Urban Europe: global changes – local solutions (JPI UE)

JPI Urban Europen yleistavoite on luoda houkuttelevia, kestäviä ja taloudellisesti toimintakykyisiä kaupunkiympäristöjä, joissa eurooppalaiset kansalaiset ja yhteisöt voivat ympäristöineen kukoistaa. Urban Europe keskittyy seuraaviin teemoihin:

  • Kaupunkialueiden muuttaminen innovaation ja teknologian keskuksiksi
  • Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja yhdentymisen varmistaminen
  • Ekologisen jalanjäljen pienentäminen ja ilmastoneutraliteetin edistäminen
  • Teknologisten ratkaisujen paras mahdollinen hyödyntäminen, sekä tehokkaiden ja kestävien kaupunkijärjestelmien ja –verkostojen toteuttaminen (liikkuvuus, energia, vesi, ICT jne.)

Koordinoimalla tutkimus- ja innovaatiotoimintaa JPI Urban Europe pyrkii entistä paremmin hyödyntämään Euroopan julkisia varoja. Vuosina 2012-2018 Urban Europe on toteuttanut seitsemän hakua. Yhteistyöhön osallistuu yhteensä 19 maata sekä Euroopan Komissio.

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta osallistui ERA-NET Smart Urban Futures eli ENSUF-haun rahoittamiseen 2015-2016. Haussa rahoitettiin 15 kansainvälistä konsortiota, joissa oli mukana kaksi suomalaista partneria. 2020-luvulla Akatemia ei ole osallistunut tämän verkoston järjestämiin rahoitushakuihin

Lisätietoja

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

 

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?