Yhdysvallat
Suomen Akatemian yhteistyökumppanit Yhdysvalloissa ovat National Science Foundation (NSF) ja National Institutes of Health (NIH). Akatemia ja yhdysvaltalaisrahoittajat ovat sopineet Suomi-USA -tutkimusyhteistyön edistämisestä vuosille 2020-2024. Yhteistyötä edistetään rahoittamalla yhdysvaltalaisten ja suomalaisten osapuolten välisiä tutkimushankkeita lippulaivojen edustamilla aihealueilla.
Rahoitus myönnetään Lead Agency -rahoitusmekanismilla. Siinä varsinainen yhteistyöhakemus jätetään yhdysvaltalaisrahoittajan järjestämään rahoitushakuun. Hakemuksen suomalaisosapuoli jättää hakemuksen rinnakkaisversion Akatemian verkkoasiointiin. Hakuohjeet suomalaishakijoille julkaistaan Akatemian verkkosivuilla.
Rahoitustilanteen salliessa yhteistyössä järjestetään kaksi yhteishakua vuodessa yhdysvaltalaisrahoittajaa kohti. Viimeisimmät yhteishaut julkaistiin marraskuussa 2023. Seuraavia rahoitushakuja suunnitellaan julkaistavaksi loppuvuodesta 2024.
Suomalaistutkijat voivat hakea yhdysvaltalaiskumppanin kanssa rahoitusta tutkimusyhteistyön NIH:sta myös suoraan. NIH:n rahoitusmahdollisuuksia ovat PA20-183, PA20-184, or PA20-185, joista löydät lisätietoa NIH:n verkkosivuilta.
Lisätietoja:
- Katso Akatemian avoimet ja tulossa olevat haut
- Lue lisää lippulaivaohjelmasta
- Lue Akatemian ja NIH:n yhteistyöhön liittyvä tiedote NIH:n verkkosivuilla
- Lue Akatemian ja NSF:n yhteistyöhön liittyvä tiedote NSF:n verkkosivuilla
- johtava tiedeasiantuntija Jukka Tanskanen, p. 029 533 5071
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi