2027 Akatemiahankkeet, kaikki tutkimusalat
- Akatemiahankerahoituskokonaisuuden tavoitteena on tuottaa korkeatasoista ja vaikuttavaa tutkimusta, mahdollistaa uraauurtavat tutkimusavaukset sekä vahvistaa korkeatasoista osaamista.
- Yksittäisten hankkeiden tavoitteina ovat korkeatasoinen ja uraauurtava tutkimus, tutkimusasetelmaltaan kunnianhimoinen tutkimus sekä tutkimusryhmän osaamisen ja uudistumiskyvyn vahvistuminen.
- Enimmäismyöntö nelivuotiselle hankkeelle on 1 miljoona euroa, nelivuotiselle konsortiohankkeelle yhteensä enintään 1,5 miljoonaa euroa ja konsortion osahankkeelle enintään 1 miljoona euroa. Myönnettävän rahoituksen enimmäismäärä suhteutetaan hankkeen tai osahankkeen kestoon (laskennallinen enimmäismyöntö on yksittäiselle akatemiahankkeelle 250 000 euroa/vuosi, konsortiohankkeelle 375 000 euroa/vuosi ja konsortion osahankkeelle 250 000 euroa/vuosi).
- Akatemiahankehakija hakee rahoitusta tutkimusryhmän palkkaamiseen ja hankkeen välittömiin tutkimuskuluihin.
- Rahoitusta voivat hakea yksittäiset tutkimusryhmät ja kahden tai useamman ryhmän muodostamat konsortiot.
- Akatemiahanke on jatkossa kaikkien haun yleiset hakukelpoisuusehdot täyttävien haettavana joka toinen vuosi. Vuoden hakutauko ei kuitenkaan koske niitä hakijoita, jotka ovat saaneet edellisessä haussa paneelin kokonaisarvosanan 5 (excellent) tai 6 (outstanding) ja jääneet rahoittamatta.
Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA), tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoituksen vakioehtoihin. Tätä hakua koskevat 15.9.2026 päätetyt ehdot. Jos hakuilmoitus ja rahoituksen vakioehdot ovat ristiriidassa keskenään, rahoituksen vakioehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Jos ruotsin- tai englanninkielinen hakuilmoitus on ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.
Lue koko hakuilmoitus alta.
Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.
Akatemiahankerahoituksen tavoitteena on tuottaa korkeatasoista vaikuttavaa tutkimusta, mahdollistaa uraauurtavat tutkimusavaukset sekä vahvistaa korkeatasoista osaamista. Tavoitteena on
- rakentaa monipuolinen, monialainen ja vaikuttava kokonaisuus, jossa tutkimus on kansainväliseen huipputasoon verrattuna kilpailukykyistä
- mahdollistaa kunnianhimoiset, uudet tutkimusideat, jotka luovat edellytyksiä tieteellisille läpimurroille
- edistää kokonaisuutta, jossa Suomi on kansainvälisesti johtavia tutkimukseen perustuvan osaamisen maita.
Yksittäisten hankkeiden tavoitteita ovat
1. Korkeatasoinen ja uraauurtava tutkimus
Tämä tavoite tarkoittaa hankkeessa tutkimusta, joka
- on kansainväliseen huipputasoon verrattuna kilpailukykyistä
- tuottaa tietoa, joka vie tieteen ja tutkimuksen kehitystä eteenpäin
- perustuu selkeisiin tutkimuskysymyksiin ja hyödyntää vaikuttavimpia lähestymistapoja
- sisältää kunnianhimoisia ja uraauurtavia tutkimuksellisia avauksia. Uutuusarvo voi syntyä esimerkiksi tutkimusaiheista, kysymyksenasetteluista, eri alojen tai lähestymistapojen uusista yhdistelmistä tai menetelmien kehittämisestä.
- sisältää mahdollisuuden tieteellisiin läpimurtoihin.
2. Tutkimusasetelmaltaan kunnianhimoinen tutkimus
Tämä tavoite tarkoittaa hankkeessa tutkimuksen toteutusta, joka
- perustuu parhaiten soveltuviin ja tieteellisesti perusteltuihin menetelmiin
- voi sisältää innovatiivisia ja vaativia lähestymistapoja, joiden toteutus on suunnitelmallista ja uskottavaa
- tunnistaa toteutukseen liittyvät epävarmuudet ja osoittaa kyvyn hallita tutkimukseen liittyviä riskejä
- toteutetaan vastuullisesti
- perustuu tutkimusryhmään, jolla on osaaminen ja potentiaali toteuttaa vaativaa ja myös epävarmaa tutkimusta
- rakentuu korkealaatuiselle ja tarkoituksenmukaiselle yhteistyölle.
3. Tutkimusryhmän osaamisen ja uudistumiskyvyn vahvistuminen
Tätä tavoitetta voidaan hankkeessa edistää esimerkiksi
- kehittämällä tutkimusryhmän tutkijoiden tieteellistä, menetelmällistä ja muuta tutkijan ammattitaitoon kuuluvaa osaamista
- toteuttamalla aktiivista tutkijankoulutusta ja ohjausta kaikilla uratasoilla
- kehittämällä tutkimusympäristöä, joka tukee luovaa, itseohjautuvaa ja haasteita ratkaisevaa työskentelyä vaativissakin tutkimusasetelmissa
- panostamalla korkeatasoisten tutkijoiden rekrytointiin, myös kansainvälisesti.
Rahoitusta voivat hakea yksittäiset tutkimusryhmät ja kahden tai useamman ryhmän muodostamat konsortiot. Konsortioiden osapuolet voivat edustaa yhtä tai useampaa tutkimusorganisaatiota.
Konsortiohakemuksella tarkoitetaan yhteisen tutkimussuunnitelman ympärille rakennettua hakemusta, jossa jokainen konsortion osapuoli hakee rahoitusta Akatemialta. Akatemia käsittelee konsortiohakemuksen yhtenä kokonaisuutena, vaikka rahoitus myönnetäänkin erikseen kullekin osahankkeelle. Konsortion kokoonpanoa ei voi muuttaa hakuajan päätyttyä. Tutustu konsortiohakemuksen ohjeisiin ohjehakemisto A–Ö:ssä.
