FIRI2024 Jäsenyys kansainvälisessä tutkimusinfrastruktuurissa -haku
- Tässä haussa voit jättää hakemuksen koskien uutta jäsenyyttä kansainvälisessä tutkimusinfrastruktuurissa, jossa jäseniä ovat valtiot.
- Hakijana on tutkimusorganisaatio tai niiden muodostama konsortio
Kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien jäsenyydet tarjoavat suomalaisille tiede- ja yritysyhteisöille mahdollisuuksia käyttää sellaisia tutkimusinfrastruktuuripalveluja, joita ei olisi mahdollista tarjota ainoastaan kansallisin voimin. Kansainväliset tutkimusinfrastruktuurit ovat myös yhteistyöalusta kansainväliselle tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalle (TKI) ja niiden kautta voidaan toteuttaa eri maiden välistä yhteistyötä ja tiedediplomatiaa.
Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja tutkimusympäristöjä. Suomen Akatemian rahoittamien hankkeiden odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.
Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.
Lue koko hakuilmoitus alta.
Suomen Akatemian hallitus päätti joulukuussa 2023 Tutkimusinfrastruktuurikomitean esityksestä tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelman vuoteen 2030 (TIPAS). Suunnitelman päätavoitteet kytkeytyvät Akatemian strategiaan, jossa toiminta-ajatuksena on avata uusia väyliä korkealaatuiseen, vastuulliseen ja vaikuttavaan tutkimukseen. TIPASin visiona on, että korkeatasoiset tutkimusinfrastruktuurit ovat vaikuttavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) perusta. Tutkimusinfrastruktuurikomitea avaa TIPASin pohjalta tiekartta- ja rahoitushakuja sekä kehittää yhdessä muiden toimijoiden kanssa kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa tulevina vuosina.
Kansainväliset tutkimusinfrastruktuurijäsenyydet tarjoavat suomalaisille tiede- ja yritysyhteisöille mahdollisuuksia käyttää sellaisia tutkimusinfrastruktuuripalveluja, joita ei olisi mahdollista tarjota ainoastaan kansallisin voimin. Kansainväliset tutkimusinfrastruktuurit ovat myös yhteistyöalusta kansainväliselle tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalle (TKI) ja niiden kautta voidaan toteuttaa eri maiden välistä yhteistyötä ja tiedediplomatiaa. Liittyminen jäseneksi on aina strateginen päätös.
Tämän haun tavoitteena on arvioida jäsenyyden hyötyjä suomalaisille TKI-toimijoille ja tehdä sen pohjalta päätökset mahdollisista jäsenyyssuosituksista ja jäsenmaksuista.
Tutkimusinfrastruktuurikomiteasta (TIK) säädetään laissa Suomen Akatemiasta (20.11.2009/922). Lain mukaan Tutkimusinfrastruktuurikomitean tehtävänä on seurata ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa, tehdä esitys Akatemian hallitukselle tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelmasta, päättää tutkimusinfrastruktuurihankkeiden rahoituksesta ja vastata hankkeiden seurannan sekä huolehtia Akatemian hallituksen osoittamista tutkimuksen infrastruktuuritehtävistä.
Tältä pohjalta TIK:
- Antaa mahdollisia suosituksia Suomen liittymisestä jäseneksi asianomaisille ministeriöille, jotka niin päättäessään vievät asian eduskunnan käsittelyyn.
- Sitoutuu mahdollisesti maksamaan jäsenmaksuja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.
- Rahoittaa kansallisen toiminnan rakentamista kilpaillun FIRI-rahoituksen kautta.
- Seuraa jäsenyyksien ja rahoitettujen tutkimusinfrastruktuurihankkeiden edistymistä ja investoinneista saatavia hyötyjä.
Löydät tutkimusinfrastruktuureihin liittyvät määrittelyt kuten tutkimusinfrastruktuuri, kansallinen tutkimusinfrastruktuuri, kansainvälinen tutkimusinfrastruktuurijäsenyys, tutkimusorganisaatio ja hanke täältä.
Kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurijäsenyyden tunnusmerkit
Toimintasuunnitelma ja sen arvioimiseen tehdyt arviointikysymykset pohjautuvat tunnusmerkkeihin, joita kansainväliseltä tutkimusinfrastruktuurijäsenyydeltä odotetaan:
Laaja ja monimuotoinen vaikuttavuus
Jäsenyys tuottaa lisäarvoa ja vaikuttavuutta tutkimusyhteisössä, kansallisessa ja kansainvälisessä tutkimusinfrastruktuuritoiminnassa ja laajemmin yhteiskunnassa. Kansallisella tutkimusinfrastruktuuritoiminnalla on TKI-toiminnan perustana asiantunteva ja näkyvä rooli yhteistyön mahdollistajina sekä uusien innovaatioiden vauhdittajina ja jäsenyys kansainvälisessä tutkimusinfrastruktuurissa tukee tätä tavoitetta. Kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurin jäsenyyden hyödyntämisellä Suomessa on oltava pitkän aikavälin suunnitelma.
Palvelut ja käyttäjäkunta
Kansainvälinen jäsenyyden kautta saadaan sellaisia tutkimusinfrastruktuuripalveluja, joita ei voida tuottaa yksinomaan kansallisesti. Kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurin palvelut ovat avoimesti saatavilla. Kansainvälisellä tutkimusinfrastruktuurilla on riittävä käyttäjäkunta Suomessa.
Omistajuus, organisaatiorakenne ja osaaminen
Kansainvälinen tutkimusinfrastruktuuri ja myös sen jäsenyyteen liittyvä kansallinen toiminta on ammattimaisesti koordinoitu ja johdettu. Omistajuus ja toimijoiden roolit, oikeudet ja velvollisuudet ovat selvät. Jäsenyyttä koordinoivalla taholla on riittävä asiantuntemus jäsenyyden täysimääräiseen hyödyntämiseen.
Tutustu myös Tutkimusinfrastruktuurikomitean linjaukseen koskien hallinnollisen omistajuuden tunnusmerkkejä.
Datan hallinta ja tiedontuotanto
Vastuullisen ja turvallisen datan käsittelyn ja hallinnan avulla tutkimusinfrastruktuurit edistävät merkittävinä toimijoina uuden tiedon laaja-alaistatuotantoa ja käyttöä.
Vastuullisen tieteen käytännöt
Tutkimusinfrastruktuurin on huomioitava tutkimuseettiset kysymykset, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, avoimen tieteen periaatteet sekä kestävän kehityksen, ml. vihreän siirtymän, tavoitteet toiminnassaan.
Budjetti ja rahoitus
Kansainvälisellä tutkimusinfrastruktuurilla, johon jäsenyyttä haetaan, on kestävä rahoituspohja sekä pitkän aikavälin rahoitussuunnitelma palvelujen ylläpitoa ja kehittämistä varten. Kansainväliseen tutkimusinfrastruktuuriin linkittyvällä kansallisella toiminnalla on myös oltava vakaa ja läpinäkyvä rahoituspohja, joka tukee jäsenyyttä ja palveluiden ylläpitoa ja kehittämistä.
Hakijana on tutkimusorganisaatio. Tutkimusorganisaatio valitsee hakemuksen vastuuhenkilön, joka jättää hakemuksen. Suositus on, että tutkimusinfrastruktuurin johtaja/kansallinen koordinaattori on vastuuhenkilö.
Vastuuhenkilö vastaa hakemuksesta kokonaisuudessaan. Hakemus tehdään ja jätetään (submit) Suomen Akatemian verkkoasioinnissa. Hakemuksen laatimiseen voivat osallistua myös vastuuhenkilön valtuuttamat henkilöt kuten esimerkiksi konsortion varajohtaja. Valtuutus annetaan verkkoasioinnissa Valtuutus (Authorisation) -välilehdellä. Valtuutuksen keston voi määrittää verkkoasioinnissa. Valtuutus päättyy kuitenkin viimeistään hakuajan umpeuduttua. Vastuuhenkilön ei tule valtuuttaa itseään.
