Tieteellä terveyteen - TERVA (2018-2022)

Tieteellä terveyteen (TERVA) -akatemiaohjelma tavoittelee rohkeita uusia tutkimusavauksia merkittävistä sairauksista aiheutuvien terveysongelmien ratkaisemiseksi. Suurimpaan osaan ihmisten elämänlaatua, yhteiskuntaa ja kansantaloutta rasittavista sairauksista liittyy vielä paljon ratkaisemattomia kysymyksiä. Kansanterveyden kannalta merkittävät läpimurrot syntyvät usein yllättävistä löydöksistä, jotka pohjaavat korkeatasoiseen perustutkimukselliseen riskinottoon.

Ohjelman ensimmäisessä haussa vuonna 2017 tutkimusasetelmien muotoilussa rohkaistiin riskinottoon, joka tuli perustella tulosten kansanterveyttä edistävien vaikutusten kannalta. Ohjelmaan valittavilta hankkeilta edellytettiin ennakkoluulotonta ja rajoja rikkovia uusia lähestymistapoja. Ohjelman hankkeille toteutettiin vuonna 2020 jatkohaku, jossa arvioitiin tutkimushankkeiden tähänastinen edistyminen sekä jatkokauden tutkimussuunnitelmien tieteellinen laatu, innovatiivisuus ja uutuusarvo sekä vaikuttavuus. Arvioinnissa parhaiten menestyville hankkeille myönnettiin kahden vuoden jatkorahoitus (2021-2022).

Ohjelma korostaa tieteellisen tutkimuksen merkitystä kansanterveydellisten haasteiden ratkaisemisessa. Ohjelmalla tavoitellaan paitsi tieteen uusiutumista ja korkeaa vaikuttavuutta, myös uudenlaista yhteistyötä sairauksien tutkimusta tukevien rahoittajien ja säätiöiden kanssa.

Tieteellä terveyteen -rahoitusyhteistyössä ovat mukana:

Lisätietoja

  • ohjelmapäällikkö Sara Illman, p. 029 533 5119
  • ohjelmapäällikkö Heikki Vilen, p. 029 533 5135
  • suunnittelija Tiina Neuvonen, p. 029 533 5076

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?