Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen akatemiahankkeet on valittu

29.5.2018

Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 35 akatemiahankkeelle, joista yksi on kahden hakijan muodostama konsortio. Toimikunta käyttää rahoitukseen noin 18 miljoonaa euroa. Syyskuun 2017 haussa arvioitiin 215 akatemiahankehakemusta 13 eri arviointipaneelissa. Hankehakemuksista noin 16,3 prosenttia rahoitettiin. Naisia rahoitettavista tutkijoista on noin kolmannes.

”Hankkeista suuri osa oli tieteellisesti erittäin korkeatasoisia, eikä toimikunta pysty rahoittamaan näistä kuin osan. Toimikunnan rahoituslinjaukset ovat erityisen tärkeitä päätettäessä tieteellisesti samanarvoisista hakemuksista”, sanoo biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja Kai Lindström.

Tärkein rahoituspäätösten kriteeri on tutkimussuunnitelman korkea tieteellinen laatu, mutta myös toimikunnan rahoituslinjaukset vaikuttavat rahoituspäätökseen. Tavoitteena on tukea tiedettä uudistavia avauksia sekä hankkeita, joissa on havaittu vahvaa vaikuttavuuspotentiaalia. Lisäksi kiinnitetään huomiota nousevassa uravaiheessa olevien lupaavien hakijoiden tukemiseen sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. Konsortioiden osapuolilta edellytetään samaa tieteellistä tasoa kuin konsortion johtajalta.

Lisätietoja

  • Rahoituspäätökset

  • johtava tiedeasiantuntija Kata-Riina Valosaari, p. 029 533 5018, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • tiedeasiantuntija Suvi Broholm, p.029 533 5045, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • johtava tiedeasiantuntija Jaana Lehtimäki, p.029 533 5060, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • tiedeasiantuntija Timo Sareneva, p.029 533 5106, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • tiedeasiantuntija Vesa Yli-Pelkonen, p.029 533 5095, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?