Erityisrahoituksen tavoitteena on tukea monipuolisen tulevaisuuden laskentaekosysteemin kehittymistä sekä siihen liittyvän osaamisen laajentamista sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Lisäksi hankkeilla edistetään tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, tutkimuksen laatua sekä tieteellistä ja muuta vaikuttavuutta.
Rahoituksella tuetaan kansainvälistä tutkimusyhteistyötä, jossa hyödynnetään EuroHPC-suurteholaskentaresursseja eurooppalaisessa yhteistyössä, tai jossa hyödynnetään LUMI supertietokonetta yhteistyössä Yhdysvaltain Texasin ja/tai Coloradon osavaltioissa toimivien kumppanien kanssa ja/tai Yhdysvaltain liittohallituksen alaisen ilmailu- ja avaruushallintoviraston (The National Aeronautics and Space Administration, NASA) tutkijoiden kanssa ja/tai japanilaisten ja/tai isobritannialaisten tutkimusryhmien kanssa. Rahoitusta ei myönnetä koordinaatioon tai yhteistyön suunnitteluun.
Euroopan suurteholaskennan yhteisyrityksen (EuroHPC) tarkoituksena on kehittää maailmanluokan suurteholaskentaekosysteemi kokoamalla yhteen EU:n, Euroopan maiden ja yksityisten kumppanien voimavaroja. Suurteholaskenta on tieteellisen tiedon digitalisaation ytimessä. Se mahdollistaa tieteellisen ymmärryksen syventämisen ja läpimurrot lähes kaikilla tutkimusaloilla. LUMI on EuroHPC-yhteisyrityksen supertietokonehanke, jonka on tarkoitus parantaa Suomen ja koko Euroopan tutkimusta, työllisyyttä ja kilpailukykyä. Huippunopean laskentatehon lisäksi LUMI on yksi maailman edistyksellisimmistä alustoista tekoälylle ja se on elinkaarensa ajan yksi maailman näkyvimmistä tieteellisistä instrumenteista. Lue lisää LUMI:sta täältä.
CSC – Tieteen tietotekniikan keskus ja Texas Advanced Computing Center (TACC) Austinissa allekirjoittivat yhteistyön aiesopimuksen (Memorandum of Understanding, MoU) joulukuussa 2022. Yhteistyön tavoitteena on edistää suurteholaskentaresursseja hyödyntävää tutkimusyhteistyötä, jonka avulla voidaan vastata suuriin maailmanlaajuisiin haasteisiin.