Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi (ScenoProt)

Hankkeen tavoitteiden kuvaus toiminnan alkaessa

Visiomme: Vuonna 2030 Suomen kuluttajat syövät maukkaita, terveellisiä ja kestävästi tuotettuja elintarvikkeita, joiden proteiinikoostumus on optimoitu eri ikäluokille ravitsemussuositusten mukaisesti. Valkuaisomavaraisuus on noin 60%. Kuluttajat ovat monipuolistaneet ruokavaliotaan vähentämällä lihan käyttöään ja käyttämällä enemmän kasvi- sieni- ja kalatuotteita. Tämän seurauksena kansanterveys on parantunut ja kroonisten sairauksien, esim. diabeteksen ja syövän, ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun. Olemme selvittäneet uusien mahdollisten proteiinilähteiden soveltuvuutta myös eläinravinnoksi. Monia perinteisiin ja uusiin lähteisiin perustuvia elintarvikkeita ja rehutuotteita on ilmestynyt markkinoille ja niitä käytetään yleisesti. Ne ovat saavuttaneet maailmanlaajuisilla markkinoilla kukoistavan brändin, joka perustuu resurssitehokkaaseen ja hiilineutraalin toimitusketjuun.

Hankkeen saavutusten kuvaus ohjelman loppuessa

ScenoProtin tavoitteena oli monipuolistaa proteiinilähteitä ja parantaa valkuaisomavaraisuutta. Skenaariot osoittavat, että tekninen valmius muutokseen on olemassa. Ruokajärjestelmän monimuotoistuminen lisää resilienssiä muuttuvassa maailmassa. Viljelykokeiden perusteella mm härkäpavulla, hampulla ja kvinoalla on sato- ja hiilensidontapotentiaalia. Nämä olivat myös ravintoarvoiltaan hyviä. Kehitimme uusia tuotekonsepteja ja prosessointimenetelmiä härkäpapuja hampputuotteille. Lisäksi rehu-, kala-, sieni- ja hyönteistutkimuksilla on tuotettu tietoa uusista proteiinilähteistä. Keski-Suomen pilotin aikana alueelle syntyi uutta liiketoimintaa. Markkinat ja kuluttajien asenteet ovat muuttuneet kasviproteiinimyönteisimmiksi viime vuosina. Kliininen interventio osoitti, että ruokavalion proteiinilähteiden muuttamisella eläinpainotteisesta kasvipainotteiseksi on sekä terveys- että ympäristöhyötyjä. Paras ruokavalio löytynee ääripäiden väliltä.

Lisätietoja

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?