Suorituspaikan sitoumuksen hakemukselle antaa tutkimusorganisaation ylin johto. Sitoumus annetaan verkkoasioinnissa hakuajan sulkeuduttua. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus.
Mikäli hakemus sisältää Venäjä- tai Valko-Venäjä-yhteistyötä, hakijan tulee ottaa huomioon Akatemian linjaukset asiasta.
Jos vastuuhenkilö on kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia jättää hakemuksen tutkimatta.
Konsortiomuotoinen hakemus
Mikäli kansainväliseen tutkimusinfrastruktuuriin liittyvää kansallista tutkimusinfrastruktuuria isännöi useampi tutkimusorganisaatio, ne voivat muodostaa konsortion. Lue ohje konsortiohakemuksesta. Konsortiomuotoisen hakemuksen laatii konsortion johtaja (hakemuksen vastuuhenkilö), jonka on hyvä olla tutkimusinfrastruktuurin johtaja / kansallinen koordinaattori. Kaikkien konsortio-osapuolina toimivien tutkimusorganisaatioiden täytyy osoittaa sitoumuksensa hakemukseen Akatemian verkkoasioinnissa. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus.
Konsortion johtajan (hakemuksen vastuuhenkilö) on täytettävä konsortion perustiedot Akatemian verkkoasioinnissa muiden osapuolten osalta. Huom! Konsortio-osapuolet eivät pysty tarkastelemaan koko konsortion hakemusta ilman valtuutusta (kuvattu yllä). Hakemus on kuitenkin nähtävissä verkkoasioinnissa näytön vasemmassa reunassa linkin Hakemuksesi lomakemuodossa (PDF) takana.
Tässä haussa haetaan Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitealta suositusta liittymisestä jäseneksi kansainväliseen tutkimusinfrastruktuuriin sekä rahoitusta jäsenmaksuihin korkeintaan viideksi vuodeksi (vuodet 2025-2029).
Jäseneksi liittymisen käsittelyssä on monta vaihetta. Kuvassa Kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurijäsenyyden käsittelyn vaiheet kansallisessa toiminnassa on esitetty kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurin jäsenyyteen johtavat kansalliset vaiheet. Jäseneksi liittymisessä on tärkeää, että kaikki osapuolet tietävät vastuunsa ja sitoutuvat niihin. Kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurin jäsenyys on aina yhteishanke ja sen rahoitus perustuu kansallisten toimijoiden yhteisrahoitukseen.
Hakemuksen jättäminen ja täydentäminen
Hakemuksen vastuuhenkilö jättää (submit) hakemuksen Suomen Akatemian verkkoasioinnissa. Haku päättyy 5.6.2024 klo 16.15. Hakuaika ovat ehdoton ja koskee myös konsortioita. Hakemus, joka ei ole saapunut Akatemiaan määräaikaan mennessä, jätetään tutkimatta (käsittelemättä).
Konsortion johtaja voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikkien osahankkeiden johtajat ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete).
Jätä hakemus hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Voit jättää vain sellaisen hakemuksen, jossa on kaikki pakollisiksi määritellyt tiedot ja liitteet. Hakija on vastuussa siitä, että hakemuksen liitteet ovat sisällöltään asianmukaisia.
Jätettyä hakemusta voi muokata ja täydentää hakuajan päättymiseen saakka. Jo jätettyä hakemusta voi muuttaa ennen hakuajan päättymistä esimerkiksi vaihtamalla hakemuksen liitteitä. Jos huomaat hakuajan päätyttyä merkittäviä puutteita hakemuksessa, ota välittömästi yhteyttä Akatemian helpdeskiin (www.aka.fi/kysy), jolloin hakemus voidaan avata täydennettäväksi. Täydennys otetaan huomioon, jos se on mahdollista hakemuksen arviointi- ja päätöksentekoprosessin kannalta.