Akatemiahankkeen vastuullisella johtajalla tulee olla tohtorin tutkinnon lisäksi muuta merkittävää näyttöä tieteellisestä työstä. Yleensä hän on professorin tai dosentin tasoinen tutkija. Myös konsortion osahankkeen johtajan tulee täyttää edellä mainitut kriteerit. Lisäksi hakijalla tulee olla kiinteät yhteydet Suomeen monivuotisen tutkimushankkeen toteuttamiseksi, ja yhteyksien tulee käydä ilmi hakemuksesta.
Hakemuksen vastuullista johtajaa ei voi vaihtaa hakemuksen käsittelyprosessin aikana (hakuajan päätyttyä mutta ennen päätöksentekoa). Tästä voi olla poikkeuksena ainoastaan vastuullisen johtajan menehtyminen.
Rajoitukset
Talvihaussa Akatemia tutkii (käsittelee) samalta hakijalta vain yhden hakemuksen, joka koskee joko akatemiahanketta (mukaan lukien konsortion osahanke) tai akatemiatutkijan tehtävää. Jos sama hakija jättää Akatemian verkkoasioinnissa useamman hakemuksen johonkin näistä rahoitusmuodoista tai hakee useampaa niistä, vain ensimmäiseksi jätetty hakemus tutkitaan (käsitellään).
Meneillään oleva akatemiahankerahoitus
Jos toimit meneillään olevan akatemiahankkeen vastuullisena johtajana (mukaan lukien konsortion osahankkeen vastuullisena johtajana), Akatemia ei tutki (käsittele) uutta akatemiahankehakemusta. Voit kuitenkin hakea akatemiahankerahoitusta,
- jos sinulla on akatemiahanke (tai akatemiahankekonsortion osahanke), joka päättyy viimeistään 31.12.2027.
Meneillään oleva Akatemian muu rahoitus
Akatemia ei tutki (käsittele) akatemiahankehakemusta, jos
- sinulla on meneillään akatemiaprofessorin tehtävään osoitettu rahoitus. Akatemiahankehakemus voidaan kuitenkin tutkia (käsitellä) akatemiaprofessorin tehtävän rahoituskauden viimeisenä vuotena siten, etteivät rahoituskaudet ole päällekkäisiä.
- sinulla on meneillään akatemiatutkijan tehtävään osoitettu rahoitus. Akatemiahankehakemus voidaan kuitenkin tutkia (käsitellä), jos akatemiatutkijan tehtävään osoitettu rahoituksesi päättyy viimeistään 31.12.2027.
- toimit huippuyksikön johtajana, varajohtajana tai tutkimusryhmän johtajana. Akatemiahankehakemus voidaan kuitenkin tutkia (käsitellä), jos huippuyksikkösi (huippuyksikköohjelman viimeinen) rahoituskausi päättyy viimeistään 31.12.2027.
Rahoituskauden pidennyksen vaikutus hakukelpoisuuteen
Jos meneillään olevan rahoituksesi rahoituskautta on pidennetty raskaus-, äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaan tai varusmies- tai siviilipalvelun takia tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi, hakukelpoisuutesi määräytyy rahoituksesi alkuperäisen päättymispäivän perusteella.
Taulukko 1. Yhteenveto hakurajoituksista talvihaussa 2027.
|
Meneillään oleva |
Voitko hakea akatemiahanketta? |
|
|
akatemiahankkeen |
konsortion |
|
|
Akatemiahankkeen johtaja/konsortion johtaja/konsortion osahankkeen johtaja, rahoituskausi päättyy 1.1.2028 tai sen jälkeen |
Et |
Et |
|
Akatemiahankkeen johtaja/konsortion johtaja/konsortion osahankkeen johtaja, rahoituskausi päättyy viimeistään 31.12.2027 |
Kyllä |
Kyllä |
|
Akatemiatutkijan tehtävä, rahoituskausi päättyy 1.1.2028 tai sen jälkeen |
Et |
Et |
|
Akatemiatutkijan tehtävä, rahoituskausi päättyy viimeistään 31.12.2027 |
Kyllä |
Kyllä |
|
Akatemiaprofessori, rahoituskausi päättyy 1.1.2028 tai sen jälkeen |
Et |
Et |
|
Akatemiaprofessori, rahoituskausi päättyy viimeistään 31.12.2027 |
Kyllä |
Kyllä |
|
Huippuyksikön johtaja, varajohtaja tai tutkimusryhmän johtaja, jos huippuyksikön (huippuyksikköohjelman viimeinen) rahoituskausi päättyy 1.1.2028 tai sen jälkeen. |
Et |
Et |
|
Huippuyksikön johtaja, varajohtaja tai tutkimusryhmän johtaja, jos huippuyksikön (huippuyksikköohjelman viimeinen) rahoituskausi päättyy viimeistään 31.12.2027 |
Kyllä |
Kyllä |
|
STN-hankkeen johtaja, varajohtaja tai työpaketin johtaja |
Kyllä |
Kyllä |
|
Muu Akatemian rahoitus kuten akatemiaohjelmat, suunnattu akatemiahanke, kansainväliset yhteistyöhankkeet, lippulaivat, liikkuvuushaut jne. |
Kyllä |
Kyllä |
Rahoituksen myöntämisen edellytykset ja esteet
Rahoitusta voidaan myöntää vain, jos myöntämiselle säädetyt edellytykset täyttyvät eikä myöntämiselle ole estettä. Valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä ja esteistä säädetään valtionavustuslaissa (688/2001). Lisäksi rahoituksen myöntämisessä sovelletaan Akatemian rahoitusta koskevia sekä kyseistä hakua koskevia erityisiä edellytyksiä ja rajoituksia.
Myöntämisen edellytykset ja esteet koskevat konsortion kaikkia osahankkeita. Jos jokin edellytys ei täyty tai myöntämiselle on este, koko konsortion hakemus jätetään tutkimatta (käsittelemättä) tai siitä tehdään hylkäävä päätös.
Hakemus tai konsortiohakemus jätetään tutkimatta (käsittelemättä) tai siitä tehdään hylkäävä päätös seuraavissa tapauksissa:
- Hakemusta ei ole toimitettu määräajassa.
