Vuoden 2021 Holberg-palkinto akateemikko Martha Nussbaumille

8.3.2021

Norjan tutkimus- ja opetusministeriön ja Bergenin yliopiston nimeämä palkintotoimikunta myönsi perjantaina 5.3.2021 noin 600 000 euron arvoisen Holberg-palkinnon filosofi Martha C. Nussbaumille.

Nussbaum toimii lain ja etiikan professorina Chicagon yliopistossa. Hän on yksi maailman tunnetuimmista filosofeista. Nussbaum sai Suomen Akatemian ulkomaisen tieteen akateemikon arvonimen vuonna 2000, ja hän on tehnyt vuosikymmenten aikana paljon yhteistyötä suomalaistutkijoiden kanssa.

Nussbaumin akateeminen ura kattaa yli neljä ja puoli vuosikymmentä. Hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa antiikin filosofia, poliittinen filosofia, kirjallisuuden filosofia, feminismi, etiikka ja eläinten oikeudet. Nussbaum on myös antanut merkittävän tieteellisen panoksensa oikeustieteen, taloustieteen ja kasvatustieteen aloille. 

Holberg-palkinto on kansainvälisesti yksi suurimmista ihmistieteiden edustajalle jaettavista palkinnoista, joka luovutetaan vuosittain humanististen tieteiden, yhteiskuntatieteiden, oikeustieteiden ja teologian alalla ansioituneille tutkijoille.

Ansioituneen nuoren tutkijan Nils Klim -palkinto apulaisprofessori Daria Gritsenkolle

Holberg-palkinnon lisäksi Helsingin yliopiston apulaisprofessori Daria Gritsenko palkittiin samassa tilaisuudessa nuoren tutkijan Nils Klim -palkinnolla. Nils Klim -palkinto jaetaan Holberg-palkinnon yhteydessä alle 35-vuotiaalle erityisen ansiokkaalle pohjoismaiselle tutkijalle.

Gritsenkon professuurin ala Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa on Russian Big Data Methodology. Gritsenko työskentelee Aleksanteri-instituutin lisäksi tiiviissä yhteistyössä Kestävyystieteiden instituutin (HELSUS) kanssa, ja on toiminut tutkijana myös Turun yliopistossa.

Gritsenkon tutkimus yhdistää datatieteiden tutkimusmenetelmiä politiikan ja yhteiskunnan tutkimukseen. Gritsenko on muun muassa perustanut Helsingin yliopistoon Digital Russia Studies -tutkimusryhmän, jossa kehitetään ja edistetään laadullisten ja laskennallisten tutkimusmenetelmien rajapintaa Venäjän ja Euraasian tutkimuksessa.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?