Akatemia voi pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan. Hakija saa täydennyspyynnöstä ilmoituksen sähköpostiinsa. Jos hakija ei ole täydentänyt hakemustaan määräaikaan mennessä tai hakemus on yhden täydennyspyynnön jälkeen olennaisilta osin puutteellinen, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä). Hakijan on huolehdittava, että yhteystiedot (sähköpostiosoite) ovat ajan tasalla.
Hakemuksen vireille tulo
Hallintolain 17 §:n ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §:n mukaan vastuu hakemuksen saapumisesta perille määräajassa on lähettäjällä. Hakemuksen katsotaan olevan vireillä, kun verkkoasioinnin lomake ja asioinnissa pakollisiksi määritellyt liitteet on jätetty verkkoasiointiin. Järjestelmä ilmoittaa onnistuneesta hakemuksen jättämisestä sähköpostilla hakijan ilmoittamaan osoitteeseen.
Jos hakija ei ole jättänyt päättyneestä tai käynnissä olevasta Akatemian rahoittamasta hankkeestaan ohjeiden mukaisesti raporttia, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä).
Hakemusta ei käsitellä, jos hakija tai hakemus ei täytä haulle asetettuja pätevyys- tai muita keskeisiä vaatimuksia tai jos muutoin ei ole edellytyksiä asian käsittelyyn. Toimikunta tai muu luottamuselin voi jättää hakemuksen rahoittamatta tiedepoliittisiin syihin perustuen, tai jos on ilmeistä, ettei hakija jostain muusta syystä voi saada rahoitusta jätetyn hakemuksen perusteella. Lue lisää siitä, milloin Akatemia ei tutki (käsittele) hakemusta.
Hakemuksen julkisuus, tietosuoja
Hakemus liitteineen on julkinen asiakirja lukuun ottamatta lähtökohtaisesti salassa pidettäviä tutkimussuunnitelmaa, aiesuunnitelmaa, abstraktia ja edistymisraporttia. Tästä syystä esimerkiksi ansioluettelossa ei tule ilmoittaa salassa pidettäviä tietoja. Julkisuus perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Akatemian toiminnassa noudatetaan tietosuojalainsäädäntöä. Hakija vastaa hakemukseen sisältyvien henkilötietojen luovutuksesta ja tarvittaessa näihin liittyvien suostumusten pyytämisestä asianosaisilta. Tutkimusrahoituksen henkilörekisterin osalta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) mukainen tietosuojaseloste löytyy Akatemian verkkosivuilta kohdassa Tietosuojaselosteet.
Hakemus koostuu Akatemian verkkoasioinnissa täytettävistä lomakkeista sekä PDF-muodossa jätettävistä hakemuksen liitteistä. Hakijalla on oikeus jättää hakemuksensa suomeksi tai ruotsiksi. Hakemukset pyydetään kuitenkin jättämään englanniksi, koska hakemukset arvioidaan kansainvälisesti.
Suurin osa alla olevista linkeistä vie ohjehakemistoon A-Ö ja Akatemian verkkosivuille.
Hakemuksen osat ja niiden sisältö verkkoasioinnissa (SARAssa)
Henkilötiedot (Personal data)
- Hakemuksen vastuuhenkilön (tutkimusinfrastruktuurin johtajan) henkilötiedot
- Tutkinnot (viimeisin ensimmäisenä)
- Dosentuurit ja professuurit
Tutkimusinfrastruktuurin osapuoliorganisaatio(t) (parties)
- Konsortion nimi ja lyhenne muodostuvat tutkimusinfrastruktuurin nimestä ja lyhenteestä. Se on täsmälleen sama nimi, jonka valitset seuraavalla välilehdellä Yleiskuvaus
- Konsortion nimi ja lyhenne
- Jokaisen osapuoliorganisaation tiedot (rooli, vastuuhenkilön nimi, sähköposti, organisaatio ja maa)
- Tutustu konsortiohakemuksen ohjeisiin
Yleiskuvaus (General Information)
- Suorituspaikan tiedot
- Suorituspaikan sitoumus. Varmista suorituspaikkasi sitoutuminen hankkeeseen suorituspaikan ohjeen mukaisesti. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus. Lue lisää suorituspaikan sitoumuksesta.
