Puhe on tieteestä! Seuraa lähetystä Tiedefoorumista 17.6.

Suomen tiedepalkinto 2019 jaetaan maanantaina 17.6. pidettävässä Tiedefoorumi-tilaisuudessa. Tilaisuus pidetään Helsingissä Lasipalatsin Bio Rexissä ja se alkaa klo 13 palkinnonjaolla. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä Akatemian verkkosivuilla. 

Suora lähetys klo 13 alkaen

 

Suomen tiedepalkinto on vuonna 1997 perustettu, joka toinen vuosi myönnettävä suomalainen tiedepalkinto. Se myönnetään tunnustuksena korkeatasoisesta ja kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä tutkimuksesta Suomessa tutkimustyötä tekevälle tieteenharjoittajalle tai tutkimusryhmälle. Palkinnon myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen Akatemian hallituksen esityksestä.

Tieteen tekemisen uudet muodot puheenaiheena

Tiedefoorumissa keskustellaan lisäksi ajankohtaisista tieteen tekemiseen ja tutkimuksen tulevaisuuteen vaikuttavista kehityssuunnista. Avoin tiede, avoin data, digitalisaatio ja uudenlaiset tutkimusympäristöt avaavat tutkimukselle uusia mahdollisuuksia, mutta vaativat myös osaamisen ja johtamisen muutosta. Miltä tieteen tekemisen tavat näyttävät nyt ja tulevaisuudessa?

Keskusteluissa mukana ovat mm. opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja, professori Johanna Myllyharju Oulun yliopistosta, professori Risto Ilmoniemi Aalto-yliopistosta, tutkimusprofessori Maria Kopsakangas-Savolainen Oulun yliopistosta, professori Satu Mustjoki Helsingin yliopistosta ja iCAN-lippulaivasta, rehtori Jukka Mönkkönen Itä-Suomen yliopistosta ja Unifi ry:stä, rekisteritutkimuksen professori Reijo Sund Itä-Suomen yliopistosta sekä digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen Turun yliopistosta.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?

Verkkoasioinnissa (SARA) on käyttökatko perjantaista 29.1.2021 klo 18:30 - maanantaihin 1.2.2021 klo 08:00.