- Hakemus on olennaisilta osin puutteellinen tai hakemusta ei ole täydennetty pyydetyllä tavalla määräajassa. Akatemia pyytää täydennystä, jos puute on korjattavissa siten, että hakemus voidaan ottaa tutkittavaksi. Täydentämismahdollisuus ei kuitenkaan koske tutkimus- tai toimintasuunnitelmaa. Hakemus voidaan jättää tutkimatta ilman täydennyspyyntöä, jos puutetta ei voida korjata täydentämällä.
- Suorituspaikka ei anna hakemukselle sitoumusta määräpäivään mennessä.
- Hakija ei ole hakukelpoinen. Hakukelpoisuus määritellään tässä hakuilmoituksessa.
- Hakija on jättänyt hakuun useamman kuin yhden hakemuksen. Tällöin vain ensimmäiseksi jätetty hakemus otetaan tutkittavaksi.
- Hakija on kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt vakavaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen.
- Hakija ei ole jättänyt päättyneestä tai käynnissä olevasta Akatemian rahoittamasta hankkeesta ohjeiden mukaisesti raporttia määräaikaan mennessä.
- Hakija toimii Suomen Akatemian hallituksen, toimikunnan tai strategisen tutkimuksen neuvoston jäsenenä ajankohtana, jolloin haku tai myöntöprosessi on käynnissä.
- Hakija on osallistunut haun suunnitteluun tavalla, joka tuottaa hänelle kilpailuetua muihin hakijoihin nähden.
- Hakija ei ole hakemuksessaan tunnistanut ja arvioinut ohjeiden mukaisesti tutkimuksen turvallisuuteen liittyviä riskejä ja tarvittaessa esittänyt riittävää riskienhallintasuunnitelmaa.
- Hakija ei ole hakemuksessaan kuvannut ohjeiden mukaisesti, miten hankkeen toteutuksessa noudatetaan hyvää tieteellistä käytäntöä.
- Hakija ei ole hakemuksessaan kuvannut ohjeiden mukaisesti, miten hankkeen toteutuksessa edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
- Hakija ei ole hakemuksessaan kuvannut ohjeiden mukaisesti, miten hankkeessa noudatetaan Akatemian ohjeistusta tutkimustuotosten avoimuuden toteutuksesta sekä tutkimusaineistojen osalta myös vastuullisesta hallinnoinnista.
- Rahoitusta on haettu suorituspaikkaan, joka ei sijaitse Suomessa, tai hakijalla ei ole kiinteitä yhteyksiä Suomeen monivuotisen hankkeen toteuttamiseksi. Yhteyksien tulee käydä ilmi hakemuksesta. Jos vastuullinen johtaja tai tutkimusryhmä työskentelee merkittäviä jaksoja Suomen ulkopuolella, hakemuksessa tulee kuvata, miten hankkeen johtaminen ja toteuttaminen varmistetaan. Rahoitusta myönnetään vain hankkeille, joiden vastuullinen johtaja ja tutkimusryhmä työskentelevät pääosin Suomessa.
- Rahoitusta on haettu siten, että sen lopullinen edunsaaja on Venäjällä tai Valko-Venäjällä sijaitseva organisaatio tai yhteistyö venäläisten tai valkovenäläisten tutkijoiden tai tutkimusryhmien kanssa rikkoo suorituspaikan tai viranomaisten ohjeita tai säännöksiä. Rahoituksen myöntämisessä ja käytössä noudatetaan tutkijoiden yhdenvertaista kohtelua kansalaisuudesta riippumatta.
- Hakija tai hakemus ei täytä haulle asetettuja pätevyys- tai muita keskeisiä vaatimuksia, hakemus ei kuulu kyseessä olevaan hakuun, asian käsittelyyn ei muutoin ole edellytyksiä tai on ilmeistä, ettei hakija jostain muusta syystä voi saada rahoitusta jätetyn hakemuksen perusteella.
Akatemian hallitus päättää tutkimusrahoituspäätösten perusteista eli ohjeesta, jolla linjataan Akatemian rahoituspäätöksiä koskevat erityiset edellytykset ja muut perusteet. Tätä hakua koskevat 18.9.2025 päätetyt perusteet.
Jos Akatemialta haettuun tarkoitukseen saadaan hakemuksen jättämisen jälkeen rahoitusta toisesta hausta tai toiselta rahoittajalta, on siitä viipymättä ilmoitettava Akatemialle.
Hakemus koostuu Akatemian verkkoasioinnissa täytettävästä lomakkeesta sekä PDF-muodossa jätettävistä hakemuksen liitteistä. Sinulla on oikeus jättää hakemuksesi suomeksi tai ruotsiksi. Pyydämme kuitenkin, että jätät hakemuksesi englanniksi, koska hakemukset arvioidaan kansainvälisesti.
Ennen kuin haku aukeaa
Tarkista, voitko hakea
- Lue Kuka voi hakea -osasta, täytätkö hakukelpoisuusehdot.
Suunnittele hakemuksesi sisältöjä
- Aloita tutkimussuunnitelmasi, ansioluettelosi ja tutkimuksen turvallisuuden itsearvioinnin laatiminen. Laadi ne mallipohjille, jotka löydät alta Hakemuksen osat verkkoasioinnissa -kohdasta. Muista lukea ohjeet mallipohjan käytöstä. Mallipohjat ovat käytössäsi jo ennen haun aukeamista.
- Tutustu arviointiohjeisiin ja haun arviointilomakkeeseen. Kirjoita tutkimussuunnitelmasi siten, että arvioitsija löytää helposti vastauksen arviointikysymyksiin.
- Talvihaussa hakijan tulee valita tieteellinen arviointipaneeli. Tutustu niihin ja ohjeisiin hyvissä ajoin Talvihaun paneelit.
- Ota yhteyttä yhteistyökumppaneihisi. Pyydä yhteistyökirjeet hankkeen toteuttamisen kannalta keskeisiltä kansallisilta ja kansainvälisiltä yhteistyötahoilta. Ne pitää olla liitetty hakemukseesi ennen kuin hakuaika päättyy.
Suunnittele hankkeesi rahoitus
- Laadi budjetti organisaatiosi ohjeiden mukaisesti. Lue lisää haettavan rahoituksen määrästä ja ehdoista hakuilmoituksen Haettava rahoitus ja rahoituskausi -osassa.
