Suomalaiset ja kansanväliset virastot ja tutkimuslaitokset julkaisevat kansainvälisiä vertailuita tulonjaosta ja köyhyydestä. Suomessa ja monissa muissakin maissa vertailut perustuvat vuosittaisiin poikkileikkaustilanteen tietoihin. Poikkileikkaustiedot eivät pysty paljastamaan köyhyyden dynamiikkaa ja kestoa. On kokoaan eri asia olla köyhä yhden vuoden ajan kuin elää köyhyydessä vuosikymmenen ajan tai pidempään. Siksi poikkileikkaustilanteen lisäksi tarvitaan pitkittäistarkasteluita. Pitkittäistarkastelut ovat erityisen tärkeitä nyt, kun käydään selvittämään koronapandemian pitkäaikaisia tulonjako- ja köyhyysvaikutuksia ja arvioimaan, miten pitkän varjon pandemia suomalaiseen yhteiskuntaan jättää.

Vuosituloilla mitattuna suhteellinen köyhyysriski on kaksinkertaistunut vuodesta 1995 vuoteen 2017. Köyhyys on kasvanut trendinomaisesti 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2007 asti, sen jälkeen köyhyysasteet ovat jääneet vuoden 2007 tasolle tai hieman pienentyneet tulokäsitteestä riippuen. Vuonna 2017 väestöstä 13,7 prosenttia oli köyhyysrajan alapuolella.

Köyhyys voi olla joko pitkä- tai lyhytkestoista. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa opiskelijoiden köyhyys on varsin yleistä. Opiskelijoiden köyhyys useimmissa tapauksissa on väliaikaista. Sen sijaan eräillä muilla ryhmillä, esimerkiksi ikääntyneillä pitkäaikaistyöttömillä, työkyvyttömillä ja vanhuksilla köyhyys saattaa olla pysyvä ilmiö. Siksi onkin tärkeää tarkastella köyhyyden pysyvyyttä.

Vuosituloilla havaittu köyhyysriskin kasvu johtuu pitkälti pitkittyneen köyhyyden kasvusta. Samalla kun köyhyys on yleistynyt, köyhempi väestönosa näyttää jakautuneen kahtia: ryhmään, jossa köyhyys on lyhytkestoista ja ryhmään, jossa köyhyys pitkittyy krooniseksi ilmiöksi. Henkilöt ovat yhä pidempään ja yhtäjaksoisemmin köyhyysrajan alapuolella.

Mitä pidempiä ajanjaksoja tarkastellaan, sitä useammalla on köyhyyskokemuksia. Varsin suuri osa, kolmannes väestöstä, on ainakin jossain vaiheessa ollut köyhä, kun tarkastellaan kymmenen vuoden periodia. Sen sijaan pienempi joukko on pitkittyneesti köyhyysrajan alapuolella. Kaikkina 10 vuotena köyhyysrajan alapuolella oli 1,2 prosenttia periodilla 1995–2004. Luku on yli kaksinkertaistunut periodiin 2005–2014 mennessä.

Yksilöiden köyhyysjaksot ovat eri mittaisia. Se, minkä pituiset köyhyysperiodit ovat erityisen vakavia, on arvovalinta. Riippumatta kuitenkin köyhyyden vähimmäiskeston kriteereistä, vuosien määrä, jolloin henkilö on ollut köyhyysrajan alapuolella, on keskimäärin lisääntynyt.

Köyhyysriskit – todennäköisyys sille, että henkilö on köyhä – eroavat selvästi eri sosioekonomisissa ryhmissä. Korkea köyhyysriski on työttömillä, yrittäjillä, eläkeläisillä ja muilla työvoiman ulkopuolella olevilla. Köyhyysriski on kasvanut erityisesti työttömillä.

Sosioekonomisten ryhmien välillä on myös eroja sen suhteen, kuinka kaukana ne ovat köyhyysrajan alapuolella. Näistä suuren köyhyysriskin ryhmistä yrittäjillä, työttömillä ja muilla työmarkkinoiden ulkopuolella olevilla köyhyyskuilut – tulojen etäisyys köyhyysrajasta – ovat väestön keskimääräistä kuilua suuremmat, kun taas eläkeläisillä köyhyyskuilu on keskimääräistä pienempi. Yrittäjät ovat kaikista sosioekonomisista ryhmistä epäyhtenäisin. Pienituloisten lisäksi yrittäjien ryhmästä löytyvät Suomen varakkaimmat ja suurituloisimmat. Koronakriisi toikin esille edellisen yrittäjäryhmän erityisongelmia. Tulojen ehdyttyä, moni yrittäjä huomasi olevansa pelkän Kelan maksaman perusturvan varassa.

Lyhyt- ja pitkäkestoisen köyhyyden erottaminen on tarpeen, koska ne vaativat erilaisia politiikkatoimia. Kymmenen vuoden aikajänteellä tarkasteltuna vähintään kerran köyhyysrajan alapuolella olevien köyhyysjaksot ovat pidentyneet ja tulleet yhtäjaksoisemmiksi. Lyhytkestoisen köyhyyden lieventämiseksi etuuksien tason ylläpitäminen on usein riittävä toimi, mutta pitkäkestoisen köyhyyden lieventämiseksi tarvitaan lisäksi koulutusta ja muita tukitoimia, joilla edistetään köyhyydestä poispääsyä ja estetään köyhyyden toistuvuutta.

Niin 1990-luvun kuin 2008 jälkeinenkin lama kuritti niitä, joiden asema ennestäänkin oli heikko. Näin näyttää käyvän nytkin. Korona-pandemian seuraukset iskevät ankarimmin pienituloisiin ja muutenkin heikommassa asemassa oleviin. Talouden seurausvaikutukset ovat sosioekonomisesti vinoja. Rajoitukset koronakriisin aikana rasittavat heikossa työmarkkina-asemassa olevia enemmän kuin parempiosasisia ja suurempituloisia, jotka voivat tehdä etätyötä. Varakkaat voivat käyttää myös varojaan puskurina pandemiasta selviytymiseen. Yhteiskunnan heikko-osaisten on tyydyttävä viimesijaisen toimeentuloturvaan. Vaarana on, että koronan aiheuttaman laman seurauksena toimeentulotuen asiakkuus- ja köyhyysjaksot pitkittyvät entisestään. Pandemialla voi olla pitkät taloudelliset ja sosiaaliset varjot.

Köyhyyden määritelmä tutkimuksessa: henkilö on köyhä, jos hänen ekvivalentit käytettävissä olevat tulonsa ovat alle 60 prosenttia mediaanitulosta. Tutkimuksen aineistoina käytettiin Tilastokeskuksen Tulonjaon palveluaineistoja 1990–2017 sekä Tulonjaon kokonaisaineistoon 1995–2014 pohjautuvaa rekisteriaineistoa, joka sisältää Manner-Suomen koko väestön.