Ruokastrategian teko käynnistyy: FOOD-tutkimusohjelma tukee poikkihallinnollista valmistelua

Ruokapolitiikan perustehtävä on varmistaa kansalaisten kestävä ruokaturva. Hallitusohjelmaan on kirjattu parlamentaarinen yhteistyö kotimaisen ruoantuotannon pitkän aikavälin strategian tekemiseksi. Kirjaus on tarpeen lukea koko ruokajärjestelmää koskevaksi. Uudessa FOOD-tutkimusohjelman tietokoosteessa ”Ratkaisuja Suomen ruokastrategiaan” esitetään tutkimustuloksiin perustuvia suosituksia strategian tekoon.

FOOD-ohjelma kirittää suomalaista ruokastrategiaa

Ruokaturva toteutuu, kun kaikilla ihmisillä on fyysiset, sosiaaliset ja taloudelliset mahdollisuudet saada riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa, joka vastaa heidän ruokatottumuksiaan sekä mahdollistaa aktiivisen ja terveen elämän. Ruokajärjestelmän on oltava elinkeinonharjoittajilleen taloudellisesti kannattava samalla, kun sen on tuotava hyvä ravitsemus jokaisen ulottuville. Järjestelmän on oltava ilmasto- ja ympäristöystävällinen, luonnonvaratehokas ja -kohtuullinen. Sen on tuotettava terveellistä ravitsemusta riittävän omavaraisesti ja samanaikaisesti oltava osa kansainvälistä kauppaa.

FOOD-ohjelman ruokastrategiatyöpajassa 11.10.2023 Helsingissä julkistettiin ohjelman tietokooste ”Ratkaisuja Suomen ruokastrategiaan”. Työpajassa noin 60 osallistujaa pohti ruokavisiota, jollainen tulisi muodostaa ruokastrategian perustaksi. Työpajan avasi valtiosihteeri Päivi Nerg. Hän kuvasi muun muassa, miten ruokapolitiikka linkittyy maaseutupoliittiseen selontekoon sekä hallituksen kasvuohjelmaan. Tässä blogissa luomani katsaus FOOD-hankkeiden teemoihin ja tuloksiin osoittaa, miten ruokapolitiikka leikkaa yli hallintorajojen, yli politiikan sektorirajojen esimerkiksi ympäristöpolitiikasta sosiaalipolitiikkaan ja maatalouspolitiikasta kauppapolitiikkaan. Ruokapolitiikka on myös kehitys- ja ulkopolitiikkaa: suomalaisten ruokaturva ei olisi kestävää, jos se toteutuu jonkin muun maan kansalaisten ruokaturvan kustannuksella.

Kahdeksan ratkaisua Suomen ruokastrategiaan

Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD) -ohjelman tietokooste ”Ratkaisuja Suomen ruokastrategiaan” sisältää tutkimustulokset, tulkinnan ja toimenpidesuositukset kahdeksasta ruokapoliittisesti ajankohtaisesta teemasta. Teemat ovat rajautuneet tutkimusohjelman kolmen hankkeen, Just food, Leg4Life sekä Multa, tutkimuskohteiden mukaan.

FOOD-ohjelman tietokoosteen kahdeksan tutkimukseen perustuvaa ratkaisua ovat:

1. Kotimaisen alkutuotannon kannattavuus on viimeisten parin vuosikymmenen ajan ollut heikkenevä. Tuottajan saama osuus ruoan kuluttajahinnasta on pienentynyt. Tähän on tarjolla toistaiseksi vähän hyödynnetty mahdollisuus: EU:n tuottajaorganisaatio-konsepti tarjoaa tuottajille mahdollisuuden muodostaa kaupallisia yhteenliittymiä, ja näin saada nykyistä tasaveroisempi asema elintarvikeketjun muihin toimijoihin nähden.

2. Terveellisen ja kestävän ravitsemuksen suositukset yhdistävät ympäristövaikutukset viimeisimpään tieteelliseen näyttöön ravinnon ja terveyden välisestä yhteydestä. Suomalaisista aikuisista miehistä lähes neljä viidestä syö punaista ja/tai prosessoitua lihaa yli nykyisten suositusten. Kasvispainotteisten ruokavalioiden yleistymisen esteiden purkaminen on strategisesti tärkeää.

