Euroopan komissio julkaisi 11.12.2019 Vihreän kehityksen ohjelman the European Green Deal, jonka voisi kääntää vihreäksi tarjoukseksi. Se on näet kaukana diilistä (sopimuksesta), johon kaikki osapuolet olisivat sitoutuneet. Tästä tarjouksesta käydään vielä monta vääntöä, eikä se varmastikaan ole kaikkien mieleen. Kun ottaa huomioon, että komissiossa on edustajia koko EU:sta, ohjelmaa on kuitenkin pidettävä erittäin kunnianhimoisena. Tavoitteena on luoda pohja ”reilulle ja sosiaalisesti oikeudenmukaiselle siirtymävaiheelle.” Samalla komissio haluaa varmistaa, ”että yksikään ihminen tai alue ei jää jälkijunaan edessä olevassa suuressa muutoksessa.”

Vihreän kehityksen ohjelman luettelo lainsäädäntö- ja strategiatoimista on hengästyttävä. Toimia ei vedetty hatusta, kun Ursula von der Leyenin komissio aloitti työnsä, vaan osaa on valmisteltu pitkään. Ohjelman vahvuus on siinä, että se yhdistää hyvin erilaisia aiheita, tavoitteenaan edetä johdonmukaisesti kohti nykyistä kestävämpää EU:ta. Ohjelma nostaa esiin mm. verotuksen, ilmastonmuutoksen hillinnän, sopeutumisen ilmastonmuutokseen, liikennekysymykset, metsät, monimuotoisuuden turvaamisen ja ruokajärjestelmän. Kattavuus on samalla ohjelman suurin kompastuskivi.

Politiikka-arvioinnit ovat osoittaneet, että on äärimmäisen vaikeaa luoda sääntelyjärjestelmiä, jotka olisivat keskenään johdonmukaisia siten, että ne yhdessä toteuttavat laajempaa tavoitetta. Syykin on selvä. Politiikan valmistelussa aktivoituvat kaikista eniten ne, jotka ovat suurimpia voittajia tai häviäjiä. He valmistautuvat hyvin ja pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan lopputulokseen olemalla yhteydessä kaikkiin mahdollisiin tahoihin. EU:n moniportainen ja -osainen järjestelmä tarjoaakin monta kanavaa: on komission virkamiehiä, parlamentaarikoita, kansallisia virkamiehiä, asiantuntijoita sekä ministereitä ja heidän avustajansa. Jos lobbaus onnistuu ja ratkaisu yksittäisessä asiassa palvelee jotakin vahvaa intressiryhmää, on vaarana, että samalla vaikeutetaan kokonaistavoitteen saavuttamista.

Ilmastopolitiikassa hyvä esimerkki on hiilivuodon käsittely. Hiilivuodon ajatus on, että esim. korkeat päästöoikeuden hinnat saavat teollisuuden siirtymään maihin, joissa tällaisia kustannuksia ei ole. Ajatus on sinänsä uskottava [1], mutta siihen vedotaan paljon useammin kuin mihin tieteelliset todisteet riittävät. Lopputulos on helposti arvattavissa. Kukin oman teollisuutensa vahvoja toimijoita myötäillen, maat esittävät mitä erilaisimpien teollisuusalojen kokevan hiilivuotoriskejä ja heikentävät sen seurauksena sääntelyjärjestelmää. Näin kasvihuonekaasupäästöt vähenevät hitaammin kuin mihin olisi edellytyksiä.    

Vihreän kehityksen ohjelmassa on paljon sellaista, johon strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmissa on paneuduttu. Suomen Akatemiasta annetun lain perusteluissa (Finlex HE 25/2014) todetaan, että STN rahoittaa ”[…] ongelmakeskeistä tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin.” Alun perin ajateltiin vahvasti suomalaista yhteiskuntaa. Esimerkiksi PIHI-ohjelman virallinen nimi on Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi.

EU:n vihreän kehityksen ohjelma osoittaa, että strategisen tutkimuksen aiheet ovat ajankohtaisia ympäri Eurooppaa. Voisi ajatella, että vihreys olisi erityisesti PIHI-ohjelman heiniä, mutta tämä olisi virhepäätelmä. Vihreän kehityksen ohjelma tarjoaa strategisen tutkimuksen ohjelmille ja hankkeille ainutlaatuisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Mutta vaikuttavuus ei ole suurinta yksittäisten ohjelmien tai hankkeiden tasolla. EU-tason vaikuttavuutta voi saavuttaa hankkeita ja ohjelmia yhdistävillä synteeseillä, jotka paneutuvat mm. niihin haasteisiin, johon vihreän kehityksen ohjelma väistämättä törmää.

Muuttuakseen tarjouksesta diiliksi Komission Vihreän kehityksen ohjelma tarvitsee synteesejä tutkimuksesta uusien polkujen tunnistamiseksi. Päästöjä voi vähentää tekniikalla, mutta reilua siirtymää ei synny tarkastelematta asioita, joita on tutkittu ohjelmassa Tasa-arvoinen yhteiskunta (EQUA). Teknologisia ratkaisujakaan ei synny pohtimatta kysymyksiä, joita Teknologiamurrokset ja muuttuvat instituutiot (TECH) ja Sopeutuminen kestävän kasvun edellytyksenä (ADAPT) ja Kestävän kasvun avaimet (GROWTH) -ohjelmissa on tutkittu. Syksyllä 2019 alkanut Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä (IMPRES) -ohjelma tuo esiin kysymyksiä kiertotaloudesta. Maatalouspolitiikan kehittäminen vaatii puolestaan pohdintaa, joka nousee esimerkiksi uudesta Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD) -ohjelmasta. Olennaista on tunnistaa kaikkien ohjelmien sekä erityisesti äskettäin alkaneen Julkisen vallan muuttuva rooli (STEER) -ohjelman havainnot siitä, miten yhteiskunta kykenee muuttamaan itse itseää.

Haasteemme strategisessa tutkimuksessa on kaivaa esiin sekä yleisiä oppeja että konkreettisia esimerkkejä ja osoittaa, miten ne palvelevat yhteiskunnallista keskustelua ja reilujen siirtymien polkujen tunnistamista myös EU:n tasolla. Myös Ursula von der Leyenin komissio on tästä varmasti kiitollinen. Onnistuneet siirtymät heijastuisivat puolestaan kansalaisten käsitykseen EU:sta ja sen kehityksestä (Eurobarometri).

Lähteet:

[1] Næss-Schmidt, H.S.,  Westh Hansen, M.B., Rygner Holm S. & Modvig Lumby, B. 2019.  Carbon leakage in the Nordic countries What are the risks and how to design effective preventive policies? TemaNord 2019:525