Kohti toimintavarmaa ruokajärjestelmää tutkimusperustaisten päätösten tuella

16.12.2020

Strategisen tutkimuksen neuvoston FOOD, STEER ja ADAPT-ohjelmat järjestivät 4.11.2020 Toimintavarmaan ruokajärjestelmään -webinaarin. Strategisen tutkimuksen ohjelmien kanssa webinaaria olivat toteuttamassa yhteistyössä myös maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön edustajat.

Yli 160 kuulijaa kerännyt webinaari valotti näkökulmia siihen, miten voimme turvata ruoan ja terveellisen ravitsemuksen kaikille yhä vaikeammin ennakoitavassa maailmassa.

Keskiössä oli suomalaisen ruokaketjun lisäksi myös vahva tietoisuus siitä, että keskinäisriippuvaisuuteen perustuvalla, pieneksi käyneellä planeetallamme ”kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa.” Tämä WHO:n pääjohtajan, tohtori T.A. Ghebreyesusin toteamus on tullut tutuksi koronapandemian kuluessa. Meneillään oleva pandemia on kaikkia koskettava esimerkki elämäämme ravistelevista häiriöistä, jollaiset on tiedetty mahdollisiksi, mutta joihin ei ole riittävästi varauduttu.

Jatkossakaan ei riitä, että valmistaudumme mahdollisiin pandemioihin, vaan on varauduttava moniin erilaisiin häiriöihin ja muutoksiin. Resilienssi on juuri tällaisen kyvyn rakentamista yhteiskuntiemme perusrakenteisiin, kuten ruokajärjestelmään. Webinaari käsitteli planetaarista terveyttä resilienssin pohjana, ruokaketjun toimijoiden suhteiden kehittämistä sekä kriisitietoista päätöksentekoa ja huoltovarmuutta.

Tieteellisen Global Food Security -aikakauslehden päätoimittaja professori Jessica Fanzo Johns Hopkins -yliopistosta Yhdysvalloista vastasi esityksessään kysymyksiin, miksi meidän pitäisi, ja miten voimme, rakentaa ruokajärjestelmiin resilienssiä. Hän korosti, että vain planeetan kestokyvyn rajoissa toimiva ruokajärjestelmä voi taata vakaan toimintaympäristön ruokaketjulle, joka kykenee ravitsemaan kaikki. Koska nykyinen ruokaketju aiheuttaa valtaosan planeettaa ravistelevista muutoksista ja yli neljänneksen ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä, tarvitaan perusteellista ruokavalioiden ja tuotantotapojen muutosta.

Jessica Fanzo korosti, että tiedämme mitä on tehtävä. Seuraavaksi tarvitaan hallitusten päätöksiä luomaan yksityissektorille pelisääntöjä ja kannustimia. Hän piti puheenvuoronsa keskeltä Yhdysvaltojen presidentinvaalisirkusta, mutta sanoi suhtautuvansa toiveikkaasti Yhdistyneiden Kansakuntien työhön ja Pohjoismaiden kykyyn toimia edelläkävijöinä.

Planeetan ja ihmiskunnan tarvitsema muutos tarkoittaa suomalaisittain, että syödään nykyistä enemmän vihanneksia, hedelmiä ja palkoviljoja kuten hernettä ja härkäpapua, ja vähennetään punaisen lihan osuutta, totesi professori Anne-Maria Pajari (Leg4Life-hanke/FOOD-ohjelma). Ruokahävikkiä on pienennettävä. On hyödynnettävä sekä ikivanhoja että uusia teknologioita, mutta ehkä myös vielä tuntemattomia innovaatioita. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää lisäksi maatalouden ja ruokaketjujen monimuotoistamista ja perheviljelmien toimintaedellytysten tukemista.

Ruokaturvan haavoittuvuus ja monien haavoittuvuuksien kasautuminen samoille ryhmille ruokajärjestelmän murroksessa olivat tutkijatohtori Teea Kortetmäen (JUST-FOOD -hanke/FOOD-ohjelma) huomion kohteena. JustFood-hanke onkin kehittänyt analyyttistä välinettä epäoikeudenmukaisuuksien tunnistamiseen.

Suomalaisen ruokaketjun toimijat, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa ja härkäpapuproteiinia tuottava ja jalostava Juha-Pekka Aikola (MULTA-hanke/FOOD-ohjelma) korostivat, että vastuullinen ruokaketju tarvitsee osaoptimoinnin sijaan kokonaisnäkemykseen perustuvaa yhteistyötä. Aikola totesi, että kymmenenkin sentin korotus tuotteen kilohintaan voi usein taata tuotannon elinkelpoisuuden. Hän piti tärkeänä, että hiilen sidonnasta palkittaisiin, ja ehdotus sai Nina Elomaan tuen.

Tuottajalle harvainvaltainen, pääomasidonnainen ruokaketju sekä viljelijäjoukon pieneneminen näyttäytyivät ongelmallisina. Huoltovarmuuskeskuksen valmiusasiamies Juha Mantila jakoi huolen viljelijöiden vähenemisestä: se tuo haavoittuvuutta, jota ei voida paikata varmuusvarastoinnilla. Yritykset osallistuvat huoltovarmuuden turvaamiseen vapaaehtoisesti, yhteistyössä järjestöjen ja viranomaisten kanssa.

Tärkeänä Juha Mantila piti paitsi tuotantopanosten turvaamista, myös maatalouden monimuotoistamista eteläsuomalaisilla, tuottavimmilla peltomaillamme. Rakenteiden muuttamiseksi tarvitaan Aikolan mukaan myös Suomen hallitukselta vahvempia toimia EU:n yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa. Mantila korosti myös köyhien maiden oman ruoantuotannon ylläpitämistä maailman ruokaturvan ja turvallisuuden edellytyksenä.

Ympäristöpolitiikan jännitteet kriisitilanteessa olivat professori Janne Hukkisen (WISE-hanke/ADAPT-ohjelma) tarkastelun kohteena: Paljonko arkielämää voidaan rajoittaa ja asiantuntijavaltaa lisätä, vaikka ei turvauduttaisikaan pakkoon? Miten resilienssin kannalta välttämättömien päällekkäisten toimintojen ja monimuotoisuuden karsiminen vältetään, kun korostetaan ’talouskuria’ ja ’löysät pois’ ˗ajattelua? Kuinka sovitetaan varovaisuusperiaate voitontavoitteluun liittyvään riskinottoon?

Vaikka resilienssi saattaa tuntua kalliilta, sen puute tulee vielä kalliimmaksi, muistutti myös professori Jaana Hallamaa (ETAIROS-hanke/STEER-ohjelma). Resilienssin tarkoitushan on suojata järjestelmän ydintoimintaa. Hallamaa kertoi, että esimerkiksi Boeing 737 Max -koneiden suuronnettomuuksien tärkeä syy oli tutkintaraportin mukaan, että yhtiö oli tietoisesti korvannut toimintansa päätavoitteen – korkeatasoisen lentokonetuotannon – voitontavoittelulla, jonka keinona käytettiin lentokoneenvalmistusta.

Vastaavalla tavalla ruoantuotannon näkeminen ensisijaisesti keinona tehdä voittoa uhkaa ravitsemusturvaa. On tunnistettava perustehtävä ja suojattava sitä kysymällä jatkuvasti, mitä emme tiedä, ovatko riskit ja hyödyt oikeudenmukaisessa suhteessa osapuolten sitouttamiseksi, opimmeko virheistä ja epäonnistumisista, ja arvostetaanko kaikkien osaamista ja osallisuutta.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?