- Ota jo nyt yhteyttä organisaatiosi tukipalveluihin, jos sinulla on budjettiin liittyviä kysymyksiä.
- Tutustu myös rahoituksen vakioehtoihimme. Jos sinulle myönnetään rahoitus, sitoudut niihin.
Kun haku aukeaa
- Rekisteröidy tai kirjaudu verkkoasiointiimme (aka.fi/verkkoasiointi). Tarkista ja täydennä omat tietosi. Ajantasainen sähköpostiosoitteesi on tärkeä yhteydenottoa varten.
- Verkkoasioinnissa on lomakkeen täyttöohjeet.
- Jos haet rahoitusta konsortiossa, lue konsortiohakemuksen ohjeet, ennen kuin ryhdyt laatimaan hakemusta.
Hakemuksen osat verkkoasioinnissa
Hakemuksen osat on lueteltu alla. Olemme koonneet verkkosivuillemme kattavan ohjehakemiston A-Ö. Hakulomakkeen välilehdillä on myös täyttöohjeet.
- Henkilötiedot
- Yleiskuvaus: hankkeen aihe, avainsanat, tieteenalat ja suorituspaikan tiedot
- Toimikunta ja paneeli
- Konsortion osapuolet: Konsortiohakemuksessa konsortion johtaja nimeää osahankkeiden johtajat.
- Abstrakti
- Julkinen kuvaus
- Hankkeen rahoitus ja suorituspaikan sitoumus. Suorituspaikan sitoumus on annettava 14 vuorokauden kuluessa haun päättymisestä tai hakemus voidaan jättää tutkimatta. Katso hakuilmoituksen kohta Haettava rahoitus ja rahoituskausi.
- Vastuullisen johtajan palkkauksen selvitys
- Yhteistyötahot: luettelo yhteistyökumppaneista. Yhteistyö kuvataan tutkimussuunnitelmassa.
- Liikkuvuus: luettelo tutkijavierailuista
- Yhteydet tutkimusinfrastruktuureihin, huippuyksiköihin ja lippulaivoihin
- Lyhyt aineistonhallintasuunnitelma
- Tutkimusetiikka
- Vastuullisen johtajan tärkeimmät julkaisut ja muut tuotokset: hankkeen kannalta enintään 10 tärkeintä julkaisua ja enintään 10 muuta tutkimustuotosta. Konsortion johtaja ilmoittaa yhteensä enintään 10 yhteisesti sovittua hankkeen kannalta tärkeintä konsortion osahankkeiden vastuullisten johtajien omaa julkaisua ja omaa muuta tutkimustuotosta perusteluineen. Täyttöohje on hakulomakkeella.
Liitteet, jotka liitetään hakemuksen omilla välilehdillä:
- Tutkimussuunnitelma on pakollinen liite. Käytä annettua mallipohjaa.
- Ansioluettelo on pakollinen liite. Käytä annettua mallipohjaa.
Muut liitteet
- Selvitys tutkimuksen turvallisuudesta on pakollinen liite. Käytä annettua mallipohjaa. Lue lisää tutkimuksen turvallisuudesta.
- Täydellinen julkaisuluettelo on pakollinen liite.
- Yhteistyökirje liitetään tarvittaessa.
Hakemuksen jättäminen verkkoasioinnissa
Voit jättää hakemuksesi, kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty ja liitetty. Järjestelmä ilmoittaa puutteista tai virheistä punaisella varoituskolmiolla.
Konsortion yhteisen hakemuksen jättää konsortion johtaja. Hän voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikki osahankkeet ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete).
Valtuutus-välilehdellä voit antaa toiselle henkilölle oikeudet tehdä osia hakemuksesta puolestasi tai katsella hakemustasi.
Jätä hakemuksesi ajoissa. Voit täydentää, vaihtaa liitteitä ja korjata hakemustasi aina hakuajan päättymiseen saakka.
Akatemiahankkeiden rahoituskausi alkaa 1.9.2027 ja kausi mitoitetaan yleensä nelivuotiseksi. Rahoitus toteutetaan edellyttäen, että eduskunta päättää osoittaa tarvittavat voimavarat vuoden 2027 talousarviossa.
Enimmäismyöntö nelivuotiselle hankkeelle on 1 miljoona euroa, nelivuotiselle konsortiohankkeelle yhteensä enintään 1,5 miljoonaa euroa ja konsortion osahankkeelle enintään 1 miljoona euroa. Myönnettävän rahoituksen enimmäismäärä suhteutetaan hankkeen tai osahankkeen kestoon (laskennallinen enimmäismyöntö on yksittäiselle akatemiahankkeelle 250 000 euroa/vuosi, konsortiohankkeelle 375 000 euroa/vuosi ja konsortion osahankkeelle 250 000 euroa/vuosi). Rahoitussuunnitelmaa laatiessasi kiinnitä erityistä huomiota siihen, että kustannusarvio on realistinen ja tutkimushankkeen toteuttamisen kannalta perusteltu.
Akatemiahankkeen hakija hakee rahoitusta tutkimusryhmän palkkaamiseen ja hankkeessa syntyviin kuluihin.
Rahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti ryhmille, jotka koostuvat väitöskirjaa valmistelevista ja/tai väitelleistä tutkijoista. Akatemia rohkaisee tutkijoita tutkimustyötä tukevaan kansainväliseen liikkuvuuteen esimerkiksi siten, että hankkeeseen palkattu tutkija työskentelee määräajan ulkomailla. Tutkimushankkeeseen voidaan myös palkata ulkomainen tutkija, joka jo työskentelee Suomessa tai joka tulee työskentelemään suomalaiseen tiedeyhteisöön. Rahoituksella voidaan palkata myös kotimaahan palaavia tutkijoita.
