Suomen Akatemia tukee suomalais- ja yhdysvaltalaistutkijoiden välistä yhteistyötä

14.12.2022

Suomen Akatemia on myöntänyt viiden miljoonan euron rahoituksen suomalaisten ja yhdysvaltalaisten tutkimusryhmien yhteisiin tutkimushankkeisiin. Akatemia tukee yhteensä 11:tä yhteishankkeen suomalaisosapuolta. Yhdysvaltalaisosapuolet saavat rahoituksen Yhdysvalloista.

Tutkimushankkeet valittiin yhteistyössä yhdysvaltalaisrahoittajien National Science Foundation (NSF) ja National Institutes of Health (NIH) kanssa. Rahoituspäätöksiä Akatemiassa tekivät sekä lippulaivaohjelman jaosto että luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta osana ICT 2023 -tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelmaa.

Rahoitettavissa hankkeissa yhdistyvät suomalainen ja yhdysvaltalainen huippututkimus, mikä luo erinomaiset edellytykset merkittäville tieteellisille löydöksille ja yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle. Hankkeissa kehitetään muun muassa uusia ratkaisuja erilaisten sairauksien, kuten syövän hoitoon sekä tekoälyä hyödyntävää viestintätekniikkaa tulevaisuuden 6G-matkapuhelinverkkoihin.

”Akatemia pitää tärkeänä tutkimusyhteistyön edistämistä tieteen huippumaiden kanssa. Tavoittelemme pitkäaikaista ja laajenevaa yhteistyötä yhdysvaltalaistoimijoiden kanssa, ja käymmekin parhaillaan keskusteluja uusista yhteistyömahdollisuuksia useiden yhdysvaltalaisten tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden kanssa”, toteaa Suomen Akatemian pääjohtaja Paula Eerola.

Uusia rahoitusmahdollisuuksia tutkimusyhteistyöhön avoinna

Suomen Akatemia avasi uuden yhteishaun NIH:n kanssa marraskuussa 2022 ja yhteishaku NSF:n kanssa on avautumassa 2.1.2023. Akatemian hallitus on varannut yhteishankkeiden suomalaisosapuolten rahoittamiseen yhteensä kahdeksan miljoona euroa vuoden 2023 valtuutta. Kuten aiemmissa yhteishauissa, myös nyt avatuissa hauissa tutkimusyhteistyötä tuetaan Akatemian lippulaivojen tutkimusaloilla.

Haut toteutetaan Lead Agency -rahoitusmekanismilla. Siinä varsinainen yhteistyöhakemus jätetään NIH:n tai NSF:n järjestämään rahoitushakuun. Hakemuksen suomalaisosapuoli jättää hakemuksen rinnakkaisversion Akatemian verkkoasiointiin.

Lisätietoja:

Lisätietoja

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi.

Suomen Akatemian viestintä
Anna Oravakangas
viestintäasiantuntija
p. 029 533 5039

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?