Strategisen tutkimuksen uudet hakuilmoitukset julkaistu

4.11.2022

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) käynnistää kaksi uutta tutkimusohjelmaa. Kumpikin ohjelma käsittelee valtioneuvoston lokakuussa päättämää teemaa, joka on oikeudenmukainen vihreä murros. Uudet ohjelmat käynnistyvät syksyllä 2023.

Uudet ohjelmat ovat

  • Energiaratkaisut osana oikeudenmukaista vihreää murrosta (JUST ENERGY)
  • Yhteiskunnalliset ratkaisut oikeudenmukaisessa vihreässä murroksessa (JUST TRANSITION)

Molempia ohjelmia läpileikkaava painopiste on resilienssi, joka tarkoittaa kykyä sopeutua muutoksiin ja yhteiskuntaa koetteleviin kriiseihin inhimillisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti, teknologisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.

Ohjelmat ovat kuusivuotisia. STN varautuu rahoittamaan kahdessa avattavassa ohjelmahaussa yhteensä 9–10 hanketta, joiden suuruus on ensimmäisen kolmivuotiskauden osalta yhteensä noin 27 miljoonaa euroa. Näihin ohjelmiin valittujen hankkeiden etenemistä tarkastellaan rahoituskauden puolivälissä, ja neuvosto päättää rahoituksen jatkamisesta tarkastelun perusteella.

Ohjelmien rahoitushaut ovat kaksivaiheisia. Aiehaut aukeavat 4.11.2022 ja päättyvät 11.1.2023. Aiehaut ovat avoimia kaikille hakukelpoisille hakijoille. Toiseen vaiheeseen kutsuttavat hankkeet valitaan maaliskuussa 2023. STN tekee päätökset jatkoon kutsuttavista hankkeista ensimmäisen vaiheen kansainvälisten vertaisarviointien perusteella.

Strategisen tutkimuksen rahoitus on tarkoitettu laajoille, monitieteisille ja usean organisaation yhteisille tutkimushankkeille eli konsortioille, joiden toiminnassa korostuu jatkuva vuorovaikutus tiedon käyttäjien kanssa. Strateginen tutkimus vahvistaa yhteiskunnallista ongelmanratkaisukykyä ja parantaa päätöksenteon tietopohjaa. STN odottaa valittavilta hankkeilta korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen lisäksi aktiivista, koko tutkimuksen elinkaaren kattavaa vuorovaikutusta tiedon tuottajien ja käyttäjien kesken, jotta tutkimustieto tavoittaa tiedonhyödyntäjät. Konsortion rakennetta, kokoonpanoa ja toimintaa koskevat kuvaukset, ehdot ja tarkemmat hakuohjeet ovat hakuilmoituksissa.

 

Yksi teema, kaksi ohjelmaa

STN:n rahoittaman tutkimuksen tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Neuvoston puheenjohtajan Anu Kaukovirran mukaan tämänkertainen teema, oikeudenmukainen vihreä murros, on erittäin ajankohtainen niin kansallisesti, EU-tasolla kuin globaalistikin. ”Epävakaa maailmantilanne ja tärkeiden hyödykkeiden kallistuminen tai suoranainen puute haastavat vihreän murroksen toteutumisen aikatauluja ja oikeudenmukaisuutta. Poikkileikkaavalle painopisteelle, resilienssille, on yhä enemmän kysyntää yhteiskunnan kaikissa toiminnoissa sekä arkipäivän elämässä.” 

Tänä vuonna yhtä teemaa tarkastellaan kahdessa tutkimusohjelmassa, joilla on erilaiset näkökulmat. Energiaratkaisut osana oikeudenmukaista vihreää murrosta -ohjelma keskittyy kehittämään energiajärjestelmää muuttuvassa toimintaympäristössä. ”Eurooppalainen energiajärjestelmä on sekavassa ja hauraassa tilassa. Ohjelmassa haemme pitkäkestoisia ratkaisuja energiajärjestelmän uudistamiseen ja vakauttamiseen. Nämä ratkaisut ovat erittäin tärkeä osa vihreää siirtymää ja sen oikeudenmukaisuutta”, Kaukovirta korostaa.

Toinen tutkimusohjelma, Yhteiskunnalliset ratkaisut oikeudenmukaisessa vihreässä murroksessa, painottuu vihreän murroksen kannalta olennaisiin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin eri instituutioiden ja toimijoiden näkökulmista. Kiinnostuksen kohteena ovat oikeudenmukaista vihreää murrosta yhtäältä tukevat ja toisaalta estävät rakenteet ja käytännöt yhteiskunnan eri osa-alueilla sekä ihmisten ja yhteisöjen arjessa. ”Tämän ohjelman hakemuksilta toivomme moniulotteisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja siihen, miten yhteiskunnan rakenteiden ja käytäntöjen on muututtava, jotta vihreä murros toteutuu.  Kannustamme pohtimaan sitä, minkälaiset ratkaisut tukevat oikeudenmukaisuutta ja kestävyyttä, ja miten näiden tavoitteiden toteutumista pystytään myös arvioimaan”, Kaukovirta painottaa.

Hakuilmoitukset on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 

Hakuihin liittyvä hakuneuvontawebinaari järjestetään  pe 25.11 klo 10–11.30. Webinaari on suomenkielinen, mutta kysymykset voi esittää tarvittaessa myös englanniksi.

Lisätietoja

Lisätietoja

 

Yhteiskunnalliset ratkaisut oikeudenmukaisessa vihreässä murroksessa (JUST TRANSITION)

  • tiedeasiantuntija Katri Huutoniemi, p. 029 533 5195
  • johtava tiedeasiantuntija Otto Auranen, p. 029 533 5141
  • 23.12.2022-1.1.2023 välisenä aikana yhteydenotot Help-desk järjestelmän kautta. Yhteydenoton kohde ”Strategisen tutkimuksen vastuualue”

Energiaratkaisut osana oikeudenmukaista vihreää murrosta (JUST ENERGY)

  • tiedeasiantuntija Tuomas Katajarinne, p. 029 533 5067
  • tiedeasiantuntija Henna Luoma-Halkola, p. 029 533 5132
  • 16.12.2022-8.1.2023 välisenä aikana yhteydenotot Help-desk järjestelmän kautta. Yhteydenoton kohde ”Strategisen tutkimuksen vastuualue”

    Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

 

Suomen Akatemian viestintä
Tiina Salo
viestintäsuunnittelija
029 533 5084

 

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?