Akatemian hallitus
Suomen Akatemian hallitus päättää Akatemian yleisistä toimintalinjoista ja tavoitteista opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovittujen tavoitteiden pohjalta.
Hallituksen tehtäväkenttään kuuluu toimikuntien, strategisen tutkimuksen neuvoston ja tutkimusinfrastruktuurikomitean työn yhteensovittaminen sekä toimikuntien toimialojen ja kahden tai useamman toimikunnan välisten tutkimusalojen edistäminen.
Hallitus kohdentaa määrärahat toimikuntien ja tutkimusinfrastruktuurikomitean kesken ja eri tarkoituksiin. Hallitus päättää myös Akatemian toimintaa ja taloutta koskevat suunnitelmat, talousarvioehdotuksen ja tulossopimuksen sekä hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.
Akatemian hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi vähintään viisi ja enintään seitsemän jäsentä. Hallituksessa on edustettuna monipuolinen ja korkeatasoinen tieteellinen asiantuntemus.
Akatemian hallituksen nimittää valtioneuvosto kolmen vuoden toimikaudeksi. Nykyisen hallituksen toimikausi on 1.1.2025–31.12.2027.
Puheenjohtajat
- puheenjohtaja, professori Kimmo Nuotio, Helsingin yliopisto
- varapuheenjohtaja, professori Tiina Laatikainen, Itä-Suomen yliopisto
Jäsenet
- yksikönjohtaja, professori Anna-Stiina Heiskanen, Suomen ympäristökeskus
- professori Petri Karonen, Jyväskylän yliopisto
- professori Gary Marquis, Aalto-yliopisto
- ohjelmajohtaja Jarkko Pellikka, Nokia Oyj
- professori Susanna Välimäki, Helsingin yliopisto
Kokoukset 2025
- to 21.8.–pe 22.8.
- to 18.9. klo 12.15–16.00
- pe 10.10. klo 12.15–16.00
- to 11.12. klo 12.15–16.00
Kokoukset 2026
- ke 25.2.
- ke 8.4.
- ke 3.6.
- 20.-21.8.
- ke 16.9.
- to 8.10.
- to 10.12.