Syyskuun haku on käynnissä

3.9.2019

Suomen Akatemian syyskuun haku on auki. Rahoitusta voi hakea akatemiatutkijan, tutkijatohtorin ja kliinisen tutkijan tehtäviin, tutkijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen sekä akatemiahankkeiden rahoitukseen. Myös aiehaku akatemiaprofessorin tehtäviin on avoinna. Hakemuksen voi jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin ja haku päättyy 25.9.2019 klo 16.15.

Syyskuun 2019 haussa akatemiahankkeiden rahoitukseen kohdennetaan 25 miljoonan euron lisärahoitus nuoren tutkijasukupolven tutkijanuran edistämiseen. Hakemukset arvioidaan ja päätetään akatemiahankkeina. Toimikunnat valitsevat hankkeet, joihin lisärahoitus kohdennetaan.

Suomen Akatemian rahoituksen perusteena on tutkimuksen korkea laatu, vaikuttavuus ja uudistuminen. Lisäksi Suomen Akatemia edellyttää rahoittamissaan tutkimushankkeissa sitoutumista julkaisujen avoimeen saatavuuteen. Tutkimussuunnitelmassa tulee myös kuvata, miten hanke ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet ja tutkimuseettiset näkökulmat.

Hakuilmoitukset rahoitusmuodoittain ja selkeytetty ohjeistus

Hakuilmoitusta on uudistettu ja jokaisella rahoitusmuodolla on oma sivunsa, josta löytyvät myös kunkin rahoitusmuodon yhteyshenkilöt. Lisäksi kaikki hakemiseen tarvittava materiaali on koottu yhteen Akatemian hakusivustolle aakkosellisen ohjehakemistoon A-Ö.

Hakuneuvonta jatkuu

Suomen Akatemia järjestää hakuneuvontatunnin tiistaina 17.9. klo 14-15 Twitterissä.  Akatemian asiantuntijat vastaavat kysymyksiin aihetunnisteella #AskApplyChat. Kysymyksiä voi lähettää myös etukäteen. Myös Akatemian uusissa neuvontavideoissa kerrotaan rahoitushaun ja -arvioinnin pääpiirteistä ja perusteista.

Syyskuussa 2019 haettavana oleva rahoitus

Lisäksi haettavana on:

Lisätietoja

  • Hakuilmoituksissa mainitut yhteyshenkilöt

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?