Syyshaun 2022 rahoituspäätökset tehdään kaksivaiheisesti keväällä 2023

15.2.2023

Vuoden 2022 syyshakuun saapuneiden akatemiahankkeiden, akatemiatutkijoiden ja kliinisen tutkijan rahoitusmuodon hakemusten päätökset tehdään porrastetusti kahdessa vaiheessa kevään 2023 aikana.

Porrastetulla päätöksenteolla pyritään nopeuttamaan hakemusten käsittelyaikoja, kun hakemuksella ei vertaisarvioinnin perusteella ole mahdollisuutta tulla rahoitetuksi.

Ensimmäisessä päätösvaiheessa maalis-huhtikuussa toimikunnat tekevät harkintansa mukaan kielteisen päätöksen arvosanan 1–4 arvioinnissa saaneille hakemuksille. Arvosanan 5–6 saaneet hakemukset jatkavat seuraavaan vaiheeseen, ja päätökset näistä hakemuksista tehdään myöhemmin. Hakijat saavat rahoituspäätöksestään ilmoituksen sähköpostiinsa joko ensimmäisen tai toisen vaiheen päätöksenteon yhteydessä.

Toimikunnat tekevät rahoituspäätökset hakemusten, arviointilausuntojen, ja Akatemian tiedepoliittisten tavoitteiden sekä toimikuntien omien linjausten perusteella.  Päätöksentekijän rahoituspäätöksen perustelu kirjataan kunkin hakemuksen päätösilmoitukseen.

Suomen Akatemian viestintä valmistelee 2. vaiheen päätöksiä koskevat päätöstiedotteet kolmikielisesti ja julkaisee tiedotteet päätöspäivinä verkkosivuillaan.

Lue lisää hakemusten arvioinnista ja päätöksenteosta:

 

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

viestintäasiantuntija Vesa Varpula
Suomen Akatemia
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
p. 029 533 5131

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?