Suomen Akatemian pääjohtajaksi Paula Eerola

10.2.2022

Suomen Akatemian uudeksi pääjohtajaksi on valittu professori Paula Eerola. Valtioneuvosto nimitti Eerolan pääjohtajaksi tänään ja hänen viisivuotinen virkakautensa alkaa 1. maaliskuuta 2022.

Paula Eerola on toiminut Helsingin yliopistossa vuodesta 2018 alkaen vararehtorina. Hänet nimitettiin vuonna 2008 kokeellisen hiukkasfysiikan professoriksi. Eerola on toiminut Helsingin yliopistossa myös luonnontieteen tutkijakoulun johtajana, fysiikan tutkimuslaitoksen johtajana sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina.

Paula Eerola toimi vuosina 2013–2017 Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana. Hän on ollut myös Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitean ja sen työvaliokunnan jäsen sekä Akatemian hallituksen ja yleisjaoston jäsen.

Vuosien 1998–2008 aikana Eerola toimi Lundin yliopistossa hiukkasfysiikan erikoistutkijana, hiukkasfysiikan professorina ja hiukkasfysiikan osaston johtajana. Sitä ennen Eerola on työskennellyt muun muassa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNissä. Eerola on väitellyt filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1990.

Eerola on Suomalaisen Tiedeakatemian, Suomen Tiedeseuran, Teknillisten Tieteiden Akatemian ja Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen.

Lue lisää: Suomen Akatemian pääjohtajaksi Paula Eerola (OKM)

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?