Kun Yhdysvallat kampeutui ylös 1930-luvun lamasta, oleellinen osa tuolloin luotua New Deal -ohjelmaa olivat uudet institutionaaliset ratkaisut. Luotiin esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelyjä hallinnoimaan Social Security Administration ja parannettiin viljelijöiden oloja Farm Security Administrationin kautta.

Voisi kuvitella, että nykyisen kulkutaudin aikana meille, maailmalle, nousisi mahdollisuus myös luoda uusia institutionaalisia ratkaisuja tulevaisuutta varten – olisi niin sanotusti otollinen hetki. Varsinkin globaalilla tasolla sellaisille voisi olla tilaa, alkaen lääke- ja rokotekehityksen globaalin oikeudenmukaisuuden toteuttajista ilmastonmuutoksen hillinnän ja globaalien veroratkaisujen edistäjiin.

Joitakin varteenotettavia ehdotuksia on kansainvälisessä keskustelussa jo nostettu esiin. Esimerkiksi tunnetut yhteiskunta-ajattelijat Thomas Pogge ja Krishen Mehta ehdottavat Globaalia terveyssäätiötä (Health Impact Fund), joka huolehtisi siitä, että lääkkeitä ja rokotteita voitaisiin jakaa globaalisti todellisten tuotantokustannusten mukaisella hinnalla, mutta silti niin, että lääkkeiden kehittäjät myös hyötyisivät eli kehittämisen insentiivistä siis pidettäisiin huolta.

Joku voi tietysti sanoa, että instituutioiden ja organisaatioiden kartta on tiheydeltään aivan muuta kuin 1930-luvulla, ja tämän myötä uudet institutionaaliset kehikot vain voisivat sekoittaa jo muutenkin vaikeuksissa olevaa julkista hallintaa, erityisesti globaalisti. Argumentti on toki painava varsinkin kansallisella tasolla ja Suomen kaltaisissa läpeensä hallinnoiduissa maissa.

Uusien instituutioiden perustamisen sijaan tai ohella olisikin myös tärkeää ajatella olemassa olevia instituutioita uudelleen, kansalaiskasvatuksellisesti kenties. Suomessa me voisimme entistä paremmin ymmärtää, mitkä ovat eduskunnan valtaoikeudet (kriisitilanteessa), mitä hallitus voi lopulta panna toimeen, miten institutionaalinen hajauttaminen eri tasoille valtakunnassa toimii. Mitä Suomessa tehdään politiikan, hallinnon ja lain instituutioissa paremmin, mitä huonommin kuin muualla? Miten instituutiomme voisivat nykyistä paremmin osallistua myös kansainväliseen yhteistyöhön. Ja mitä pitäisi tehdä toisin?

New Dealin instituutiot kuitenkin perustuivat ideoihin, ennen kaikkea ideoihin ihmisten turvakehikkojen pitkän tähtäimen hyödyllisyydestä. Voi olla, että meidänkin olisi ensin vielä mietittävä ideoita, ennen kuin lähdemme luomaan uusia instituutioita tai uudistamaan vanhoja.

Ajattelussa voisi hyödyntää vastakohtaulottuvuuksia, tai sellaiselta näyttäviä, jotka ovat tulleet poikkeuksellisella tavalla näkyviksi koronapandemian myötä. Mikä on turvallisuutta yhteiskunnassa, mikä lopulta luo tehokkuutta? Mikä on turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden tai tasa-arvon välinen suhde? Mitä merkitsee itse asiassa vapaus suhteessa yhteiskunnalliseen sääntelyyn? Voimmeko korostaa jonkin tyyppistä vapautta yhteiskunnassa – yhteisön vapautta kenties (Vogt 2021) – vaikka samalla joudumme turvallisuuden vuoksi laittamaan yhteiskuntaamme säppiin ja luomaan nopealla ajalla uusia lakeja ja sääntöjä?

Jos siis pandemiasta jotain hyvää lopulta seuraa, voisi se liittyä yhteiskunnallisten ideoiden ja maailmamme instituutioiden uudelleen ajatteluun. Tähän uudelleen ajatteluun, uuden diilin muotoiluun, pyrkii myös Oikeudenmukainen toipuminen pandemiasta -konsortio (JuRe), erityisesti Suomen kontekstissa mutta globaalisti, eurooppalaisesti ja pohjoismaisesti vertaillen.