- Tutkimusinfrastruktuurin tiedot (valitse listalta)
- Tutkimusalat (vähintään yksi, enintään viisi). Tutustu tutkimusaloihin.
- Asiasanat englanniksi ja suomeksi / ruotsiksi
Abstrakti (Abstract)
- Enimmäispituus on 2500 merkkiä välilyönteineen
- Lyhyt kuvaus kansainvälisestä tutkimusinfrastruktuurista, johon jäsenyyttä haetaan sekä kansallisista toiminnoista, ja miten kokonaisuus palvelee tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa.
Kustannusarvio jäsenmaksusta
- Konsortiomallisissa hakemuksissa vain konsortion johtaja täyttää kustannusarvion. Muut osapuolet jättävät kustannusarviovälilehden tyhjäksi. Ilmoita rahoituskausi. Rahoituskausi jäsenmaksulle alkaa aikaisintaan 1.1.2025 ja sen tulee päättyä viimeistään 31.12.2029.
- Ilmoita haettava jäsenmaksurahoitus kohdassa muut kulut.
- Suorituspaikan sitoumus. Varmista suorituspaikkasi sitoutuminen hankkeeseen suorituspaikan ohjeen mukaisesti. Huom! Vain ylimmällä johdolla (rehtoraatti tai vastaava) on oikeus antaa suorituspaikan sitoumus. Lue lisää suorituspaikan sitoumuksesta.
Tutkimusinfrastruktuurin julkinen kuvaus (Public description)
- Enimmäispituus 1000 merkkiä välilyönteineen
- Yleistajuinen ja selkeä kuvaus englanniksi ja suomeksi / ruotsiksi tutkimusinfrastruktuurista.
- Lisää verkkosivun osoite tutkimusinfrastruktuurin kotisivulle
- Akatemia käyttää julkista kuvausta tutkimusinfrastruktuurista tiedottamiseen. Julkinen kuvaus tallentuu myös kansalliseen tutkimustietovarantoon, josta tietoa jaetaan Suomessa tehtävästä tieteellisestä tutkimuksesta.
- Lue ohjeet julkisen kuvauksen kirjoittamiseen.
Toimintasuunnitelma
- Toimintasuunnitelman pituus on enintään 5 sivua.
- Arvioinnin sujuvoittamiseksi toimintasuunnitelma ja arviointilomake noudattavat samaa järjestystä. Tämän vuoksi on tärkeää, että hakemuksessa noudatetaan annettua ohjeistusta ja rakennetta. Pyri tiiviiseen ilmaisuun. Toimintasuunnitelma kirjoitetaan mallipohjalle ja jätetään PDF-liitteenä omalla välilehdellään.
Jätä hakemus (Submit application)
- Hakemuksen voi jättää, kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty tai liitetty välilehdillä.
- Punainen varoituskolmio välilehdellä kertoo, jos jotain pitää vielä täydentää (HUOM! Mikäli konsortio-osapuolet eivät ole merkinneet hakemusta osaltaan valmiiksi, tämä ei näy konsortionjohtajan hakemuksessa varoituskolmiona. Konsortionjohtaja voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikki osahankkeet ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete)).
- Jätettyä hakemusta voi täydentää hakuajan aikana. Tallennus korvaa vanhan version.
- Hakuajan jälkeen hakemuksen täydennystä on pyydettävä Akatemiasta hakuilmoituksessa mainitulta yhteyshenkilöiltä.
Valtuutus (Authorisation)
- Voit valtuuttaa toisen henkilön tekemään osia hakemuksesta puolestasi tai katselemaan hakemustasi.
- Valtuutettavan henkilön täytyy olla rekisteröitynyt verkkoasioinnissa (SARA) käyttäjäksi.
- Aloita valtuutus kirjoittamalla valtuutettavan nimi nimelle varattuun kenttään ja valitse pudotusvalikosta oikea henkilö.
