Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen Suomessa. Jokainen Suomen kunta myös tarjoaa varhaiskasvatuspalveluja päiväkodeissa ja/tai perhepäivähoidossa. Esiopetusta on tarjolla kaikkialla maassamme, ja se on velvoittavaa kaikille lapsille. Lisäksi kaikilla vanhemmilla on mahdollisuus saada kotihoidon tukea alle kolmevuotiaasta lapsesta, joka ei ole julkisen tai julkisesti tuetun varhaiskasvatuksen piirissä.

Voisi siis ajatella, että yhdenvertaisuus on maassamme varsin hyvällä tolalla, kun tarkastellaan pienten lasten hoidon ja varhaiskasvatuksen kysymyksiä - ja kansainvälisesti katsottuna näin onkin. Samalla on kuitenkin tunnistettavissa tekijöitä, jotka tuovat säröjä yhdenvertaisuuden oletuksiin. Niihin on paneuduttu Tasa-arvon kysymykset lasten päivähoidon, esiopetuksen ja hoidon tukien järjestelmässä (CHILDCARE) -tutkimushankkeessa. Keskiössä ovat olleet alueellinen eriarvoistuminen varhaiskasvatuspalvelujen ja lastenhoidon tukien saatavuudessa sekä eriarvoisuus perheiden ja lasten samoin kuin sukupuolten välillä.

Kunnallisen itsehallinnon ja viime vuosikymmenien lakimuutosten johdosta kunnat eroavat lastenhoidon tukien ja varhaiskasvatuspalvelujen tarjonnassaan osin enenevästi. Osassa kuntia tuetaan lasten kotihoitoa kotihoidon tuen kuntalisällä, jonka ehdoilla voidaan samalla rajoittaa alle kolmevuotiaan lapsen isompien sisarusten oikeutta varhaiskasvatuspalveluihin. Kuntalisän käyttö ja lapsen kotihoito näyttävät olevan myös eri lailla mahdollista erilaisissa tuloryhmissä. Lisäksi monet kunnat tukevat yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen käyttöä samalla, kun toisissa kunnissa näitä palveluja ei ole lainkaan. Yksityiset palvelut voivat osin rajata asiakaskuntaansa. Niiden käyttö näyttää olevan myös yhteydessä perheiden sosioekonomiseen taustaan.

Kuntien vaihtelevien tukien ja palvelujen lisäksi perheiden lähtökohdat ovatkin merkityksellisiä siinä, miten vanhemmat sovittavat yhteen perhe-elämää ja työtä ja millaiseksi lapsen varhaiskasvatuspolku muodostuu. Ratkaisuihin kytkeytyvät myös esimerkiksi näkemykset vanhemmuudesta, äitiydestä ja isyydestä sekä työelämään liittyvät seikat.

Vaikka jaettua vanhemmuutta ja hoivaavaa isyyttä korostavat käsitykset ovat korostuneet kulttuurisina ideaaleina, sukupuolittuneet vanhemmuuden asenteet ja käytännöt istuvat sitkeässä ja näkyvät pienten lasten perheiden arjessa usein niin, että äiti hoitaa lapsia kotona ja isä käy töissä. Pisimpään lapsia hoitavat kotona vähiten koulutetut ja työelämässä haavoittuvassa asemassa olevat äidit. Samalla korkeammin koulutetut ja työelämässä paremmassa asemassa olevat vanhemmat jakavat hoitovastuuta tasaisemmin.

Pienten lasten isät mainitsevat usein työkiireet syyksi jättää perhevapaat kokonaan pitämättä. Samalla halu pitää taukoa ansiotyöstä motivoi niin äitejä kuin isiä jäämään perhevapaalle. Perhevapaiden tasainen jakaminen antaa molemmille vanhemmille mahdollisuuden luoda läheisen suhteen lapseen ja oppia kantamaan itsenäistä hoitovastuuta. Isän pitämä riittävän pitkä itsenäinen perhevapaa näyttäisi myös tasaavan pidemmällä aikavälillä vanhempien työnjakoa sekä lasten hoidossa että kotitöissä.

Perheiden lastenhoito- ja varhaiskasvatusratkaisut ovat moninaisia, ja on varsin tavallista, että ne muodostuvat useamman hoitomuodon yhdistelmästä. Ei ole vain kotihoitolapsia ja varhaiskasvatuksessa olevia lapsia, vaan lapsen hoitoon voivat säännöllisesti osallistua esimerkiksi isovanhemmat. Varhaiskasvatukseen osallistuminen kuitenkin on sitä yleisempää, mitä lähempänä kouluikää lapsi on. Moninaisten lastenhoito- ja varhaiskasvatusratkaisujen keskiössä on aina lapsi, jonka yksilöllisiä piirteitä vanhemmat myös pohtivat ratkaisuja tehdessään. Oma kysymyksensä on, miten palvelujärjestelmä huomioi ja kykenee vastaamaan lasten yksilöllisyyteen.

Lokakuussa päättyvä CHILDCARE-konsortio on tuottanut tähän mennessä runsaasti erilaisia tieteellisiä julkaisuja ja opinnäytetöitä. Loppuvuoden aikana julkaisuja tulee vielä useita lisää.