Akatemia varaa vuoden 2027 tutkimusrahoituksessa rahoitusta tohtorikoulutuksen vahvistamiseen akatemiahankkeissa. Rahoituksella vahvistetaan entisestään tutkijoiden kouluttamista Akatemian rahoittamissa tutkimushankkeissa, ja hakijoita kannustetaan sisällyttämään tohtorikoulutettavia hankkeen tutkimusryhmään. Tohtorikoulutuksen rahoituksen lisääminen liittyy Akatemian strategian tavoitteeseen korkeatasoisen osaamisen vahvistamisesta. Hankkeeseen sisällytetty tohtorikoulutus on yksi päätöksenteon perusteista tieteellisesti yhtä korkealaatuiseksi arvioitujen hankkeiden kesken.
Akatemiahankerahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeessa päätoimisesti ja kokoaikaisesti työskentelevien tutkijoiden palkkaukseen sekä hankkeen muihin kuluihin.
Rahoitus myönnetään suomalaiseen suorituspaikkaan (yleensä yliopisto tai tutkimuslaitos), jonka kautta tutkimusrahoitus maksetaan. Hankkeen vastuullisella johtajalla tulee olla kiinteät yhteydet Suomeen monivuotisen tutkimushankkeen toteuttamiseksi. Rahoitusta saaneet tutkijat voivat kuitenkin työskennellä ulkomailla rahoituskauden aikana. Katso tarkemmat ohjeet kohdasta Myöntämisen edellytykset ja esteet.
Rahoitussuunnitelma
Suomen Akatemian tutkimusrahoitus on yleensä yhteisrahoitteista. Akatemian rahoitusosuus on enintään 70 % kaikista kustannuksista ja hakijan suorituspaikka (oma organisaatio) vastaa vähintään 30 % kaikista kustannuksista. Ennen kuin jätät hakemuksesi, sovi suorituspaikan rahoitusosuudesta oman organisaatiosi hallinnon kanssa. Hakijan vastuulla on tarkistaa omasta organisaatiostaan, soveltuuko omaksi rahoitusosuudeksi suunniteltu rahoitus tähän tarkoitukseen.
Kerro Hankkeen rahoitus -välilehdellä
- kustannusarvio, joka sisältää arvion rahoituksen vuosittaisesta tarpeesta menolajeittain. Huolehdi, että vuosierien kustannukset jakautuvat samassa suhteessa (esim. 70 % / 30 %) kaikkina rahoitusvuosina.
- samaan hankkeeseen jo myönnetty sekä hankkeen toteutuessa suorituspaikan tarjoama rahoitus.
Kokonaiskustannuksiin tulee sisällyttää vain sellaisia kuluja, jotka kulkevat suorituspaikan kirjanpidon kautta.
Kiinnitä erityistä huomiota siihen, että kustannusarvio on realistinen ja tutkimushankkeen toteuttamisen kannalta perusteltu. Perustele merkittävimmät haettavat tutkimuskulut menolajeittain vapaatekstikentässä.
Akatemian rahoitusta voidaan hakea kattamaan esimerkiksi seuraavia tutkimuksen välittömiä kustannuksia:
- tutkimusryhmän palkkaus
- tutkimushankkeen vastuullisen johtajan palkkauskulut rajoitetusti
- ulkomailta kotimaahan palaavan tutkijan palkkausrahoitus
- tutkimuksen toteuttamisesta aiheutuvat välttämättömät kulut
- matkakulut
- kotimainen yhteistyö ja liikkuvuus
- kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus
- kansainvälisten hankkeiden valmistelu
Akatemian rahoitusta ei voi käyttää taloudelliseen toimintaan. Lue lisää taloudellisen toimijan rahoituskelpoisuudesta.
Valtionavustusta voidaan myöntää vain erittäin painavista syistä palkkakustannuksiin, jos hakijalla on valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuja esteitä, jotka liittyvät laittoman työvoiman palkkaamiseen.
Tutkimusryhmän palkkaus
Suomen Akatemian rahoituksella työskentelevän henkilöstön tulee pääsääntöisesti olla palvelussuhteessa. On suositeltavaa, että palvelussuhde kestää koko rahoituskauden ajan, ellei tutkimushankkeen toteuttamiseen liittyvä erityinen syy edellytä lyhyempää palvelussuhdetta. Lyhytaikaisia tutkimus-, selvitys- tai muita tehtäviä voidaan toteuttaa myös ostopalveluina, joiden kesto on pääsääntöisesti enintään kuusi kuukautta.
Katso ohje, miten tehtävänimikkeet määräytyvät eri tutkijanuravaiheissa.
Tohtorikoulutus akatemiahankkeessa
Hakijoita kannustetaan sisällyttämään tohtorikoulutettavia hankkeen tutkimusryhmään. Hankkeessa työskentelevien tohtorikoulutettavien tehtävät ja roolit sekä heidän tutkijanuransa edistäminen on tuotava selkeästi esille tutkimussuunnitelmassa. Tohtorikoulutettavien palkkaamisen on oltava tutkimussuunnitelman kannalta perusteltua. Jos hankkeeseen sisältyy tohtorikoulutusta, käytä Hankkeen rahoitus -välilehdellä kohdassa Palkat kategoriaa ”Jatkokoulutettava”.
Tutkimushankkeen vastuullisen johtajan palkkauskulut
Akatemian hankerahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti päätoimisesti ja kokoaikaisesti työskentelevien tutkijoiden palkkaukseen sekä muihin tutkimuskuluihin.
Tutkimushankkeen vastuullisen johtajan palkkaukseen ei pääsääntöisesti myönnetä rahoitusta. Vastuullisen johtajan palkkakuluja voidaan vain rajoitetusti ja perustellusti sisällyttää hankkeen kokonaiskustannuksiin. Edellytyksenä kustannusten hyväksymiselle on, että vastuullisen johtajan tehtävät on eritelty ja perusteltu selkeästi. Palkkaus perustellaan Vastuullisen johtajan palkkaus -välilehdellä.
Vastuullisen johtajan palkkauskustannukset eivät saa olla merkittävät verrattuna hankkeen kokonaiskustannuksiin. Nelivuotiseen tutkimushankkeeseen voi sisällyttää enintään kuuden kuukauden (laskennallisesti 1,5 kuukautta/vuosi) verran vastuullisen johtajan työaikaa hankkeen johtamiseen, väitöstutkimuksen ohjaamiseen ja tutkimuksen tekemistä varten. Sisällytettävän työajan enimmäismäärä suhteutetaan hankkeen tai osahankkeen kestoon.
