Strategisen tutkimuksen teemat vuodelle 2022 päätetty
Valtioneuvosto on päättänyt teemoista ensi vuonna käynnistyville strategisen tutkimuksen ohjelmille.
Teemoja on kaksi:
- Lapset ja nuoret – hyvinvoivat tulevaisuuden tekijät
- Turvallisuus ja luottamus algoritmien aikakaudella
Molempia teemoja läpileikkaava painopiste on yhdenvertaisuus.
Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) avaa päätetyistä teemoista monivuotiset tutkimusohjelmat. STN:n puheenjohtaja, professori Kimmo Nuotio kertoo, että neuvosto valmistautuu avaamaan yhden ohjelman kullekin teema-alueelle.
"Teema-alueet ovat hyvin ajankohtaisia, ja toivomme niiden inspiroivan tutkijoita uudenlaisten näkökulmien löytämiseen. Esimerkiksi luottamus tulee nyt esille teemoissa hiukan erilaisessa yhteydessä kuin mihin yleensä on totuttu", arvioi Nuotio.
STN rahoittaa pitkäjänteistä ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tavoitteena on löytää ratkaisuja merkittäviin suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin monitieteisen ja vuorovaikutteisen tutkimuksen keinoin. STN odottaa ohjelmiin valittavilta hankkeilta aktiivista koko tutkimuksen elinkaaren kattavaa vuorovaikutusta tiedon tuottajien ja hyödyntäjien kesken.
Hakuilmoitus ja -ohjeet julkaistaan alustavan tiedon mukaan marraskuun alussa Suomen Akatemian verkkosivuilla, ja aiehaku on avoinna tammikuun 2022 alkupuolelle asti.
Lisätietoja
Lapset ja nuoret – hyvinvoivat tulevaisuuden tekijät:
- tiedeasiantuntija Kyösti Husso, p. 029 533 5103
- tiedeasiantuntija Katri Huutoniemi, p. 029 533 5195
Turvallisuus ja luottamus algoritmien aikakaudella:
- tiedeasiantuntija Tuomas Katajarinne, p. 029 533 5067
- johtava tiedeasiantuntija Pilvi Toppinen, p. 029 533 5064
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
Anna Oravakangas, viestintäasiantuntija
029 533 5039
etunimi.sukunimi(at)aka.fi