Suomen Akatemia valitsi 11 uutta tutkimuksen huippuyksikköä

11.10.2021

Suomen Akatemia on valinnut uudet tutkimuksen huippuyksiköt vuosille 2022–2029. Huippuyksikköohjelmaan valittiin 11 yksikköä, joissa työskentelee tutkimusryhmiä yhteensä 11 yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta. Uusissa huippuyksiköissä tutkitaan muun muassa mikrobilääkeresistenssiä, sähkömekaanista energian muunnosta ja siirtoa sekä oppimisen dynamiikkaa ja interventioita.

Suomen Akatemia sai tämänkertaiseen huippuyksikköhakuun yhteensä 184 aiehakemusta. Aiehakemusten joukosta varsinaiseen hakuun kutsuttiin 34 hakemusta. Varsinaiset hakemukset arvioitiin kansainvälisissä arviointipaneeleissa, joissa toimineet asiantuntijat lisäksi haastattelivat toiselle hakukierrokselle kutsuttujen tutkimusryhmien edustajat.

Lopulliset päätökset huippuyksikköohjelmaan 2022–2029 valituista yksiköistä teki Suomen Akatemian yleisjaosto Akatemian luottamuselinten jäsenistä muodostetun valmisteluryhmän ehdotuksen pohjalta 11.10.2021 pidetyssä kokouksessaan.

”Valituissa huippuyksiköissä yhdistyvät hyvin kiinnostavalla tavalla erilaiset tieteelliset näkökulmat ja potentiaali merkittävään tieteen uudistamiseen on korkea”, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju kertoo.

Uudet tutkimuksen huippuyksiköt ovat tieteellisesti erittäin korkeatasoisia, uudistumiskykyisiä ja vaikuttavia tutkimusyhteisöjä

Huippuyksikkövalinnoissa painotetuista tekijöistä korostuivat kansainvälisten arviointien ja haastattelujen ohella huippuyksikköohjelman tavoitteet. Erityistä huomiota päätöksenteossa kiinnitettiin siihen, että huippuyksiköksi valittu tutkimusryhmä tekee korkealaatuista tiedettä ja läpimurtotutkimusta sekä edistää tieteen uudistumista. Lisäksi huippuyksikkövalinnoissa painotettiin yksikön mahdollisuuksia nousta kansainvälisen tutkimuksen huipulle tai pysyä siellä. Keskeisiä kriteerejä olivat myös tutkimuksen tiedeyhteisön ulkopuolelle ulottuva vaikuttavuus sekä se, että huippuyksikön tutkijat ja aihe tuovat uutta Suomen tieteeseen.

”Huippuyksiköiden kokoonpanot täydentävät hienosti toisiaan ja mahdollistavat siten aivan uudenlaisia lähestymistapoja erittäin ajankohtaisissa ja kiinnostavissa tutkimusaiheissa”, Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Riitta Maijala toteaa.

Huippuyksikkö on tutkimusyhteisö, joka on saavuttamassa oman alansa kansainvälisen parhaimmiston tai on sen jo saavuttanut. Yksikkö voi muodostua yhdestä tai useasta tutkimusryhmästä, jotka toimivat keskenään kiinteässä yhteistyössä toteuttaen yhteistä tutkimussuunnitelmaa.

Huippuyksikköohjelman tavoitteena on nostaa Suomessa tehtävän tutkimuksen laatua, uudistaa tiedettä ja edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Huippuyksikköohjelmassa uudistuminen toteutuu usein uusien tutkimusaiheiden, menetelmien, lähestymistapojen ja tutkimusryhmien muodossa. Huippuyksiköiden laajat tutkimuskokonaisuudet kehittävät luovia tutkimusympäristöjä, luovat pohjaa innovaatioille sekä kouluttavat uusia lahjakkaita osaajia tutkimus- ja elinkeinoelämään.

Huippuyksiköitä rahoittavat Suomen Akatemia, yliopistot ja tutkimuslaitokset. Lisäksi yksiköt saavat rahoitusta useista muista lähteistä. Suomen Akatemia on rahoittanut huippuyksiköitä vuodesta 1995. Pitkäjänteinen Akatemian ja huippuyksiköiden taustaorganisaatioiden yhteisrahoitus mahdollistaa tutkimuksellisten riskien ottamisen ja uudet avaukset. Akatemia valitsee huippuyksiköt kahdeksaksi vuodeksi.

Seuraavassa vaiheessa huippuyksikköohjelmaan valittujen yksiköiden kanssa käydään rahoitusneuvottelut. Ensimmäisen nelivuotiskauden jälkeen kaikille yksiköille tehdään tieteellinen väliarviointi. Arvioinnin tulokset ratkaisevat yksikön jatkorahoituksen tason eli rahoitus voi arvioinnin tulosten perusteella joko nousta, laskea tai päättyä kokonaan.

Lisätietoja

  • Hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju, Suomen Akatemia, p. 029 448 5740, etunimi.sukunimi (at) oulu.fi
  • Tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala, Suomen Akatemia, p. 029 533 5002, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
  • Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran, Suomen Akatemia, p. 029 533 5015, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
  • yleiset tiedustelut: coe (at) aka.fi
  • Huippuyksikköohjelmat

Suomen Akatemian viestintä
Pekka Rautio
viestintäasiantuntija
p. 029 533 5040
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?