Kari Alitalo

Akateemikko Kari Alitalo

(s. 1952)

Kari Alitalo (s. 1952) on johtanut Helsingin yliopiston syöpäbiologian ja -lääketieteen tutkimusohjelmaa vuodesta 1999 alkaen. Hänet nimitettiin Turun yliopiston lääketieteellisen biokemian professoriksi 1986, Suomen syöpäinstituutin tutkija­professoriksi 1987 ja Helsingin yliopiston syöpäbiologian professoriksi 1989. Alitalo nimitettiin pysyväksi akatemiaprofessoriksi vuonna 1993 ja hän toimi tehtävässä yhtäjaksoisesti 31.5.2020 asti. 

Alitalon keskeisiä tutkimuskohteita ovat syövän syntymekanismit ja erityisesti imusuoniston merkitys syöpäkasvaimen leviämisessä sekä uusien täsmällisempien hoitostrategioiden tunnistaminen syövän kasvun ja leviämisen estämiseksi. Hän on löytänyt uusia veri- ja imusuoniston kehitystä sääteleviä kasvutekijöitä ja reseptoreita. 

Imusuonisto on mukana monien sairauksien synnyssä. Imusuonilla on erityisen suuri merkitys elimistön immuunivasteen muodostumisessa ja useiden syöpäkasvainten etäpesäkkeiden leviämisessä elimistöön. Alitalon tutkimusryhmä on onnistunut kokeellisesti vähentämään etäpesäkkeiden syntymistä imusolmukkeisiin. Toisaalta tutkimusryhmän eristämät kasvutekijät tarjoavat mahdollisuuden kasvattaa uusia imusuonia vaurioituneiden tilalle tai esimerkiksi lisätä sepelvaltimosuonia sydämessä. 

Yksi esimerkki hänen merkittävimmistä viimeaikaisista tutkimustuloksistaan on imusuonijärjestelmän löytyminen aivoista. Tämän löydöksen Nature Medicine ja Science, jotka kuuluvat maailman arvostetuimpiin tiedelehtiin, valitsivat vuoden 2015 läpimurtotutkimusten joukkoon. Syövän hoitostrategioiden lisäksi Alitalon tutkimustuloksilla voitaneen hyödyntää sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa. Hänellä on lukuisia patentteja.

Kari Alitalo on väitellyt 1981 Helsingin yliopistossa, toiminut vierailevana tutkijana Washingtonin yliopistossa Seattlessa ja Kalifornian yliopistoissa San Franciscossa. Hän on johtanut Suomen Akatemian translationaalisen syöpäbiologian huippuyksikköä 2000-2019. Wihurin tutkimuslaitosta Alitalo on johtanut vuodesta 2013. Hän toimii myös Akatemian Digitaalisen yksilöllistetyn syöpälääketieteen lippulaivan (iCAN) tieteellisenä johtajana sekä Helsingin yliopiston translationaalisen syöpäbiologian tutkimusohjelman johtajana. 

Alitalo on julkaissut yli 500 tieteellistä alkuperäisartikkelia biolääketieteen, syöpätutkimuksen, molekyylibiologian ja solubiologian aloilta. Niihin on viitattu yli 80 000 kertaa. Hän on saanut useita kotimaisia ja kansainvälisiä kunnianosoituksia ja palkintoja muun muassa lääketieteen varttuneen tutkijan Anders Jahre-palkinto 2010 (Norja), Suomen tiedepalkinto 2013 sekä Antonio Feltrinelli-palkinto 2019 (Italia).

Alitalolla on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä ja hän kuuluu useiden tieteellisten aikakauslehtien toimituskuntiin.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?