- Yhtä aikaa ei voi samalle kentälle valtuuttaa useampia henkilöitä etkä voi itse valtuutuksen aikana muokata kenttää.
- Älä valtuuta itseäsi.
- Valtuutuksen tekniset ohjeet löydät verkkoasioinnin ohjeista.
Tutkimusetiikka (Research ethics)
- Tutkimusvilppiin syyllistyminen (kyllä/ei). Jos hakemuksen vastuuhenkilö (konsortion johtaja) tai konsortion osapuoli on edellisen kolmen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia jättää hakemuksen käsittelemättä (tutkimatta).
- Laittoman työvoiman käyttöön syyllistyminen valtionavustuslain 688/2001 7 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla (kyllä/ei).
- Tutustu eettisiin näkökulmiin.
Kansainväliset asiantuntijat arvioivat hakemukset yhdessä paneelissa syyskuussa 2024. He ovat arvostettuja tieteenalansa edustajia, ja sen lisäksi heillä on suuriin kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimusinfrastruktuurikokonaisuuksiin liittyvää laajempaa ymmärrystä.
Kansainvälisen arvion lisäksi Suomen Akatemian tieteellisiltä toimikunnilta pyydetään kannanotot liittyen kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurijäsenyyden kansalliseen tarpeeseen, käyttäjäkuntaan, ja mahdollisiin päällekkäisyyksiin.
Arviointikriteerit
Kansainväliset asiantuntijat arvioivat hakemuskokonaisuuden pohjalta jäsenyyden hyötyjä suomen TKI-toiminnalle. Arviointipaneeli antaa hakemuskokonaisuudelle kokonaisarvosanan (1–6).
Tutustu kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tunnusmerkkeihin (kts. ylempänä).
Osana kansainvälisyyttä arvioinnissa huomioidaan yhteys eurooppalaisiin tutkimusinfrastruktuureihin, jotka ovat ESFRI Strategy Report on Research Infrastructures (2021) -asiakirjassa.
Tutustu arviointikysymyksiin, joilla hakemus arvioidaan: The FIRI2024 call for Finland’s roadmap for research infrastructures 2025–2028-arviointilomake, -arviointiohje ja arvioinnin periaatteet. Arviointiohjeet ja -lomakkeet ovat vain englanniksi.
Tutkimusinfrastruktuurikomitea päättää mahdollisista jäsenyyssuosituksista asianomaisille ministeriöille ja jäsenmaksusitoumuksista alkuvuodesta 2025. Varsinaiset jäsenyyspäätökset tekee eduskunta valtioneuvoston ehdotuksen pohjalta.
Tutkimusinfrastruktuurikomitean päätökset perustuvat
- asiantuntijalausuntoihin ja hakemuksessa esitettyihin tietoihin sekä
- Suomen Akatemian tieteellisten toimikuntien antamiin kannanottoihin
- kokonaisvaltaiseen harkintaan koskien tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelman (TIPAS) mukaisia tavoitteita.
Lisäksi valmistelussa otetaan huomioon Akatemian Tutkimusrahoituspäätösten perusteet -asiakirja ja muut toimintaa ohjaavat linjaukset. Lue lisää siitä, miten rahoituspäätökset tehdään.
Kun päätös on tehty, saat siitä automaattisen ilmoituksen sähköpostiisi. Voit viestin saatuasi kirjautua omilla tunnuksillasi verkkoasiointiin, josta löydät päätöksen ja päätöksen perustelun. Verkkoasioinnista löydät myös hakemuksesta annetun arviointilausunnon (tai lausunnot).
- Yhteydenotot ensisijaisesti Akatemian helpdeskin kautta: fi/kysy – Tutkimusympäristöt
- Verkkoasioinnin teknisissä kysymyksissä ota yhteyttä helpdeskin kautta: fi/kysy – tietohallinto
- Akatemian puhelinvaihde on 029 533 5000
- johtava tiedeasiantuntija Merja Särkioja
- tiedeasiantuntija Marjut Kaukolehto
- tiedeasiantuntija Juhokalle Pekkala