Suomen Akatemia valitsi tutkijatohtorit biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen aloille

29.5.2018

Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 16 uudelle tutkijatohtorille. Toimikunta käyttää rahoitukseen noin 4,3 miljoonaa euroa. Rahoituskausi on kolmivuotinen. Syyskuun 2017 haussa arvioitiin 131 tutkijatohtorihakemusta 10 eri arviointipaneelissa. Rahoitus myönnettiin reilulle 12 prosentille hakijoista. Reilu kolmannes rahoituksen saaneista oli naisia.

Rahoituspäätösten tärkeimpinä kriteereinä ovat olleet tutkimussuunnitelman korkea tieteellinen laatu ja hakijan pätevyys. Lisäksi kiinnitettiin huomiota hakijan mahdollisuuteen itsenäistyä projektin aikana sekä kansainväliseen liikkuvuuteen. Tutkijatohtorilla odotetaan olevan hyvät kansalliset tai kansainväliset yhteistyöverkostot. Heitä myös kannustetaan kansainväliseen liikkuvuuteen ja yhteistyöhön. Tutkijatohtorin tehtävän rahoituksen tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien, äskettäin tohtorintutkinnon suorittaneiden tutkijoiden pätevöityminen vaativiin tutkija- tai asiantuntijatehtäviin.

Osana Akatemian arviointitoiminnan kehittämistyötä kokeiltiin tässä haussa mallia, jossa hakemusten arvosanojen lisäksi paneelit asettivat parhaiden arvosanojen (arvosanat 5 ja 6) saajat paremmuusjärjestykseen. Toimikunta käytti myös tätä tietoa hyväkseen päätöksenteossa.

”Rahoituspäätöksissä korostettiin tutkijoiden itsenäistymistä ja uusien vaikutteiden hakemista muista tutkimusympäristöistä. Näitä edistetään uusien tutkijatohtoreiden liikkuvuusvaatimuksella”, sanoo biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja Kai Lindström.

Rahoitetuissa tutkijatohtoreiden projekteissa selvitetään muun muassa norsueläinten ja Itämeren kampeloiden evoluutiota, ärtyvän suolen oireyhtymään käytettyjen lääkkeiden vaikutusta suolistomikrobeihin, jätevesien sisältämien antibioottijäämien vaikutusta antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien syntyyn sekä metsämansikan sopeutumista muuttuviin ilmasto-oloihin.

Lisätietoja

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?