Jos hankkeeseen sisältyy hankkeen vastuullisen johtajan palkkauskustannuksia, käytä Hankkeen rahoitus -välilehdellä kohdassa Palkat kategoriaa ”Vastuullinen johtaja”.
Kun vastuullisella johtajalla ei ole palvelussuhdetta
Jos sinulla ei ole palvelussuhdetta koko rahoituskauden ajaksi esimerkiksi yliopistoon tai tutkimuslaitokseen, sinun on selvitettävä, miten oma palkkauksesi järjestetään hankkeen rahoituskauden aikana.
Eläkkeellä olevalle tutkijalle voidaan myöntää tutkimusrahoitusta samoin perustein kuin muillekin tutkijoille.
Liikkuvuustuki
Voit hakea liikkuvuustukea hakemuksessa tutkimussuunnitelman toteuttamiseen liittyvinä tutkimuskuluina. Liikkuvuustukea haetaan suorituspaikan omien käytäntöjen mukaisesti. Lisätietojen saamiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä suorituspaikan henkilöstö- ja taloushallintoon.
Liikkuvuustukea haetaan hakemuslomakkeen Hankkeen rahoitus -välilehdellä, kohdassa Matkakustannukset. Liikkuvuustuki on perusteltava. Lue lisää liikkuvuustuesta rahoituksen vakioehdoista.
Edellytykset suorituspaikalta
Tutkimuksen suorituspaikka on suomalainen tutkimusorganisaatio kuten yliopisto, tutkimuslaitos tai muu tutkimusorganisaatio. Akatemia edellyttää, että tutkimuksen suorituspaikka takaa hankkeen toteuttamisen tavanomaiset perusedellytykset, jotka määräytyvät tutkimuksen luonteen perusteella. Nämä ovat samat kuin laitoksen muilla tutkijoilla. Näitä ovat työskentely- ja laboratoriotilat, laitteet (mukaan lukien tietotekniset laitteet) sekä tietoliikenne-, puhelin-, posti-, kopiointi- ja kirjastopalvelujen käyttömahdollisuus.
Vertaisarvioitujen artikkeleiden välittömästi avoimeksi saattamisen kulut sisältyvät suorituspaikkojen yleiskustannuksiin. Tutkimusaineistojen säilyttämisen ja avaamisen kulut katsotaan kuuluvan tutkimushankkeen suorituspaikan yleiskustannuksiin ja ne voidaan vain poikkeuksellisesti ja perustellusta syystä hyväksyä Akatemian tutkimusrahoituksesta katettaviksi tutkimuskuluiksi. Suorituspaikka sitoutuu myös siihen, että aineistonhallintasuunnitelma on toteutettavissa suorituspaikassa ja toimenpiteet noudattavat hyvää aineistonhallintatapaa. Myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen suorituspaikka hyväksyy myös hankkeeseen liittyvän aineistonhallintasuunnitelman.
Vastaanottaessaan tutkimusrahoituksen suorituspaikka vastaa siitä, että mahdolliset tutkimuksen tekemiseen tarvittavat eettisten toimikuntien lausunnot ja -luvat hankitaan asianmukaisesti. Suorituspaikka myös vastaa siitä, ettei hakija ole kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt vakavaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen.
Hakemuksessa ilmoitetaan suorituspaikan yleiskustannusosuus, henkilösivukustannukset ja tehollisen työajan kerroin. Suorituspaikka ylläpitää näitä tietoja verkkoasioinnissa suorituspaikan tiedoissa. Kertoimet ilmoitetaan prosentteina.
Kun suorituspaikka on yliopisto tai tutkimuslaitos, rahoitus haetaan yleensä arvonlisäverollisena. Suorituspaikan taloushallinto antaa tarkemmat ohjeet arvonlisäverokäytännöstä. Akatemia voi rahoittaa arvonlisävero-osuudet tietyin ehdoin (katso Arvonlisävero ohjehakemistosta A-Ö ja tutustu ohjeistukseen rahoituksen vakioehdoissa).
Hakemuksen jättäminen ja täydentäminen
Hakuaika on ehdoton ja koskee myös konsortioita. Hakemus, joka ei ole saapunut Akatemiaan määräaikaan mennessä, jätetään tutkimatta (käsittelemättä). Haku päättyy asiointijärjestelmässä 11.11.2026 klo 23.59 Suomen aikaa. Paperisena toimitettavan hakemuksen on kuitenkin oltava perillä Akatemiassa viimeistään 11.11.2026 klo 16.15.
Konsortion yhteisen hakemuksen jättää konsortion johtaja. Hän voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikkien osahankkeiden johtajat ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete). Konsortion johtaja voi haun ollessa auki palauttaa konsortion osahankehakemuksen keskeneräiseksi täydennyksiä varten.
Hakuneuvonta (ks. osio Ota yhteyttä) palvelee haun päättymispäivänä klo 16.15 saakka. Jos kohtaat tämän jälkeen verkkoasioinnissa ongelmia, jotka estävät hakemuksen jättämisen, ilmoita asiasta sähköpostitse kirjaamoon (kirjaamo@aka.fi) ennen hakuajan päättymistä. Tällöin ratkaistaan tapauskohtaisesti, miten menetellään. Aloita hakemuksen jättäminen riittävän ajoissa, jotta ehdit olla yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Hakijan vastuulla on, että hän jättää hakemuksen järjestelmään ennen hakuajan päättymistä. Hakija vastaa siitä, että hakemus sisältää kaikki pakolliset tiedot ja liitteet sekä että ne täyttävät annetuissa ohjeissa esitetyt vaatimukset.
Voit muokata ja täydentää jätettyä hakemustasi hakuajan päättymiseen saakka. Voit esimerkiksi vaihtaa hakemuksen liitteitä. Jos huomaat hakuajan päätyttyä merkittäviä puutteita hakemuksessasi, ota välittömästi yhteyttä Akatemian yhteydenottolomakkeen kautta (www.aka.fi/kysy), jolloin hakemus voidaan avata täydennettäväksi. Täydentämismahdollisuus ei kuitenkaan koske tutkimussuunnitelmaa. Arviointiprosessin käynnistyttyä täydennyksiä ei voida enää ottaa huomioon. Tyypillisesti hakemuksen arviointi alkaa 1–2 viikon kuluttua haun päättymisestä.