3. Proteiiniomavaraisuus on merkittävä kestävyyskysymys, joka koskee sekä ruoka- että rehuproteiineja. Kyse on sekä huoltovarmuuden parantamisesta että ruoantuotannon ympäristövaikutusten pienentämisestä. Kotimaisten palkokasvien viljelyn edistäminen parantaa ruoantuotannon panosomavaraisuutta, koska palkokasvit sitovat biologisesti typpeä ilmakehästä ja tarvitsevat siis vähemmän teollista tuontilannoitetta. Palkokasveista saadaan kasviproteiinijalosteita, jotka edistävät ravitsemussuositusten mukaista siirtymistä nykyistä kasvispainotteisempiin ruokavalioihin.

4. Siirtyminen lannoiteravinteiden kiertotalouteen edellyttää investointi- ja tukipolitiikan toimia ravinteiden kierrättämistä, bioenergian tuotantoa sekä biomassojen prosessointia ja jatkojalostamista suosivaksi. Suomessa syntyy vuosittain yli 21 miljoonaa tonnia erilaisia kierrätettävissä olevia biomassoja. Ravinteiden kierrätys parantaa panosomavaraisuutta ja lisää huoltovarmuutta.

5. Hiilen sidonta kivennäismaapeltoihin on tärkeä keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Maaperän hiilivaraston kasvattaminen paitsi poistaa hiilidioksidia ilmakehästä myös parantaa maan kasvukuntoa ja viljelykasvien satoja. Hiiltä sitovaa, maaperää uudistavaa viljelytapaa on jo kehitetty pitkälle. Vuonna 2028 alkavaan seuraavaan Euroopan Unionin yhteiseen maatalouspolitiikan kauteen mennessä on mahdollista pilotoida tätä ns. hiiliviljelyä. Se olisi tulosperustaisesti viljelijälle ilmastotyöstä tuloa tuottava tuotantotapa.

6. Turvepeltokysymys on Suomessa merkittävä, sillä turvepeltojen osuus maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä on yli puolet. Niiden osuus peltoalasta on kuitenkin vain 11 prosenttia. Nämä maalajit ovat keskittyneet etenkin pohjoisemmille viljelyalueille siten, että jopa tilan koko peltoala saattaa olla turvamaita. Suomeen tarvitaan oikeudenmukaiset ja turvepeltotyypin mukaan vaihtelevat kannustimet ohjata peltojen ottamiseen pois (turpeen?) viljelykäytöstä tai siirtymiseen turvekerrosta säästävään viljelytapaan.

7. Luonnon monimuotoisuus ruokakysymyksenä koskee paitsi luontokatoa myös suoraan maanviljelyn tuottavuutta. Ruoka tuotetaan maatalousekosysteemeissä, joissa kasvimonimuotoisuus ja orgaanisten lannoitteiden käyttö ruokkivat monimuotoista maaperäeliöstöä. Maaperän mikrobien toiminta on maan rakenteen ja toiminnan, satoisuuden, hiilensidonnan ja vesitalouden kannalta ratkaisevaa. Muutkin ns. ekosysteemipalvelut, kuten viljelykasvien pölytys, ovat riippuvaisia monimuotoisuudesta. Suomeen on kehitettävä monimuotoisuutta edistävät viljelykäytännöt sekä mittaristo monimuotoisuuden seurantaan maatalousympäristöissä.

8. Oikeudenmukainen ruokamurros on käsite, joka viittaa ruokajärjestelmältä vaadittavan kestävyysmuutoksen yhteiskunnalliseen hyväksyttävyyteen. Muutoksia tarvitaan läpi järjestelmän. Monet muutospaineet kohdistuvat elintarvikeketjun tuotannon ja kaupan toimijoihin, mutta myös kuluttajiin ja siis kansalaisiin. Ruokapolitiikan tulee olla poikkihallinnollista, esimerkiksi maatalous- ja ravitsemuspolitiikkaa ei pidä tarkastella toisistaan riippumattomina. Murroksessa on taattava oikeudenmukainen siirtymä elinkeinonharjoittajille. Kansalaisten muutoskykyä ja valmiuksia on tuettava. Julkiset ruokapalvelut voivat toimia esikuvana.