Elonkirjon eli luonnon monimuotoisuuden väheneminen on maailmanlaajuisesti uhka elonkehän hyvinvoinnille. Erityisesti kaupungeissa ja muilla rakennetuilla alueilla elonkirjo on huvennut niin, että suojelemisen sijaan tarvitaan elonkirjon palauttamista. Kun tässä onnistutaan, on mahdollista välttää luontokadon eteneminen ja ihmisen lähiluonnon kurjistuminen.

Elonkirjo on ihmisen hyvinvoinnin perusta. Luontoyhteys voi vaikuttaa monin tavoin fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, kuten immuunivälitteisten sairauksien esiintymiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Suora tai epäsuora kosketus kasvillisuuteen, maahan ja monenlaiseen orgaanisen materiaaliin on yhteydessä ihmiselimistön monimuotoisempaan mikrobistoon, joka puolestaan on kytköksissä mm. allergioiden ja astman vähäisempään esiintymiseen.

Ihminen on toiminnallaan voimakkaasti heikentänyt luonnon monimuotoisuutta ja vähentänyt elonkirjoa erityisesti kaupunkialueilla, jonka seurauksena luontoyhteys on monella katkennut. Kaupunkilaisten elinympäristössä ei aina ole mahdollista päästä viheralueille tai lähiluontoon säännöllisesti ja saada siellä luontoaltistusta. Tämä koskee erityisesti herkkiä ihmisryhmiä, kuten lapsia ja ikäihmisiä. Luontokosketusta ei välttämättä edes osata tai haluta hakea, koska ei ymmärretä sen vaikutusta omaan hyvinvointiin. Elinympäristön vehreyden ja eliöstön vähennyttyä myös tahaton kosketus luontoon ja sitä kautta monimuotoiseen mikrobistoon on vähentynyt. Kengissä tai lemmikkikoiran mukana ei asfaltilta kulkeudukaan kotiin terveyttä edistävää, silmin näkymätöntä elonkirjoa.

Ilman määrätietoista muutosta suunnittelussa nykyinen kaupunkikehitys johtaa viheralueiden ja monimuotoisuuden vähenemiseen rakennetussa ympäristössä. Myös viheralueiden kunnossapitotavat saattavat vähentää elonkirjoa ja vähentää silmin näkymättömän monimuotoisuuden päätymistä lähialueille ja sisätiloihin. Esimerkiksi varisseita lehtiä ja muuta orgaanista ainesta poistetaan tarkoituksella ja samalla viedään pois pieneliöiden ja mikro-organismien eliöyhteisöä ruokkiva ravinto. Näistä syistä tarvitaan uutta tietoa, miten rakennetussa ympäristössä voidaan lisätä elonkirjoa kaikilla yhteiskunnan tasoilla toteuttavissa olevin keinoin, suunnittelusta kunnossapitoon, ja miten voidaan lisätä asukkaiden luontokosketusta tavalla, joka on heille arkielämässä mahdollista, saavutettavaa ja miellyttävää.

STN-rahoitteisessa BIWE – Biodiversiteetti-interventioilla hyvinvointia -hankkeessa kehitetään menetelmiä, joilla varsinkin mikrobiologista monimuotoisuutta eli silmin näkymättömien elämänmuotojen kirjoa voidaan lisätä turvaamaan sekä kaupunkiluonnon että ihmisen hyvinvointia. BIWE-hanke on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, koska hankkeessa tutkitaan elonkirjon palauttamisen seurauksia samanaikaisesti sekä luonnon että ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Käytännössä hankkeessa pureudutaan siihen, miten lisätä elonkirjoa kaupunkeihin tavoilla, jotka lisäävät asukkaiden tietoista ja tahatonta luontokosketusta eli arkisia kontakteja luonnon kanssa. Hankkeessa keskitytään elonkirjon köyhtymiselle erityisen herkkiin ihmisryhmiin. Päämäärä on, että hankkeen jälkeen yhteiskunnalla on käytössään tehokkaiksi tiedettyjä menetelmiä lisätä elonkirjoa tiheästi asutuille alueille tavoilla, jotka edistävät sekä luonnon että ihmisen hyvinvointia.

Hanke tuo yhteen ympäristötieteiden, mikrobiologian, kaupunki-, maisemasuunnittelun ja arkkitehtuurin, lääketieteen sekä ympäristöpsykologian tutkijoita. Konsortion muodostavat Luonnonvarakeskus ja Tampereen Yliopisto. BIWE-hankkeen 36 yhteistyötahoa mahdollistavat interventioiden toteuttamisen ja yhteisen ymmärryksen lisäämisen niistä keinoista ja tavoista, joilla elonkirjoa voidaan lisätä asuinympäristöön. Yhteistyökumppanit ovat hanketoimijoiden ohella tärkeässä asemassa siinä, että uusi ymmärrys ja tutkimukseen perustuvat hyvät käytännöt saatetaan kaupunki- ja ympäristösuunnittelun ja -rakentamisen, kasvatuksen, hoitoalan, päättäjien ja asukkaiden tietoon.