Suomen Akatemian syyskuun hakuilmoitus on julkaistu

6.7.2018

Suomen Akatemian syyskuun 2018 hakuilmoitus on julkaistu Akatemian verkkosivulla suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Hakemuksen voi jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin 10.9.–1.10.2018. Hakuaika päättyy haun päättymispäivänä klo 16.15 Suomen aikaa.

Valmistelemme hakijan työtä helpottavia muutoksia hakutekniikkaan kesän aikana. Tekniset ohjeet täydentyvät elokuussa ja ovat valmiit viimeistään hakuajan alkaessa 10.9.2018.

Toimikuntarakenne uudistuu

Suomen Akatemian toimikuntarakenne uudistuu ja hakijat voivat jättää hakemuksensa yhteen kolmesta toimikunnasta. Toimikuntia ovat 1.1.2019 alkaen biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY), kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) ja luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT).

Akatemian verkkosivuilla on julkaistu toimikuntien toimialat ja tutkimusalaluokitus, jossa on huomioitu kaikki tieteenalat. Sopivinta toimikuntaa pohtivan tutkijan kannattaa tarkastella toimikuntien toimialoja laajasta näkökulmasta ja huomata, että hakemuksen jättövaiheessa voi verkkoasioinnissa (SARA) edelleen valita viisi omaa tutkimustaan parhaiten kuvaavaa tutkimusalaa.

Tutkimussuunnitelman rakennetta kehitetään

Tutkimussuunnitelman jäsentelyä on uusittu hakijoilta ja arvioitsijoilta saadun palautteen perusteella. Uusi jäsentely vastaa paremmin arvioinnissa tarkasteltaviin kysymyksiin ja tukee näin hakemusarviointia. Tutkimussuunnitelma ja julkaisuluettelo esitetään jatkossa verkkoasioinnissa omilla välilehdillään hakulomakkeen osana.

Päätöksentekoa porrastetaan

Akatemia on kokeiluluonteisesti pyytänyt joissakin rahoitusmuodoissa arviointipaneeleja asettamaan hakijat paremmuusjärjestykseen toimikuntien päätöksentekoa varten. Toimikunnat ovat hyödyntäneet tätä tietoa päätöksissään. Tätä kokeilua laajennetaan syyskuun 2018 haun hakemusten käsittelyssä. Toimikunnan päätösvalta hakemusten rahoittamisesta tai rahoittamatta jättämisestä säilyy ennallaan.

Syyskuun haussa 2018 saapuneiden akatemiahankkeiden, akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtorien hakemusten päätökset tehdään porrastetusti. Ensimmäisessä vaiheessa tieteellisessä arvioinnissa arvosanan 1–4 saaneet hakemukset saavat toimikunnan harkinnan mukaan kielteisen päätöksen. Näin nämä hakijat saavat tiedon päätöksestä aiempaa nopeammin. Toisessa vaiheessa käsitellään loput hakemukset. 

Syyskuussa 2018 haettavana oleva rahoitus:

  • Akatemiahankkeet, kaikki tutkimusalat
  • ICT 2023 -haun teemahaku: ohjelmoitava maailma ja edistyneet ohjelmistotekniikat
  • Akatemiatutkijat
  • Tutkijatohtorit
  • Kliiniset tutkijat
  • Kahdenvälisiin sopimuksiin perustuva tutkijoiden kansainvälinen liikkuvuus
  • Strategisen tutkimuksen neuvoston vastinrahoitus Horisontti 2020 -ohjelmaan

Lisäksi Akatemia ottaa vastaan ja arvioi opetus- ja kulttuuriministeriölle osoitetut liikuntatieteellisen tutkimuksen hakemukset.

Lisätietoja

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?