Suomen Akatemia on aloittanut selvityshankkeen nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotojen uudistamiseksi

11.10.2021

Suomen Akatemia on aloittanut selvityshankkeen nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotojen uudistamiseksi. Tavoitteena on selvittää, minkälainen rahoitusmuoto tai -malli palvelisi parhaiten nuoren tutkijasukupolven tutkimustyötä ja uraa. Hankkeen aikana arvioidaan myös, miten rahoitusmuotouudistuksella voitaisiin sujuvoittaa rahoituksen hakemista ja käyttöä sekä keventää tutkimusorganisaatioiden hallinnollista työtä.

Suomen Akatemialla on nykyisin nuorelle tutkijasukupolvelle haettavissa tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan rahoitusmuodot sekä osana akatemiahanke-rahoitusmuotoa nuorten akatemiahanke. Rahoitusmuodot on otettu käyttöön eri aikakausina ja niitä on kehitetty eri vaiheissa rahoitusmuotolähtöisesti. 

Samaan aikaan tutkimustyön käytännöt ja tutkimusorganisaatioiden urajärjestelmät ovat vuosien varrella muuttuneet, ja esimerkiksi tutkimusyhteistyö on saanut uusia muotoja. Myös eri tutkimusalojen tarpeet tutkijanuran tukemisessa vaihtelevat. Hakijoilta saadun palautteen perusteella rahoituksen hakemista ja sen käyttöä on tarpeen yksinkertaistaa ja tähänkin kysymykseen Akatemia haluaa nyt tarttua selvityshankkeen avulla.

Toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten takia Suomen Akatemia näkee, että rahoitusmuotojen toimivuutta on tarkasteltava uusista näkökulmista. Näin ollen selvitämme, palveleeko nykyinen kolmen rahoitusmuodon kokonaisuus parhaalla mahdollisella tavalla nuoren tutkijasukupolven tutkimustyötä.

Selvityshanke on käynnistetty syyskuussa. Suomen Akatemia kerää syksyn 2021 kyselyjen ja sidosryhmäkeskustelujen avulla näkemyksiä, huomioita ja toiveita tutkijoilta ja tutkimusorganisaatioilta kehittämisen tueksi.

Suomen Akatemia pitää nuoren tutkijasukupolven tutkijanurien edistämistä yhtenä keskeisenä tiedepoliittisena tavoitteena ja sen saavuttamisessa nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotojen kehittäminen on yksi toimintatapa. Nuoren tutkijasukupolven rahoittaminen on tärkeää tieteen uudistumisen ja tutkimuksen laadun varmistamiseksi.

Tutkijoille suunnattu kysely aiheesta on avoinna 23.10.2021 saakka. Vastaa ja vaikuta! 

Lisätietoja

  • yleiset tiedustelut: earlycareer(at)aka.fi 
  • ylijohtaja, tutkimus, Riitta Maijala, p. 029 533 5002
  • projektipäällikkö Vera Mikkilä, p. 029 533 5048

sähköpostiosoitteemme on muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?