Tieteen ja taiteen yhteenkytkentöjä kestävään tulevaisuuteen sopeutumisessa

Kestävyysmurros on ennen kaikkea kulttuurinen kysymys. Sitä ei voida ratkaista vain vihreää teknologiaa kehittämällä, vaan se edellyttää muutoksia myös elämäntavoissamme ja arvoperustassamme. ArsADAPT-kollektiivissa strategisen tutkimuksen ADAPT-ohjelman hankkeiden tutkijat ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian muusikot tekevät tieteen ja taiteen välistä yhteistyötä. Kollektiivi pohtii, miten niin taiteilijat kuin tutkijat voivat hyödyntää resilienssiajattelua omassa työssään, kehittää kollektiivista mielikuvitusta ja vaalia toivoa kohti rakenteellista ja systeemistä muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta. Yhteistyössä luodaan esimerkiksi uusia lähestymistapoja muusikon työhön yhdistämällä kestävän tulevaisuuden näkökulmia ja tutkimusta taiteelliseen työhön sekä testataan uusia, ekologisesti kestäviä musiikin esityskäytäntöjä.

Monialainen ADAPT-ohjelma kehittää kokonaisvaltaista sopeutumiskykyä

Strategisen tutkimuksen neuvoston Sopeutuminen kestävän kasvun edellytyksenä (ADAPT) -ohjelma on kehittänyt vuosina 2018–2023 ratkaisuja, miten yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden voimavarat ja resurssit sekä niiden uudet yhdistelmät parhaiten tukisivat kokonaisvaltaista sopeutumiskykyä. ADAPT-ohjelma on tarkastellut sopeutumiskykyä hyvin monesta eri näkökulmasta. Ohjelman hankkeissa on pohdittu esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Kuinka päätöksentekoa voidaan kehittää monikriisin aikakautena. Miten ilmasto- ja luontotavoitteisiin voidaan vastata yhtäaikaisesti? Miten vesien hallintaa tehdään sopeutuvasti? Kuinka turvemaita tulisi hoitaa ilmastoviisaasti? Miten lisäävä valmistus muuttaa yhteiskuntaa? Kuinka sote-palvelut voidaan järjestää alueellisesti oikeudenmukaisesti? Näkökulmien kirjo on ollut ohjelman rikkaus mutta myös haaste. Osittain tästä syystä ohjelman hankkeissa heräsi ajatus siitä, että heittäytymällä johonkin kaikille uuteen toimintamalliin voisimme löytää uusia yhteyksiä aihepiirien välillä ja saada uutta syvyyttä tutkimuksen vaikuttavuuteen.

Kumppani uudenlaiselle tekemiselle löytyi Taideyliopistosta, joka taiteen alan ylintä opetusta Suomessa antavana korkeakouluna on sitoutunut yhdenvertaisen ja kestävän maailman rakentamiseen. Taideyliopisto korostaa strategisessa ympäristöohjelmassaan taiteen merkitystä osana kestävyyskriisin ratkaisua. Taide antaa välineitä ja voimavaroja monimutkaisten ekologisten kriisien käsittelyyn ja se voi myös toimia merkittävänä kulttuurista muutosta eteenpäin vievänä voimana. Konkreettisesti tämä tarkoittaa pyrkimystä siihen, että ekologinen ajattelu läpäisee koko yliopiston toiminnan. ADAPT-ohjelman kutsu yhteistyöhön tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden korkeakoulupedagogiikan kehittämiseen ekologisen kestävyysstrategian mukaisesti ja yhteistyön oppeja tullaan hyödyntämään opetussuunnitelmatyössä myös tulevaisuudessa.

Uutena tekemisen muotona ArsADAPT- kollektiivi

Taide voi tarjota selviytymiskeinoja niin henkilökohtaisen kriisin kuin systeemisten epäonnistumisten yhteydessä. Taide antaa toivoa ja herättelee mielikuvitusta. Kumpaakin tarvitaan, kun pohditaan ylirajallisia ja kestäviä vaihtoehtoja sopeutumiseen ilmastokriisin keskellä. Strategisen tutkimuksen hankkeet ja pyrkivät usein vaikuttamaan ja toimimaan politiikan teon tasolla, jolla henkilökohtaisen kokemuksen roolin huomioiminen ei useinkaan ole keskiössä. Tieteen ja taiteen välinen yhteistyö on kuitenkin herättänyt huomaamaan, että henkilökohtaisen kokemuksen voimaa myös tieteen ja politiikan rajapinnalla on syytä tarkastella tarkemmin, etenkin kun puhutaan sopeutumisen ja kestävyysmurroksen aiheista.

Kestävyysmurros on kulttuurinen kysymys

Tiede ja taide eivät ole vastakohtia, vaan toisiaan täydentäviä tapoja ymmärtää todellisuutta sekä rakentaa ja kuvitella tulevaisuutta. Yhteiskunnassa on havaittavissa siirtymä taiteen autonomisesta asemasta kohti instrumentalisoitua kulttuuritaloutta, jossa taidetta arvioidaan sen vaikuttavuuden perusteella. Samaa ajattelumallia voidaan nähdä myös keskustelussa tieteen asemasta – onko tiede olemassa vain sen itsensä takia vai täytyykö yhteiskunnallisen vaikuttavuuden polku olla aina todennettavissa? STN-rahoitteinen tutkimus on lähtökohtaisesti vaikuttavaa ja pyrkii vaikuttavuuden polkujen näkyväksi tekemiseen – kuitenkin tieteen integriteetin säilyttäen. Taiteen monialaisuus ja taiteellisten prosessien avoin luonne tuovat vaikuttavuuden arviointiin omat haasteensa. ”Taidetta taiteen vuoksi” -doktriini ei kuitenkaan päde ajassamme, sillä taidetta ei luoda eristyksissä vailla tietoisuutta muusta maailmasta.

Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén totesi hiljattain, että nyt käsillä oleva kestävyysmurros on ennen kaikkea kulttuurinen kysymys. Sitä ei voida ratkaista pelkästään vihreää teknologiaa kehittämällä, vaan se edellyttää muutoksia myös elämäntavoissamme ja arvoperustassamme. [ii] Jos vielä kymmenen vuotta sitten ekologisten teemojen käsittely omassa taiteessa oli taiteilijan oma valinta, tänä päivänä kysymys ei enää ole valinnasta vaan ammatillisen vastuun kantamisesta, joka koskettaa jokaista. Onkin ajankohtaista pohtia, miten niin taiteilijat kuin tutkijat voivat hyödyntää resilienssiajattelua omassa työssään, kehittää kollektiivista mielikuvitusta ja vaalia toivoa kohti rakenteellista ja systeemistä muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta – parhaassa tapauksessa tehden sen yhdessä.

[i] De Valck, M. (2021). Resilience thinking, story telling, and aesthetic resilience. Teoksessa E. Steinbock, B. Ieven & M. de Valck (toim.) Art and Activism in the Age of Systemic Crisis: Aesthetic Resilience. Routledge.

[ii] Kaarlo Hildén: Yhteiskunnallinen osallistuminen vaatii luovuutta rohkeutta ja hyvinvointia ja taideaineet tarjoavat juuri niitä. https://www.uniarts.fi/artikkelit/puheenvuorot/rehtori-kaarlo-hilden-yhteiskunnallinen-osallistuminen-vaatii-luovuutta-rohkeutta-ja-hyvinvointia-ja-taideaineet-tarjoavat-juuri-niita/