Tiina Petänen

Mikä muuttuu syyshaussa 2022?

9.6.2022

Pyydämme vuosittain syyshaun päätyttyä hakijoiltamme palautetta hakuun liittyvistä muutoksista. Tämän lisäksi keräämme tietoa myös kansainvälisiltä arviointipaneeleiltamme ja rahoituspäätöksen tekijöiltä. Uudistamme saadun palautteen perusteella hakuilmoitusta, hakuneuvontaa ja -ohjeistusta sekä verkkoasiointiamme (SARA). Tänä syksynä suurin muutos liittyy uudistettuun akatemiatutkijan tehtävän rahoitukseen. Tutkimussuunnitelma jätetään jälleen PDF-liitteenä.

Haut aukeavat elokuussa ja päättyvät porrastetusti syys-lokakuun vaihteessa

Haut aukeavat 25.8.2022. Syyshaku päättyy myöhemmin kuin ennen. Yksittäisille tutkijoille suunnattujen rahoitusmuotojen (akatemiatutkijan ja kliinisen tutkijan tehtävät sekä kansainvälisen liikkuvuuden rahoitus) haut päättyvät 28.9.2022. Akatemiahankkeiden haku ja opetus- ja kulttuuriministeriölle osoitettava liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden haku päättyvät 5.10.2022.

Olemme reagoineet hankehakujen päättymisajankohtaa koskevaan palautteeseen, ja nyt haut päättyvät vasta lokakuun puolella. Lisäksi nopeutamme edelleen hakemustarkastusta tehostamalla ja automatisoimalla sitä.

Tutkimussuunnitelma jätetään jälleen PDF-liitteenä

Viime syyshaun jälkeen saimme runsaasti palautetta, että hakemuslomakkeen tutkimussuunnitelmaeditori koettiin hankalaksi. Hakemustarkastuksen ja arviointityön sujuvoittamiseksi tutkimussuunnitelma liitetään syyshaussa 2022 hakemukseen pdf-liitteenä omalla välilehdellään. Jotta hakemuksen voi jättää, on hakijan noudatettava antamiamme sivumäärityksiä ja rakenteita. Aiempaan ohjeeseen (riviväli 1,15) verrattuna riviväli on nyt 1 ja lähdeluettelo sisältyy tutkimussuunnitelman pituuteen. Olemme valmistelleet sekä word- että latex-mallipohjia kirjoittamisen tueksi. Mallipohjat kannattaa ladata verkkosivuiltamme omaan käyttöön.

Akatemiatutkijan tehtävän rahoitus uudistuu

Akatemia on valmistellut lähes vuoden verran nuoren tutkijasukupolven rahoitusten uudistamista. Voit lukea aiheesta lisää akatemiatutkijauudistuksen verkkosivuilta.  

Uudistuneen akatemiatutkijan tehtävän hakemuksen arvioinnin keskiössä on tutkimussuunnitelman lisäksi hakijan ansiot ja pätevöityminen tutkijana. Tutkijatohtorin tehtävää eikä nuorelle tutkijasukupolvelle tarkoitettua akatemiahanketta ole enää haettavana. Akatemiatutkijan tehtävässä haetaan oman palkkarahoituksen lisäksi tutkimuskuluja samalla kertaa neljäksi vuodeksi. Rahoitusta voi käyttää joustavasti oman tutkimuksen tarpeiden mukaisesti.

Pidimme maaliskuussa 2022 akatemiatutkijan tehtävän rahoituksen pääpiirteistä keskustelutilaisuuden sidosryhmiemme kanssa. Ehdottamamme hakukelpoisuusraja, 2–7 vuotta ensimmäisestä tohtorintutkinnosta, herätti tuolloin paljon huolta tutkijakunnassa. Akatemian hallitus piti palautetta erittäin tärkeänä ja päätti, että ensimmäisenä hakuvuotena 2022 hakukelpoisuus on 2–9 vuotta ensimmäisestä tohtorintutkinnosta.

Aiemmin nuoren tutkijasukupolven rahoituksiin oli käytössä kaksi rahoitusmallia: lisäkustannus- ja kokonaiskustannusmalli. Nyt ainoastaan jälkimmäinen.

Akatemiatutkijan ei tarvitse enää hakea erikseen kulurahoitusta tehtävän saatuaan eikä puolivälissä kautta vielä uudelleen – yksi hakemus ja päätös riittää. Raskaaksi koetusta liikkuvuusedellytyksestä on myös luovuttu. Tutkimusympäristön vaihto on silti edelleen tärkeää. Lisäksi hakijan tulee kuvata hakemuksessaan oma urakehityksensä, pätevöitymisensä rahoituskaudella ja sen jälkeinen urasuunnitelma. Edellä mainittujen ohella hakemuksessa tulee myös kuvata se, miten tutkimusidea on uudistunut väitöstutkimuksen jälkeen.

Hakuilmoitus, tutkimussuunnitelman ja akatemiatutkijan ansioluettelon rakenteet sekä ohjeet Ansiot ja pätevöityminen -osaa varten kannattaa lukea huolellisesti – ja noudattaa ohjeita hakemusta valmistellessa.

Kaksi vinkkiä hakemuksen tekemiseen

  • Vinkki 1: lataa keskeneräinen tutkimussuunnitelma hakemukseesi ja tarkista, ovatko määritykset kunnossa. Järjestelmä ilmoittaa, jos jokin kohta ei täsmää annettuihin määrityksiin.
  • Vinkki 2: Muistathan, että hakemuksen voi jättää jo hyvissä ajoin ja sitä täydentää / korjata / muokata vielä hakuaikana.

Osallistu Ask & Apply -webinaareihin

Järjestämme tuttuun tapaan hakijoille kesäkuussa ja elo-syyskuussa temaattisia tietoiskuja syyshausta. Webinaarimuodossa järjestettävissä tilaisuuksissa on varattu myös runsaasti aikaa kysymyksille. Tietoiskut ovat englanninkielisiä. Tutustu Ask & Apply -webinaarien ohjelmaan verkkosivuillamme: Ask & Apply. Ensimmäinen webinaari on jo 13.6. klo 13.00. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja

  • tiedeasianneuvos Tiina Petänen (syyshaku), p. 029 533 5091
  • tiedeasiantuntija Sonja Kuosmanen (Ask & Apply -webinaarit), p. 029 533 5025
  • projektipäällikkö Vera Mikkilä (akatemiatutkijauudistus), p. 029 533 5048

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?