Tutkimusetiikka
Akatemia on sitoutunut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohjeeseen Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa ja vaatii sen noudattamista myös rahoittamiltaan tutkijoilta ja muilta toimijoilta.
Hakijan tulee aina kuvata hakemuksessaan tutkimukseen tai toimintaan liittyvät eettiset näkökohdat. Jos hankkeessa esimerkiksi käsitellään henkilötietoja, käytetään koe-eläimiä, tutkimus koskee alaikäisiä tai muita haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, liittyy terveyteen tai sisältää tunteiden tai muun arkaluonteisen käyttäytymisen monitorointia tai hanke liittyy kaksikäyttötuotteisiin, vastuullisen tutkijan tai vastuuhenkilön on esitettävä riittävän tarkasti, miten nämä seikat on otettu huomioon. Nämä kysymykset tulee kuvata osana hyvän tieteellisen käytännön kuvausta tutkimussuunnitelman kohdassa Responsible science (tai ohjeistuksen mukaan joissakin hauissa erillisellä liitteellä). Useimpiin hakuihin kuuluu lisäksi tutkimusetiikkaan liittyviä kysymyksiä sisältävä välilehti, joka on hakemuksen pakollinen osa.
Tutkimuseettiset kysymykset ovat yksi rahoitushakemusten arvioinnin peruste. Arvioinnissa tarkastellaan hakemuksessa annettuja tietoja sekä voimassa olevan lainsäädännön että TENKin ohjeen valossa.
Keskeiset tutkimusetiikan osa-alueet:
- tutkimukseen osallistuvien suostumus ja oikeudet
- tietosuoja ja tutkimusaineistojen eettinen käsittely
- riskien arviointi ja eettinen ennakkoarviointi silloin, kun se on lain tai TENKin ohjeen mukaan tarpeen
Kansainvälisessä yhteistyössä ja EU-rahoitusta haettaessa Akatemia edellyttää lisäksi ALLEAn (All European Academies) The European Code of Conduct for Research Integrity -ohjeiston noudattamista. Kotimaiset hyvän tieteellisen käytännön ohjeet velvoittavat tutkijoita myös ulkomailla tehtävässä työssä.
Lisäksi Akatemia suosittelee noudattamaan:
- UNIPIDin eettistä ohjeistusta kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä
- Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettisiä ohjeita kaikilla tieteenaloilla
- TENK:n muita ohjeita, kuten Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja Ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa