Huhtikuun hakuilmoitus julkaistu

1.3.2018

Suomen Akatemian huhtikuun 2018 hakuilmoitus on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Akatemian verkkosivuilla. Kevään 2018 haussa hakemuksia voi jättää aiempaa aikaisemmin, jo hakuilmoituksen julkaisemispäivästä alkaen.

Huhtikuussa voi hakea rahoitusta median ja yhteiskunnan tutkimukseen (akatemiaohjelma Media ja yhteiskunta) sekä kansainvälisille tutkimushankkeille Mineraalivarat ja korvaavat materiaalit -akatemiaohjelman alalta.  Lisäksi ICT 2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelman rahoitus 5G:n jälkeen tuleville tietojärjestelmille on haettavana.

Myös tutkimusinfrastruktuurihaku FIRI 2018 järjestetään keväällä. Tällä kertaa rahoitusta voi hakea sekä tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla oleville infrastruktuureille että uusille avauksille ja muille tiekartan ulkopuolisille infrastruktuureille. Tämän haun hakuaika päättyy toukokuussa.

Akatemia tukee myös Yhdysvaltain kansallisen tiedeinstituutin NSF:n rahoittamien stipendiaattien työskentelyjaksoa Suomessa.

Akatemia tukee tutkimuksen kansainvälistymistä. Rahoitusta myönnetään tutkimushankkeissa liikkuvuuskorvauksina ulkomaille suuntautuvien tutkimusjaksojen ajalta ja rahoitusta voidaan käyttää ulkomaisten tutkijoiden ja Suomeen palaavien tutkijoiden palkkaamiseen.

Hakemuksen voi jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin 1.3. - 25.4.2018 klo 16.15 Suomen aikaa.

Huhtikuussa 2018 haettavana oleva rahoitus:

  • Media ja yhteiskunta (MEDIASOC) -akatemiaohjelma
  • Mineraalivarat ja korvaavat materiaalit (MISU) -akatemiaohjelmaan liittyvä täydentävä haku kansainvälisille hankkeille
  • ICT 2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma: 5G:n jälkeen tulevat tietoliikennejärjestelmät
  • Apurahat NSF:n stipendiaattien kustannuksiin Suomessa
  • Erillinen hakuaikataulu: Tutkimusinfrastruktuurihaku FIRI 2018
    (haun päättymisaika: 22.5.2018 klo 16.15) FIRI 2018 -hakuinfo järjestetään 16.3.2018.

Lisätietoja

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?