Akatemia voi pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan. Saat täydennyspyynnöstä ilmoituksen sähköpostiisi. Jos et ole täydentänyt hakemustasi määräaikaan mennessä tai hakemus on yhden täydennyspyynnön jälkeen olennaisilta osin puutteellinen, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä). Huolehdithan, että sähköpostiosoitteesi on ajan tasalla.
Hakemuksen vireille tulo
Hakija vastaa, että hakemus saapuu perille hakuajan päättymiseen mennessä (Hallintolain 17 § ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §). Hakemuksen katsotaan olevan vireillä, kun verkkoasioinnin lomake ja asioinnissa pakollisiksi määritellyt liitteet on jätetty verkkoasiointiin. Saat asiointijärjestelmästä sähköpostin, jos hakemuksen jättäminen on onnistunut.
Hakemuksen julkisuus, tietosuoja
Akatemian toiminnassa noudatetaan tietosuoja- ja julkisuuslainsäädäntöä. Hakemus liitteineen on julkinen asiakirja lukuun ottamatta lähtökohtaisesti salassa pidettäviä tutkimussuunnitelmaa, aiesuunnitelmaa, abstraktia ja edistymisraporttia. Tästä syystä esimerkiksi ansioluettelossa ei tule ilmoittaa salassa pidettäviä tietoja. Myös muut hakemuksen osat voivat sisältää salassa pidettäviä tietoja. Julkisuus perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999).
Hakemukset ja päätökset sisältävät myös henkilötietoja, joten niiden käsittelyssä sovelletaan lisäksi tietosuojalainsäädäntöä eli erityisesti yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679 ja tietosuojalakia (1050/2018). Hakija vastaa hakemukseensa sisältyvien henkilötietojen luovutuksesta ja tarvittaessa näihin liittyvien suostumusten pyytämisestä asianosaisilta.
Tutkimusrahoitustoiminnan osalta yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen rekisteröityjen informointi löytyy Akatemian verkkosivuilta (ks. Tietosuojaselosteet).
Akatemian rahoitus perustuu vertaisarviointiin. Akatemia käyttää hakemusten arvioitsijoina pääosin ulkomaisia asiantuntijoita, joista paneelit koostuvat.
Hakemusten arviointi on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijoilta pyydetään hakemukselle vähintään kaksi yksittäistä lausuntoa. Jos ainakin yksi asiantuntija on antanut kokonaisarvosanan 5 tai 6, hakemukset arvioidaan vielä paneelissa. Paneelissa kokonaisarvosanan 5 tai 6 saaneet hakemukset sijoitetaan paremmuusjärjestykseen.
Arvioinnissa noudatettavia periaatteita ovat läpinäkyvyys, integriteetti, tasapuolisuus, pätevyys ja monimuotoisuus. Lue lisää vastuullisesta tutkijanarvioinnista ja vastuullisen arvioinnin periaatteista.
Syksyllä 2026 avattavan akatemiahankehaun arvioinnin tulokset määrittävät uudelleen hakevien hakijoiden hakukelpoisuuden syksyllä 2027 avattavassa akatemiahankehaussa (talvihaku 2028). Se tarkoittaa, että keväällä 2027 päätettävän akatemiahankehaun arvioinnin tulokset vaikuttavat mahdollisuuteen hakea uudelleen syksyllä 2027 avautuvassa akatemiahankehaussa. Mikäli saat akatemiahankehakemuksen vastuullisena johtajana (ml. konsortion osahankkeen vastuullisena johtajana) akatemiahankehaussa 2027 arvioinnissa paneelin kokonaisarvosanan ≤ 4 tai molemmista yksittäisistä asiantuntijalausunnoista kokonaisarvosanan ≤ 4, et ole hakukelpoinen syksyllä 2027 avautuvassa akatemiahankehaussa 2028. Hakutauko koskee vain hankkeen vastuullista johtajaa (ml. konsortion osahankkeen johtajaa).
Arviointipaneelit ja paneelin valinta
Hakemukset arvioidaan ennalta määritellyissä paneeleissa. Tutustu paneeleihin. Hakija valitsee paneelin hakemuslomakkeen kohdassa ”Toimikunta ja paneeli”. Valinta on sitova. Paneelia ei voi vaihtaa hakuajan päättymisen jälkeen.
Paneelin valintaohje:
- Tutustu useisiin oman alasi paneelien kuvauksiin ja lue huolellisesti sekä paneelin kattamat alat että paneelin avainsanat ennen kuin valitset paneelin.
- Valitse yksi paneeli ja yksi toimikunta hakemuksellesi. Mikään paneeleista ei ole sinänsä sidoksissa mihinkään tiettyyn toimikuntaan.
- Osoita hakemuksesi sopivimmalle paneelille. Akatemia voi muuttaa valittua paneelia, mutta vain jos valinnassa on tapahtunut ilmeinen kirjoitusvirhe tai muu selkeä virhe. Tällaisessa tapauksessa ilmoitamme hakijalle asiasta.
Huomioitavaa:
- Kaikki aiheet ovat tervetulleita riippumatta siitä, mainitaanko ne nimenomaisesti paneelikuvauksissa. Arviointipaneelit ovat yleensä monitieteisiä.
- Paneelikuvausten avainsanat eivät ole täydellisiä luetteloita aihealueista, joita paneeleissa arvioidaan, vaan niiden tarkoituksena on auttaa hakijoita valitsemaan sopivin paneeli.
- Paneelirakenne ei edusta mitään tiettyä tieteenalaluokittelua. Paneelien numerot, otsikot tai kuvaukset eivät myöskään kuvasta mitään painotuksia.
- Paneelikuvauksia on tarkistettu talvihausta 2026. Tutustu paneelirakenteeseen.
