SOMPA: Katse maaperään – Kuinka tutkija voi nostaa tärkeän aiheen yleiseen keskusteluun

Suomen metsätalousmaista kolmasosa on turvemaata. Maaperällä on merkittävä vaikutus kasvillisuuteen ja aineiden kiertoon, mutta sen merkitystä on alettu ottaa laajasti huomioon vasta hiljattain. Turvemaat ovat merkittäviä Suomen ilmastopolitiikan kannalta, sillä orgaanisen aineksen hajotessa syntyy ilmastonmuutosta nopeuttavia kasvihuonekaasuja, ja toisaalta turpeeseen on sitoutunut mittavat määrät hiiltä.

Tätä kohtalaisen harmaata aluetta valaisee nyt Suomen Akatemiaan kuuluvan strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama SOMPA-hanke. Se kehittää uusia kestäviä keinoja hoitaa turvemaita ja hillitä sen avulla ilmastonmuutosta. Hankkeessa on nostettu esiin, kuinka merkittäviä turvemaiden päästöt ovat ja kuinka suuri vaikutus maankäyttötavoilla päästöihin on. Hanketta johtaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää, joka on hyvin aktiivinen viestijä luonnontieteellisen tutkimuksensa lomassa. SOMPA-hanke on mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten uudesta tutkimuksesta voidaan viestiä vaikuttavasti moninaiselle yleisölle ja kuinka perustutkimuksen avulla voidaan ratkaista ympäristöhaasteita.

Kun Mäkipäältä kysyy, miksi viestit, vastauksena tulee hiljaisuus, jonka jälkeen hän vastaa: ”En keksi yhtään syytä, miksi en viestisi.”

Turpeen oltava kosteaa

Maaperän hiilivarastoja on huomioitu laskelmissa ja skenaarioissa hämmentävän vähän, vaikka ne ovat turvemailla moninkertaiset verrattuna puuston hiilivarastoihin. Lisäksi turvemaassa hajoamisen seurauksena syntyy kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin ja metaanin päästöjä. SOMPA-hankkeessa näitä hajoamisprosesseja tarkastellaan kokonaisuutena.

Tulokset ovat tyrmääviä: Ojitettujen suometsien maaperän päästöt ovat yhtä suuret kuin yksi neljäsosa Suomen puuston hiilinieluista. Tämä on asia, jota ei ole aikaisemmin juurikaan huomioitu.

Maaperän päästöjä voidaan kuitenkin vähentää valitsemalla oikeat viljely- ja metsänhoitomenetelmät. SOMPA-hanke tutkii kuinka pohjaveden pinnan taso vaikuttaa päästöihin. Optimaalisessa tilanteessa maaperä ei ole metaanipäästöjen lähde, vaan sitä hajoaa maaperässä yhtä paljon kuin sitä syntyy. Kuivemmassa turvemaassa hiilidioksidipäästöt olisivat suuremmat ja märemmässä puolestaan metaanin määrä kasvaisi. Tavoitetilanteessa maa on siis kostea, ei märkä eikä kuiva. Tätä edesauttaa puuston olemassaolo. Avohakkuita ja ojituksia tulisi siis välttää.

Tutkimuksen takana on hurja määrä näytteenottoa ja mallinnusta. Nyt ei siis puhuta mistään yksinkertaisimmista asioista, vedenpinnan korkeus vaikuttaa eri prosesseihin eri tavalla. Esimerkiksi kun pohjaveden pinta nousee, niin metaanin määrä kasvaa, mutta samanaikaisesti hiilidioksidin määrä vähenee. Hiilidioksidia vapautuu myös maaperästä enemmän kuin metaania, mutta metaani on hiilidioksidia sata kertaa tehokkaampi kasvihuonekaasu.

Mäkipään mielestä maaperän päästöistä ja mikrobitoiminnasta on kuitenkin helppo viestiä: ”Jos tulos on selvä, viesti on selvä. Nyt testaamme ehdotettujen uusien metsänhoito- ja viljelymenetelmien toimivuutta tekemällä tarvittavia mittauksia, kehittämällä mallia ja arvioimalla uusien menetelmien vaikutusta tuotannon kokonaiskestävyyteen”.

Ja tulos on selvä: Turvemailla pohjaveden vedenpinnan tulisi olla 30-40 cm syvyydessä.

Viestiä pitää jokaisessa vaiheessa ja kaikilla tasoilla

Tavoitetilaan pääseminen ei kuitenkaan ole helppoa tai yksinkertaista. Mäkipään mukaan tutkimuksesta täytyy viestiä kaikilla tasoilla ja tutkimuksen eri vaiheissa. Tutkijan näkemyksen takana ovat aina mitatut tutkimustulokset. Ilman vertaisarviointia ja tieteellisiä tuloksia, tutkimus ei ole tutkimusta.

