URMI-hanke tutki kaupungistumisen nykytilaa ja mahdollisia tulevaisuuksia Suomessa

Kaupungistuva yhteiskunta -tutkimusohjelmaan kuulunut URMI-hanke (Urbanization, Mobilities and Immigration) tutki kaupungistumisen nykytilaa ja mahdollisia tulevaisuuksia Suomessa.

Muita keskeisiä teemoja olivat kestävän kaupunkikehityksen politiikat ja käytännöt sekä maahanmuuton vaikutukset kaupunkiseuduilla. Tarkemmat tutkimuskysymykset liittyivät mm. paikallistason strategiseen suunnitteluun, asuinalueiden rakenteen ja tiiviyden resurssitehokkuuteen, käyttäjille ”ilmaiseen” julkiseen liikenteeseen, maahanmuuttajataustaisen väestön alueellisen sijoittumisen prosesseihin sekä turvapaikanhakijoiden ja paperittomien arkipäivään. Nostamme hankkeesta tässä yhteydessä esiin “kolme pointtia”:

1. Kaupungistumisen ajureita ja urbaania yhteiskuntaa koskeva osuus paneutui kaupungistumiskehityksen laadulliseen muutokseen. Tällä viitattiin inhimillisten resurssien keskeiseen rooliin erona esimerkiksi kaupunkimaisten alueiden nopeaan määrälliseen kasvuun teollisella aikakaudella. Muutoksen nähdään johtavan entistä itseohjautuvampaan prosessiin, jossa kaupunkien vetoima syntyy laajasta laatutekijöiden kirjosta, joissa valtiollisten sijoituspäätösten (oppilaitokset, varuskunnat jne.) rooli kutistuu ja yksityisten ja kansalaislähtöisten toimijoiden rooli kasvaa. Suomessa pienen syntyvyyden, maahanmuuton vähäisyyden ja melko korkean kaupungistumisasteen takia kaupunkien kasvu ei jatkossa ole itsestäänselvyys. Todennäköisesti merkittävä osa kaupungeista supistuu epätasaisen aluekehityksen myötä. Toimenpidesuosituksina esitettiin mm. seuraavat:

• Väestönkehitys ja yhteiskunnan sosiaalinen kestävyys: Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuskysymys on työhön ja opiskeluun perustuvan maahanmuuton lisääminen. Erityisesti pienten kaupunkien ja maalaiskuntien on syytä nostaa maahanmuutto poliittisen ja strategisen keskustelun aiheeksi
• Kaupunkikehityksen alueellinen tasapaino: Euroalueen rahoitussääntely vaikuttaa yhä enemmän suomalaisten kaupunkien kehitykseen asuntolainojen paikkaan sidottujen ehtojen kiristymisen kautta. Supistuvat alueet ovat joutumassa negatiiviseen kierteeseen, kun kiinteistöjä on vaikea saada myytyä ja lainoitettua. Kiinteistöarvojen romahduksen estäminen vaatii nopeita toimia. 

2. Etnisen segregaation taustalla olevia prosesseja ja maahanmuuttajien integraatiota käsitelleessä osuudessa havaittiin kiinnostavia eroja ja yhtäläisyyksiä kolmen suurimman kaupunkiseudun välillä. Maahanmuuttajaväestön ja suomalaissyntyisen väestön välinen alueellinen eriytyminen ei ole juurikaan voimistunut Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla vuosina 2005–2015. Sosioekonominen eriytyminen sen sijaan on vahvistunut etenkin Turun ja Tampereen seuduilla. Etninen segregaatio on Turussa vahvempaa kuin muilla seuduilla.

Maahanmuuttajaväestön määrä on kasvanut nopeasti kaikilla suurilla kaupunkiseuduilla. Vaikka se ei ole muuttanut alueellista rakennetta etnisten ryhmien sijoittumisessa, alueiden välinen vaihtelu maahanmuuttajaväestön osuudessa on prosenttiyksikköinä mitaten kasvanut suuremmaksi. Selvin etnistä segregaatiota vahvistava väestönmuutosprosessi onkin - ehkä hieman yllättäen - suomalaistaustaisten väestön seudun sisäinen muuttoliike. Helsingissä erityisesti hyvätuloisten suomalaistaustaisten lapsiperheiden muuttoliike pois pienituloisten suosimilta alueilta vahvistaa etnistä eriytymistä, ja tämä näyttää osittain liittyvän koulujen oppilaaksiottoalueisiin. Toimenpidesuosituksina esitettiin tähän liittyen seuraavaa:

• Etninen segregaation lieventäminen: Tuloeroihin vaikuttamisella on alueellisia seurauksia sekä sosioekonomisen että etnisen segregaation osalta. Esimerkiksi maahanmuuttajien työllistymisen voi olettaa lieventävän myös etnistä segregaatiot.
• Asumisen laatu ja alueellisesti tasapuolinen palvelutarjonta: Segregaatiota ehkäisevässä politiikassa ei pidä keskittyä vain maahanmuuttajataustaisen väestön toimintaan. Esimerkiksi hallintaperusteeltaan erilaisten asuntojen saatavuuden edistäminen eri alueilla, huono-osaisempien alueiden turvallisuuden edistäminen sekä kouluverkoston tasapuolisuuden varmistaminen voivat olla tärkeitä keinoja.

3. Hankkeeseen sisältyi myös laaja turvapaikanhakijoita koskeva osuus. Syksyllä 2015 kasvanut määrä (32 500 henkilöä, kahdeksankertainen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna) johti merkittäviin haasteisiin turvapaikkaprosesseissa ja turvapaikkapäätösten saaminen kesti jopa useita vuosia. Useimpien tulokkaiden toiveissa oli päästä suurempiin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Nopeasti kasvanut kysyntä mahdollisti myös varjoasuntomarkkinoiden synnyn, jossa jo pidempään Suomessa asuneet tarjosivat uusille tulokkaille erilaisia asumismahdollisuuksia. Hanke tutki myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka ovat jääneet paperittomina Suomeen. Toimenpidesuosituksia hanke nosti esiin seuraavasti:

• • Prosessien laatu: Turvapaikkaprosessia on tehostettava ja aloitettava integraatioprosessi jo turvapaikkaprosessin aikana ja kannustettava turvapaikanhakijoita työntekoon.

• • Suhtautuminen paperittomuuteen: Paperittomuus ei poistu Suomesta kiristämällä paperittomien elinmahdollisuuksia. Poliittisten päättäjien ja viranomaisten tulee löytää keinot, joilla paperittomat saadaan yhteiskunnan jäseniksi.

URMI-hankkeen verkkosivut
URMI-hanke strategisen tutkimuksen verkkosivuilla