Tausta ja tavoitteet
Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.
Akatemiatutkija on lupaava nuoren tutkijasukupolven tutkija. Akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu urallaan nopeasti edenneiden nuoren tutkijasukupolven tutkijoiden tukemiseksi. Rahoitus tukee hänen tutkimustyötään siten, että hän voi pätevöityä ja edetä merkittävästi urallaan kohti vaativimpia tutkijantehtäviä sekä vakiinnuttaa asemansa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkijayhteisössä. Akatemiatutkija tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta.
Akatemiatutkijan tehtävä tarjoaa tutkijalle laajat ja monipuoliset mahdollisuudet itsenäiseen tutkimustyöhön ja oman alan tutkimuksen kehittämiseen. Akatemiatutkijoita kannustetaan kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön sekä kansainväliseen ja sektorien väliseen liikkuvuuteen esimerkiksi siten, että he työskentelevät osan ajasta ulkomailla. Akatemiatutkijan tehtävää voi hakea myös ulkomainen tutkija, joka jo työskentelee Suomessa tai tulee työskentelemään suomalaiseen tiedeyhteisöön.
Rahoitusmuodon tavoitteena on tukea korkealaatuista, uudistuvaa ja vaikuttavaa tiedettä sekä tutkijan pätevöitymistä urallaan. Tutkijoiden pätevöitymisen kannalta kokemus monenlaisista tutkimusympäristöistä ja työyhteisöissä on erittäin tärkeää. Työskentely erilaisissa tutkimusryhmissä tai muissa tutkimusta lähellä olevissa tehtävissä vahvistaa tutkijan henkilökohtaista verkottumista ja lisää hänen mahdollisuuttaan sijoittua kilpailtuihin tutkimustehtäviin tai muihin vaativiin asiantuntijatehtäviin. Tutkijan kannalta on myös tärkeää oppia uusia menetelmiä ja tapoja kommunikoida erilaisen taustan omaavien ihmisten kanssa.