Blogibanneri, jossa tekstit Blogi, Blogg, Blog

Turvallisuus, vesi ja demokratia - kolme keskeistä tekijää kestävän tulevaisuuden rakentamisessa

26.3.2025

Nykymaailman myllerrys korostaa turvallisuuden merkitystä. Uudet strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamat tutkimusohjelmat Demokratian tulevaisuus (DEMOC) ja Vesi hyvinvoinnin, turvan ja rauhan elementtinä (WAWE) vahvistavat suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta keskittymällä kahteen yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennaiseen ja ajankohtaiseen asiaan: demokratian tulevaisuuden turvaamiseen ja veteen hyvinvoinnin, turvan ja rauhan elementtinä.

Viime aikoina demokraattisen yhteiskunnan perusteita ja kansalaisoikeuksia on murennettu eri puolilla maailmaa. Tämä on tapahtunut esimerkiksi heikentämällä sananvapautta ja kokoontumisvapautta tai puuttumalla vaaleihin. Autoritaarisissa yhteiskunnissa asuvien ihmisten määrä on lisääntynyt globaalisti viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja parhaillaan 71 prosenttia maailman ihmisistä asuu poliittisesti autoritaarisissa yhteiskunnissa. Suomessa ja Euroopassakin nähdään disinformaation levittämisen lisääntymistä sekä pyrkimyksiä heikentää oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa.

Samaan aikaan geopoliittiset jännitteet ja niiden erilaiset heijastevaikutukset ovat vahvistuneet. Esimerkiksi Itämerellä nähdään jännitteiden kasvamisen seurauksena yleistynyttä laitonta toimintaa. Puutteellisesti varustellut ja vakuutetut varjolaivaston alukset sekä tarkoituksellinen vahingon tuottaminen infrastruktuureille lisäävät turvallisuusuhkia ja ympäristöriskejä.

DEMOC-ohjelmassa vahvistetaan turvallisuutta ja osallistuvaa demokratiaa käytännön toimilla

DEMOC-ohjelma edistää moniäänistä, vapaisiin vaaleihin perustuvaa, osallistuvaa ja kansalaisoikeuksia kunnioittavaa demokratiaa sekä pyrkii vahvistamaan sitä nyt ja tulevaisuudessa. Tätä tavoitellaan viidessä toisiaan täydentävässä hankekonsortiossa tehtävällä tutkimuksella. DEMOC-ohjelmassa rahoitetut tutkimushankkeet osallistuvat demokratian perusedellytysten jatkuvuuden turvaamiseen työskentelemällä läheisessä yhteistyössä erilaisten sidosryhmien kanssa. Hankkeet etsivät keinoja tukea osallisuutta ja ruohonjuuritason moninaiset näkemykset huomioivaa, vastuullista päätöksentekoa osana Suomen kokonaisturvallisuuden rakentumista.

Tutkimushankkeissa keskitytään vahvistamaan osallistuvaa demokratiaa käytännön toimilla kehittäen vuoropuhelua kansalaisten, päättäjien ja muiden sidosryhmien välillä. Hankkeissa
edistetään dialogista keskustelua miniyleisöjen avulla (STRONG), parannetaan kansalaisyhteiskunnan ja päättäjien välistä vuoropuhelua kehittämällä materiaalisia osallistumisen tapoja (MatDem) sekä tuetaan marginaalisten ihmisryhmien osallisuutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa etsimällä keinoja päästä osallistumisen esteiden yli (OBaMa). Ohjelmassa myös selvitetään demokratian keskeisiä uhkia tarkastelemalla liberaalin demokratian kannatuksen vahvuutta ja laajuutta kansalaisten, päättäjien ja virkahenkilöiden parissa (RESLIDE) sekä kartoittamalla tekoälyn roolia turvallisuuskysymyksissä ja demokratian tukemisessa (AIDEMOC).

