Suomen Akatemian rahoitushaku kansainvälisten osaajien rekrytoimiseksi innosti hakijoita

28.5.2025

Suomen Akatemia on varannut kansainvälisestikin vertailtuna huomattavan, 50 miljoonan euron summan Suomen ulkopuolelta tehtäviin tutkijarekrytointeihin. Yliopistoille suunnatun rahoitushaun ensimmäinen vaihe kansainvälisten osaajien rekrytoimiseksi herätti paljon kiinnostusta.

Kansainvälisten osaajien rekrytoimista tukeva rahoitushaku on osa kokonaisuutta, jonka avulla Suomi vahvistaa asemaansa tieteen ja innovaatioiden kärkimaana.

Haku liittyy yliopistojen profiloitumisen vahvistamiseen tutkimusrahoituksen avulla. Haussa profiloitumista tuetaan mahdollistamalla kansainvälisten korkean tason tutkijoiden rekrytoiminen suomalaisiin yliopistoihin esimerkiksi Yhdysvalloista. Suomen Akatemia sai kaikilta suomalaisilta yliopistoilta aiehakemuksen uuteen rahoitushakuun.

Yliopistoja valmistaudutaan tukemaan yhteensä 50 miljoonalla eurolla vuosina 2026–2030. Haku toteutetaan kaksivaiheisena. Aiehaku sulkeutui 22.5.25. Yliopistot esittivät hakemuksissaan tässä vaiheessa suunnitelmiaan siitä, mitä profiloitumisalueita ne haluavat vahvistaa ja kuinka monta kansainvälistä tutkijaa rekrytoida. Akatemia päättää 25. kesäkuuta, mitkä rekrytointisuunnitelmat kutsutaan varsinaiseen hakuun. Varsinainen haku aukeaa 29.10.2025. Rahoituspäätökset tehdään kahdessa erässä, ensimmäiset tammikuussa 2026 ja viimeiset kesäkuussa 2026.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?