31 uutta tutkijatohtoria kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt rahoituksen 31 uudelle tutkijatohtorille. Toimikunta pitää tärkeänä uransa alkuvaiheessa olevien, tieteellisesti lupaavien itsenäisten tutkijatohtoreiden rahoittamista toimikunnan eri aloilta. Toimikunta painotti tutkijatohtoreiden valinnassa hakemuksen korkeaa tieteellistä laatua ja hakijan pätevyyttä, akateemista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista.

Toimikunta käyttää tutkijatohtorien rahoitukseen noin 7,4 miljoonaa euroa. Rahoituskausi on kolmivuotinen. Tutkijatohtorihakemuksista rahoitettiin 13 prosenttia. Noin 61 prosenttia rahoitetuista tutkijatohtoreista on naisia. Hakijoista heitä oli 62 prosenttia.

Puheenjohtaja Sami Pihlströmin mukaan KY-toimikunnan tutkijatohtorirahoituksesta käytiin tänäkin vuonna tiukkaa kilpailua. ”Rahoituksen avulla nostetaan esiin nuoren sukupolven parhaimmistoon arvioituja tutkijoita ja tuetaan heidän pätevöitymistään itsenäisiksi tieteenharjoittajiksi. Toimikunta on päätöksissään korostanut tutkijatohtorihankkeiden laatua ja vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumisen potentiaalia kiinnittäen myös huomiota edustamiensa tieteenalojen laajaan kirjoon.”

Kuten muissakin rahoitusmuodoissa, myös tutkijatohtoreilta edellytetään kiinteää yhteyttä suomalaiseen tutkimusyhteisöön, jotta rahoitus palvelee suomalaista tutkimusta ja yhteiskuntaa. Rahoitus on tarkoitettu tutkijatohtorin oman palkan lisäksi henkilökohtaisiin tutkimuskuluihin sekä kansainväliseen ja kotimaiseen liikkuvuuteen.

Esimerkkejä rahoitetuista tutkijoista:

Jarno Hietalahti Jyväskylän yliopistosta paneutuu käytännöllisen filosofian alaan kuuluvassa tutkimuksessaan huumorin ja (epä)täydellisyyden suhteeseen tarkastelemalla huumorin mahdollisuuksia ja rajoja. Tutkimus analysoi, voiko kaikkivoipalla olennolla olla huumorintajua ja millaista olisi huumori täydellisessä maailmassa. Hietalahti pohtii, voimmeko nauraa maailmanlopun edessä tai voidaanko tekoälylle koodata huumorintajua. Hietalahden mukaan nauru ilmentää ja vahvistaa usein kyseenalaisia stereotypioita, mutta huumorilla voidaan ilmaista myös myötätuntoa ja solidaarisuutta. Hanke pyrkii osoittamaan, kuinka ja miksi huumori on yksi keskeisistä inhimillisistä ominaisuuksista ja kuinka nauru heijastaa ihmisyyttä vallitsevissa olosuhteissa.

Lilli Kimppa Helsingin yliopistosta selvittää, miten aivot oppivat erilaisia ääniärsykkeitä toiston avulla lukihäiriöisillä aikuisilla ja lapsilla, joilla on perinnöllinen riski lukihäiriöön. Lukihäiriö on yleinen lukemisen ja kirjoittamisen oppimisvaikeus, jossa kuulo- ja erityisesti äännetiedon käsittely on vaikeutunut. On epäselvää, miksi kuulotiedon oppiminen on heikentynyttä. Hankkeessa aivojen oppimismekanismien toimintaa tutkitaan mittaamalla aivovasteiden muutoksia monimutkaisuudeltaan vaihteleviin ärsykkeisiin toiston aikana magnetoenkefalografialla. Lisäksi selvitetään diffuusiokuvantamisen avulla, mitkä aivojen valkean aineen radat liittyvät näihin oppimismekanismeihin. Hypoteesina on, että lukihäiriössä vasteiden muutokset ovat vähäisempiä niin tutuille kuin uusille äänille, mikä kertoisi tehottomasta oppimisesta ja heikentyneistä edellytyksistä oppia lukemaan.

Antti Lindfors Helsingin yliopistosta tutkii biohakkerointia itsen kehittämisen ja optimoinnin käytäntönä ja nousevana 2010-luvun terveys- ja hyvinvointitrendinä. Lindfors yhdistää tutkimuksessaan folkloristiikkaa, kielitieteellistä ja semioottista antropologiaa sekä ihmisen ruumiillisen kokemuksen esteettisiä piirteitä tarkastelevaa soma-estetiikkaa. Tutkimus keskittyy erityisesti biohakkeroinnin neurotieteellisiin seuraussuhteisiin ja sovelluksiin sekä biohakkereihin tieteellisen tiedon välittäjinä ja popularisoijina. Tutkimuksessa analysoidaan media-aineistoja ja populaaritieteellistä kirjallisuutta sekä tehdään haastatteluja, kyselyjä ja etnografista kenttätyötä. Tutkimus auktorisoi virallista ja omaehtoista terveystietoa sekä biohakkeroinnin itseys- ja terveyskäsityksiä.

Jenny Paananen Turun yliopistosta tutkii monitieteisessä hankkeessaan muistisairaiden läheisten ja hoitohenkilökunnan välistä vuorovaikutusta. Tutkimuskysymys on hoivakriisin vuoksi ajankohtainen ja omaisen vuorovaikutteinen rooli hoidossa on jäänyt vähälle huomiolle aikaisemmissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa videoidaan muistisairaanhoidon vuorovaikutusta, videointiin osallistuville teetetään vuorovaikutuksen laatua kartoittava kysely ja hoitoalan ammattilaisten näkökulmaa kartoitetaan ryhmähaastattelun avulla. Tutkimus tuottaa tietoa omaisvuorovaikutuksen dynamiikasta ja haasteista muistisairaan hoidossa ja edistää tulosten käytännön soveltamista. Se tuottaa materiaalia hoitajien koulutukseen ja Suomen Muistiliiton käyttöön.