Pääasiallisesti puolustukseen ja kriisinhallintaan keskittyvän turvallisuuspuheen vallattua viime aikoina lisää tilaa mediassa ja yhteiskunnassa on ensisijaisen tärkeää huolehtia moniäänisen, kaikkien ihmisoikeuksia kunnioittavan, laillisia prosesseja noudattavan ja päätöksenteoltaan läpinäkyvän demokraattisen yhteiskunnan jatkuvuudesta. Kriisinhallintaan tähtäävän turvallisuuden korostuminen ei saa tarkoittaa demokraattisen yhteiskunnan perusedellytysten kaventumista. DEMOC-ohjelmassa turvallisuutta vahvistetaan huolehtimalla demokratian moniäänisyyden, osallisuuden ja päätöksentekoprosessien vapauden ja läpinäkyvyyden turvaamisesta.

WAWE-ohjelmassa tuotetaan ratkaisuja vesiturvallisuuden vahvistamiseen

WAWE-ohjelmassa tarkastellaan veden roolia kokonaisturvallisuudessa. Vesi linkittyy moneen, ja se on keskeinen tuotannontekijä esimerkiksi ruokaketjussa, energiantuotannossa ja huoltovarmuudessa. Globaalisti ajatellen vesi on usein strateginen pelinappula ja merkittävä rauha- ja turvallisuustekijä. Vesi näyttelee usein roolia konflikteissa, mutta se voisi entistä useammin olla myös yhteen saattava tekijä.

Ohjelman tutkimushankkeissa tuotetaan kestäviä, oikeudenmukaisia ja tiedepohjaisia ratkaisuja vesien ja meriympäristön hallintaan ja vesiturvallisuuden vahvistamiseen. Ohjelman viisi tutkimushanketta muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, jossa yhteisvoimin rakennetaan laaja-alaista ymmärrystä ja asiantuntijuutta vesiturvallisuuden vahvistamiseksi Suomessa ja kansainvälisesti.

Tutkimushankkeissa kehitetään kestävän vesiturvallisuuden ja vesiresilienssin käsitteitä, rakentamalla ratkaisuja globaalista näkökulmasta kansalliseen (GloWater). Ratkaisuja kehitetään myös puhtaan juomaveden tuotannon turvaamiseksi ja vesihuollon toimintavarmuuden edistämiseksi (WaterFall), sekä ruoantuotannon kuivuus- ja tulvahaasteiden ratkaisemiseksi ja ruokavalintoihin liittyvien päätösten ympäristö- ja vesivaikutusten selvittämiseksi (Water&Food). Lisäksi tunnistetaan ja analysoidaan meriympäristöön kohdistuvia ympäristöllisiä ja geopoliittisia riskejä (coWup) sekä vahvistetaan Itämeren meriteiden kestävää käyttöä ja niiden myönteisiä vaikutuksia vesiturvallisuuteen (WATERWAYS).

Maan parhaat asiantuntijat tekevät korkeatasoista tutkimusta päätöksenteon tueksi

DEMOC- ja WAWE-ohjelmat pyrkivät edistämään demokraattisuuteen ja veteen liittyvää asiantuntijuutta yhteiskunnassamme. Ohjelmien tutkimushankkeet keskittyvät konkreettisten ratkaisujen yhteiskehittämiseen sidosryhmätoimijoiden kanssa. Lisäksi ohjelmat pyrkivät edistämään tuoreen tutkimustiedon hyödyntämistä päätöksenteossa tähdäten kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Strategisen tutkimuksen ohjelmille ominaiseen tapaan ideana on rakentaa aktiivista dialogia ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta koko ohjelmien kuusivuotisen keston ajan. Viestinnällä ja vuorovaikutuksella sidosryhmien kanssa pyritään varmistamaan, että tutkimuksen tuottama tieto ja ratkaisut saavuttavat laajan yleisön ja vaikuttavat positiivisesti yhteiskunnan eri osa-alueisiin.

Lämpimästi tervetuloa tekemään yhteistyötä DEMOC- ja WAWE-ohjelmien kanssa.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?