Rahoittamamme tutkimuksen keskeiset vahvuusalueet

Suomen Akatemian ja strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoituksen jaottelu tutkimuksen vahvuusalueisiin auttaa tunnistamaan, millä aloilla Suomessa tehdään erityisen korkeatasoista tutkimusta ja millaisia merkittäviä yhteiskunnallisia haasteita tutkimuksella ratkaistaan. Akatemian rahoittamien huippuyksiköiden ja lippulaivojen sekä STN:n ohjelmien perusteella olemme tunnistaneet neljä laajaa tutkimuksen vahvuusaluetta: demokratia, sivistys ja resilientti yhteiskunta, murrosteknologiat, terveys ja hyvinvointi sekä ympäristö ja luonnonvarat.

Vahvuusalueet kuvaavat jo rahoitettua tutkimusta eivätkä ohjaa tutkimusrahoituksen suuntaamista. Akatemia rahoittaa jatkossakin tutkimusta, jonka on arvioitu edustavan korkeinta tieteellistä laatua ja vaikuttavuutta.

Tutkimuksen vahvuusalueet ovat lähellä kansallisia TKI-valintoja, mutta eivät ole niiden kanssa identtisiä eivätkä perustu niihin. Tämä osoittaa, että rahoitettu tutkimus kohdistuu pitkälti samoille alueille, jotka on kansallisesti tunnistettu Suomen tulevaisuuden kannalta strategisesti tärkeiksi.

Vahvuusalueiden tutkimus pyrkii vastaamaan merkittäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin:

Demokratia, sivistys ja resilientti yhteiskunta:

  • Miten vahvistetaan demokratiaa ja kokonaisturvallisuutta?

Murrosteknologiat:

  • Miten Suomen asemaa kansainvälisessä teknologiakilpailussa vahvistetaan, jotta saadaan aikaan kestävä kasvua?

Terveys ja hyvinvointi:

  • Miten turvataan ihmisten terveys, hyvinvointi ja elämänlaatu sekä hyvinvointivaltion taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys?

Ympäristö ja luonnonvarat:

  • Miten maapallo pysyy elinkelpoisena tuleville sukupolville?

Demokratia, sivistys ja resilientti yhteiskunta

Demokratian, sivistyksen ja resilientin yhteiskunnan vahvuusalueeseen sijoittuu tutkimus, joka lisää ymmärrystä yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden toiminnasta, vuorovaikutuksesta sekä kehityksestä ja uudistymiskyvystä.

Vahvuusalueen tutkimus tuottaa uutta tietoa, osaamista ja ratkaisuja liittyen esimerkiksi siihen, miten demokratiaa, sivistystä ja kokonaisturvallisuutta voidaan vahvistaa. Tutkittu tieto lisää yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuksia tehdä informoituja ja kestäviä valintoja. Tavoitteena on vahvistaa osaavaa, oikeudenmukaista, osallistavaa, kriisinkestävää ja muutoskykyistä yhteiskuntaa.

Vahvuusalueeseen kuuluu muun muassa koulutukseen, oppimiseen, kulttuuriin ja taiteeseen, talouteen, hallintoon, osallisuuteen, arvoihin, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja historiaan liittyvä tutkimus.

Murrosteknologiat

Murrosteknologioiden vahvuusalueeseen sijoittuu tutkimus, joka luo perustan seuraavan sukupolven teknologisille läpimurroille ja niiden hyödyntämiselle.

Vahvuusalueen tutkimuksella tuotetaan uutta tietoa, osaamista ja ratkaisuja kansainvälisen teknologiakilpailun haasteisiin. Tavoitteena on luoda edellytyksiä tulevaisuuden innovaatioille ja teknologioille, jotka vauhdittavat uusien tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien syntyä sekä kestävää kasvua.

Tutkimuksen kohteena ovat esimerkiksi tekoäly, kvanttitieteet ja -teknologiat, fotoniikka, tulevaisuuden tietoliikenneverkot, laskennalliset menetelmät, edistyneet materiaalit sekä älykkäät mittaus- ja kuvantamisteknologiat.

Terveys ja hyvinvointi

Terveyden ja hyvinvoinnin vahvuusalueeseen sijoittuu tutkimus, joka lisää ymmärrystä terveyden, hyvinvoinnin ja sairauksien taustatekijöistä sekä kehittää keinoja terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn, tunnistamiseen ja hoitoon.

Vahvuusalueen tutkimuksella tuotetaan uutta tietoa, osaamista ja ratkaisuja siihen, miten turvataan hyvinvointivaltion taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys. Tutkimuksesta saadaan tietoa väestön hyvinvoinnista koko yksilön elinkaaren ajalta. Tavoitteena on parantaa terveydenhuollon vaikuttavuutta ja edistää tarkempien, ennaltaehkäisevien ja yksilöllisten ratkaisujen käyttöönottoa.

Vahvuusalueeseen sijoittuu muun muassa biolääketiede, lääketieteelliset teknologiat, kansanterveys, mielenterveys, yksilöllinen lääketiede sekä hyvinvoinnin tutkimus eri väestöryhmissä ja elämänvaiheissa.

Ympäristö ja luonnonvarat

Ympäristön ja luonnonvarojen vahvuusalueeseen sijoittuu tutkimus, joka tarkastelee ympäristöjärjestelmiä, luonnon monimuotoisuutta, ilmastoa ja luonnonvarojen käyttöä.

Vahvuusalueen tutkimus hakee ratkaisuja siihen, miten saadaan aikaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kehitystä ja miten luonnonvaroja voidaan käyttää vastuullisesti. Tutkimus tuottaa tietoa siitä, miten vauhditetaan puhdasta siirtymää, vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta ja vastataan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin. Saamme tutkimuksesta tietoa luonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta.

Vahvuusalueen tutkimuksen kohteena ovat luonnon toimintaperiaatteet eri mittakaavoissa metsien biologiasta ilmakehään ja maapallon systeemisiin muutoksiin.

Akatemian ja STN:n myöntämän rahoituksen luokittelu tutkimuksen vahvuusalueille

Akatemian ja strategisen tutkimuksen neuvoston myöntämä rahoitus on luokiteltu tutkimuksen vahvuusalueisiin koneoppimiseen perustuvalla analyysillä. Analyysin lähtökohtana oli Akatemiassa tehty huippuyksiköiden ja lippulaivojen sekä STN:n ohjelmien jaottelu vahvuusalueisiin. Analyysiä varten jaottelua täydennettiin majakkainfrastruktuureilla. Näistä rahoituksista myönnön saaneet hakemukset toimivat koulutusaineistona koneoppimismallille, joka luokitteli Akatemian ja STN:n rahoituksen neljälle tutkimuksen vahvuusalueelle: demokratia, sivistys ja resilientti yhteiskunta, murrosteknologiat, terveys ja hyvinvointi sekä ympäristö ja luonnonvara. Kukin rahoituspäätös luokiteltiin yhteen vahvuusalueeseen, jos sen tutkimusaihe kuului analyysin mukaan riittävän kiinteästi vahvuusalueen teemoihin. Koska Akatemia rahoittaa tutkimusta laaja-alaisesti, osa rahoituksesta jää vahvuusalueluokittelun ulkopuolelle. Analyysi toteutettiin yhteistyössä CSC – Tieteen tietotekniikan keskus oy:n kanssa.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?