Akatemian syyskuun haun hakemusten määrä nousi hieman viime vuodesta

12.10.2018

Suomen Akatemia sai 1.10. päättyneessä syyskuun haussa yhteensä 3313 hakemusta. Vastaava hakemusmäärä vuonna 2017 oli 3218 eli hakemusmäärä nousi hieman viime vuodesta. Luvussa konsortiohakemuksen osahankkeet on laskettu omina hakemuksinaan. Kun lasketaan kukin konsortio yhtenä hakemuksena, hakemusmäärä on 2961.

Eniten haettiin akatemiahankerahoitusta, yhteensä 1378 hankehakemusta (1222 hankehakemusta vuonna 2017). Näistä nuoren tutkijasukupolven akatemiahankehakuun osoitettiin 495 hankehakemusta. Akatemiatutkijan tehtävää haki syyskuun haussa 517 (510) ja tutkijatohtorin tehtävää 790 (782) tutkijaa. 

Toimikunnista eniten hakemuksia tuli luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikuntaan, yhteensä 1102 (992) hakemusta. Toiseksi eniten hakemuksia vastaanotettiin biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnassa, jolle osoitettiin 937 (vuonna 2017 biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen sekä terveyden tutkimuksen toimikunnan hakemuksia yhteensä 936) hakemusta.  Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle osoitettiin 879 (814) hakemusta. Eri hakumuotoihin jätettyjen hakemusten määrät ovat oheisessa taulukossa.

Syyskuun haun rahoituspäätökset tehdään huhti-kesäkuussa 2019. Tarkemmat päätösaikataulut kerrotaan Suomen Akatemian verkkosivuilla.

Hakuun liittyviin kysymyksiin vastaavat hakuilmoituksessa mainitut yhteyshenkilöt.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?