Arviointiperusteet ja -kriteerit
Hakemuksen arviointiin vaikuttavat seuraavat perusteet ja kriteerit:
Tutkimuksen laatu
- tieteellinen laatu kansainväliseen huipputasoon verrattuna sekä tutkimussuunnitelman ja -asetelman kunnianhimon taso
- uutuusarvo, uraauurtavat tutkimukselliset avaukset
- tutkimuskysymysten selkeys, vaikuttavimpien lähestymistapojen hyödyntäminen
- tutkimus luo edellytyksiä tieteellisille läpimurroille
Vaikuttavuus
Esitetyllä tutkimuksella on potentiaalia
- tuottaa tietoa, joka vie tieteen ja tutkimuksen kehitystä eteenpäin
- tuottaa tieteellistä vaikuttavuutta ja tarvittaessa myös laajempaa vaikuttavuutta, mukaan lukien kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edistäminen
- vahvistaa kansainvälisesti kilpailukykyistä ja korkeatasoista tieteellistä, menetelmällistä ja muuta osaamista, tutkijakoulutusta ja ohjausta
Toteutus
- menetelmät, toteutuksen uskottavuus ja riskienhallinta
- lähestymistapojen innovatiivisuus
- vastuullinen toteutus
- tutkimusryhmän asiantuntemus ja soveltuvuus sekä valmiudet toteuttaa vaativaa ja epävarmuuksia sisältävää tutkimusta
- yhteistyön laatu sekä yhteistyökumppaneiden merkitys tutkimuksen toteuttamisen kannalta.
Tutkimuksen turvallisuutta koskeva liite ei ole hakemuksen arvioinnin kohde.
Tutustu arviointikysymyksiin ja -ohjeisiin verkkosivuillamme. Arviointiohjeet, -lomakkeet ja arvioinnin periaatteet ovat vain englanniksi.
Rahoituspäätökset tekevä toimielin ottaa harkinnassaan huomioon kyseisessä haussa päätettävänään olevien hakemusten kokonaisuuden suhteessa haun tavoitteisiin, ja rahoituksella edistetään tiedettä monialaisesti. Päätökset perustuvat arviointilausuntoihin ja paneelien tekemään paremmuusjärjestykseen. Muutoin tasavertaisten hakemusten välillä annetaan etusija hakemukselle, jonka toimielin katsoo parhaiten edistävän tutkimuksen ja tiedeyhteisön sukupuolittuneisuuden purkamista ja monimuotoisuutta sekä kestävää kehitystä.
Akatemia varaa vuoden 2027 tutkimusrahoituksessa rahoitusta tohtorikoulutuksen vahvistamiseen akatemiahankkeissa. Hankkeeseen sisällytetty tohtorikoulutus on yksi päätöksenteon perusteista tieteellisesti yhtä korkealaatuiseksi arvioitujen hankkeiden kesken.
Jos tämän jälkeen on edelleen tasavahvoja hakemuksia, toimielimet painottavat päätöksenteossaan seuraavia näkökohtia:
Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta
- Laadukas kotimainen ja kansainvälinen tutkimusyhteistyö ja siihen sisältyvä tutkijoiden liikkuvuus
- Laaja-alainen vaikuttavuus
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta
- Tieteen ja tutkimuksen uudistaminen
- Laaja-alainen vaikuttavuus
- Tutkijoiden kansainvälinen yhteistyö ja verkostoituminen eri muodoissaan
Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta
- Tieteen ja tutkimuksen uudistaminen, mukaan lukien uusien menetelmien ja teknisten työkalujen kehittäminen sekä nousujohteisessa uravaiheessa olevat tutkijat
- Laaja-alainen vaikuttavuus
- Laadukas kotimainen ja kansainvälinen tutkimusyhteistyö sekä siihen sisältyvä tutkijoiden liikkuvuus
- Kansallisia ja kansainvälisiä tutkimusinfrastruktuureja hyödyntävä tutkimus
Toimikunnat tekevät rahoituspäätökset kesäkuussa 2027.
Akatemiahanke on jatkossa kaikkien haun yleiset hakukelpoisuusehdot täyttävien haettavana joka toinen vuosi. Akatemiahankehaun 2027 arvioinnin tulokset määrittävät uudelleen hakevien hakijoiden hakukelpoisuuden vuonna 2027 avattavassa haussa (talvihaku 2028). Hakutauko koskee vain hankkeen vastuullista johtajaa (ml. konsortion osahankkeen vastuullista johtajaa). Hakutauko ei koske niitä hakijoita, jotka ovat saaneet haussa paneelin kokonaisarvosanan 5 (excellent) tai 6 (outstanding) ja jääneet rahoittamatta.
Kun rahoituspäätös on tehty, saat siitä automaattisen ilmoituksen sähköpostiisi. Voit viestin saatuasi kirjautua omilla tunnuksillasi verkkoasiointiin, josta löydät rahoituspäätöksen ja päätöksen perustelun. Verkkoasioinnista löydät myös hakemuksesta annetun arviointilausunnon (tai lausunnot), joka voi sisältää hakemuksen paremmuussijoituksen paneelissa (annetaan parhaiten menestyneille hakemuksille).
Rahoituksen vastaanottaminen
Jos rahoituspäätös on myönteinen, sen liitteenä on rahoituksen vakioehdot. Siinä on ohjeet rahoituksen vastaanottamiseen. Rahoitus tulee tässä haussa ottaa vastaan kuuden viikon kuluessa päätöspäivästä.
- Yhteydenotot ensisijaisesti Akatemian yhteydenottolomakkeen kautta: aka.fi/kysy – valitse Hakuneuvonta, ei-temaattiset haut.
- Verkkoasioinnin teknisissä kysymyksissä ota yhteyttä yhteydenottolomakkeen kautta: aka.fi/kysy – valitse Verkkoasiointi ja muut tekniset kysymykset. Katso myös verkkoasioinnin ohjeet Verkkoasiointi - Suomen Akatemia.
- Akatemian puhelinvaihde on 029 533 5000.
- Hakuneuvonta ja puhelinpäivystys palvelevat haun päättymispäivänä virka-ajan loppuun saakka klo 16.15 asti. Jos kohtaat tämän jälkeen verkkoasioinnissa ongelmia, jotka estävät hakemuksen jättämisen määräajassa, ilmoita asiasta sähköpostitse kirjaamoon kirjaamo@aka.fi ennen hakuajan päättymistä.
- Tutustu talvihaun hakuinfowebinaarien aikatauluun ja materiaaleihin.
- Tutustu myös usein kysyttyihin kysymyksiin.