ja tutkimusympäristöjen kansainvälistymistä.

Liikkuvuusapurahahaku koskee Taiwania. Rahoitusta voi hakea tutkijan omaan liikkuvuuteen Suomesta Taiwaniin. Rahoitus on henkilökohtainen apuraha.

Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.

Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin haet rahoitusta -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielinen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.

Lue koko hakuilmoitus alta.

Avaa kaikki

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?