6 000 korkeakoulutusvaikuttajaa ympäri maailmaa kokoontuu tällä viikolla Helsinkiin

24.9.2019

Eurooppalainen kansainvälisen korkeakoulutuksen järjestö EAIE (European Association for International Education) järjestää vuotuisen konferenssinsa tänä vuonna Helsingin Messukeskuksessa 24.-27.9.

Konferenssiin odotetaan yli 6 000 korkeakoulutuksen asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Teemoina ovat globaali kumppanuus, yhteistyö ja monimuotoisuus. EAIE-konferenssi järjestetään nyt 31. kerran.

Suomi on vahvana koulutusmaana aikaisempaa näkyvämmin mukana: konferenssin messualueen Suomi-osaston lisäksi suomalaiset korkeakoulut esittäytyvät omalla ohjelmallaan vieraille.

Avajaisissa tiede-ja kulttuuriministerin valtiosihteeri Tuomo Puumala toivottaa osallistujat Suomeen. Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen esittelee puolestaan suomalaista koulutus- ja tutkimusjärjestelmää osallistujille tiistaina 24.9.2019.

Lehikoisen mukaan konferenssi tarjoaa Suomelle hienon mahdollisuuden vahvistaa suomalaisen korkeakoulutuksen ja koulutuspalveluiden näkyvyyttä kansainvälisesti ja syventää yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Pääpuhujat:

Konferenssi avataan keskiviikkona 25.9. ja avajaisten pääpuhuja on Simon Anholt, joka on tullut tunnetuksi Good Country Index -tutkimuksesta. Hän käsittelee puheenvuorossaan korkeakoulujen ja koulutuksen roolia globaalien haasteiden ratkaisijana yhä syvemmin yhteen kietoutuneessa maailmassa.

Konferenssin toinen pääpuhuja Aminata Cairo esiintyy tapahtuman päätöstilaisuudessa perjantaina 27.9. Aminata Cairo on tehnyt työuransa tutkimuksen ja koulutuksen saralla, ja on erityisesti paneutunut marginaaliryhmien ja syrjäytyneiden koulutusmahdollisuuksien parantamiseen ja monimuotoisuuden tukemiseen koulutuksessa.

Suomesta järjestelyihin ja messuosaston toteuttamiseen osallistuvat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, yliopistot, ammattikorkeakoulut, Unifi ry, Arene ry, opiskelijajärjestöt SYL ja Samok, Business Finland ja Suomen Akatemia.

EAIE-konferenssin ohjelma ja taustatietoa tapahtumasta https://www.eaie.org/helsinki.html

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?