”Totta kai tutkijan pitää viestiä ja ottaa kantaa. Mitä järkeä olisi siinä, että me teemme ja tiedämme, mutta emme kertoisi mitään?”

SOMPA-hankkeessa tehdään uraauurtavaa uudenlaista tutkimusta, joka haastaa aikaisempia kestämättömiä käytäntöjä. Mäkipään mielestä tutkijan ei pitäisi kammoksua tutkimustulosten esittämistä, koska tieteen tekemiseen kuuluu se, että tulokset tarkentuvat uusien mittausten ja tutkimusten myötä.

Viestintäkeinojen laajaa haltuunottoa kuvaa se, että Mäkipäällä on peräti kolme keskeisintä kohderyhmää. Ensisijaisen tärkeänä kohderyhmänä on tiedeyhteisö. ”Tutkijan on tehtävä sellaista tutkimusta, joka tuottaa uutta tietoa ja jonka merkitys arvioidaan tiedeyhteisössä”, sanoo Mäkipää. Tiedeyhteisö ja vertaisarviointi ovat tutkimuksen laadunvalvontajärjestelmä - viestimällä tiedeyhteisön kanssa esitelmin, keskusteluin ja erityisesti tieteellisin julkaisuin koko projektin ajan varmistetaan tutkimuksen laatu.

Oikean hoitomenetelmän valitseminen maanomistajan ansiota

Kuten STN-hankkeisiin aina kuuluu, eivät pelkät tutkimusyhteisöä säväyttävät tulokset riitä. Hankkeissa on myös pohdittava, kuka voisi käyttää tutkittua tietoa ja mihin. Kun tiedetään, että maaperän päästöt ovat merkittäviä, niin tutkimuksen avulla täytyisi löytää keinoja, miten niitä voitaisiin pienentää. Mäkipää pitääkin toisena tutkimusviestinnän tärkeänä kohderyhmänä käytännön päätöksentekijöitä, jotka tekevät päätöksiä omassa arjessaan.

SOMPA-hankkeen näkökulmasta käytännön päätöksentekijöitä ovat etenkin maanomistajat. Esimerkiksi metsänomistajat valitsevat, mitä hoitomenetelmiä he ottavat tai eivät ota käyttöön, ja tekevät myös lopullisen päätöksen siitä, hakataanko metsä vai ei. Nämä päätökset ovat merkittäviä esimerkiksi Suomen ilmastopolitiikan kannalta, sillä ne vaikuttavat suoraan sekä puuston että maaperän päästöjen määrään ja hiilinieluihin. Nykyisillä hoitomenetelmillä turvemaat ovat päästölähde, sillä pohjaveden pinta pidetään ojituksilla hyvin alhaalla. Siirtymällä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen voitaisiin syvien ojien kaivelusta luopua. Päätöksen hoitomenetelmistä tekee maanomistaja, jolla onkin suuri vaikutus Suomen kasvihuonepäästöjen määrään. 

Tutkijan ei tulisi pelätä mielipiteensä sanomista

Mäkipään mielestä kolmas tiedeviestinnän tärkeä kohderyhmä ovat kaikki suoraan päätöksentekoon vaikuttavat tahot ja henkilöt. Hän näkee koko poliittisen päätöksenteon yhtenä kokonaisuutena aina ministereistä hallinnonaloihin ja neuvontaelimiin.

Tutkimusviestinnän avulla voidaan myös nostaa julkiseen keskusteluun uusia aiheita. Ajankohtaista keskustelua on seurattava ja siihen on syytä myös osallistua. SOMPA-hanke on osoittanut, että aiemmin huomiotta jäänyt aihe voi nousta julkisuuteen tutkijoiden aloitteesta, sillä nyt maaperä mikrobeineen on saanut tilaa suomalaisessa ilmastokeskustelussa.

Tutkimuksen kaaressa on toki vaiheita, missä viestintään pitää erityisesti kiinnittää huomiota. ”Etenkin tärkeää on muistaa, että tutkimus ei lopu tuloksiin, vaan niistä on myös viestittävä aktiivisesti”, Mäkipää huomauttaa.

”Kun tekee mielenkiintoista tutkimusta niin kannattaa pohtia mitä merkitystä tutkimuksella on ja ketä muita se kiinnostaa. Tutkimusviestintä on antoisaa, kun viestillä on aiheesta kiinnostunut kohderyhmä ja tajuaa, että tieto voi muuttaa jonkun ajattelua ja toimintaa.”

Teksti: Veera Lyytikäinen