Vastuullinen tutkijanarviointi
Suomen Akatemian tutkimusrahoitus perustuu kilpailuun ja kansainväliseen vertaisarviointiin. Hakemusten arvioinnin painopiste on tutkimussuunnitelmassa, mutta etenkin tutkijalle suunnatuissa rahoitusmuodoissa myös tutkijanarviointi on keskeistä.
Akatemia noudattaa kaikessa tutkimusrahoitustoiminnassa vastuullisia toimintatapoja. Tähän sisältyvät esteellisyyksien ja luottamuksellisuuden huomioiminen sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, tieteen avoimuuden ja kestävän kehityksen periaatteet.
Akatemia on sitoutunut kansainvälisiin ja kansallisiin julistuksiin tutkijan ja tutkimuksen arvioinnin kehittämisessä. Sitoumuksiin lukeutuvat San Francisco Declaration on Research Assessment eli DORA-julistus, kansainvälinen sopimus tutkimuksen arvioinnin uudistamisesta (CoARA) sekä Tutkijanarvioinnin hyvät käytännöt - Vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallinen suositus (pdf).
Suomen Akatemia noudattaa toiminnassaan vastuullisen arvioinnin periaatteita.
Vastuullisen arvioinnin periaatteina ovat läpinäkyvyys, integriteetti, tasapuolisuus, pätevyys ja monimuotoisuus. Akatemian hakemusarviointikäytänteet ja arviointikriteerit sekä päätösten periaatteet kuvataan avoimesti hakuohjeiden ja -ilmoitusten yhteydessä, ja ne ovat kaikkien vapaasti saatavilla.
Moninaiset tutkijan urapolut, tutkimuksen vaikuttavuus sekä avoimuuden edistäminen otetaan myös päätöksenteossa huomioon. Rahoituspäätösten tekoa ohjaavat kriteerit ja linjaukset ovat nähtävillä Akatemian verkkosivuilla ennen hakujen avautumista.
Vastuullisessa tutkijanarvioinnissa painotetaan laatua määrän sijaan
Vastuullisen tutkijanarvioinnin periaatteiden mukaan tutkijan saavutuksia arvioidaan moninaisten tuotosten ja tutkijanuran tehtävien kautta. Arvioinnissa korostuvat julkaisujen tieteellinen sisältö ja laatu. Arvioinnissa painotetaan tutkimussuunnitelman ja hakijan kompetenssin laadullista arviointia, joka ei perustu määrällisiin mittareihin, kuten viittaus- tai lehtiperusteiseen metriikkaan (esimerkiksi lehtiperusteisen metriikan käyttö arvioinnissa on kielletty, kuten JIF tai JUFO-luokitus). Akatemia ei katso viittausmetriikoiden kuvailevan kattavasti hakijan kompetenssia eikä julkaisun tai julkaisujen vaikuttavuutta, tärkeyttä tai laatua. Metriikan käyttöä arvioinnin tukena ei kielletä, mutta Akatemia korostaa ohjeistuksessaan, että sitä on käytettävä vastuullisesti ja käyttöön liittyvät ongelmat on tiedostettava. Viittausmetriikka on riippuvaista eri tieteenalojen viittauskäytännöistä, eikä se siksi ole luotettavasti vertailtavissa oleva mittari usein monitieteellisissä arviointipaneeleissa.
Akatemiassa on käytössä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ansioluettelomalli, joka tukee hakijan moninaisten tutkimustuotosten huomioimista entistä paremmin arvioinnissa ja päätöksenteossa. Saavutuksia arvioitaessa huomioidaan katkokset tutkijanuralla. Nämä periaatteet ovat osa Akatemian koko rahoitusprosessia. Akatemiatutkijan rahoitusmuodossa ansioluetteloa on laajennettu narratiivilla, jossa hakija kuvaa, miten rahoitus tukisi urakehitystä kohti vaativimpia tutkijantehtäviä ja aseman vakiinnuttamista tutkijayhteisössä.
Akatemia perehdyttää hakemuksia arvioivat asiantuntijat sekä päätöksistä vastaavien luottamuselinten jäsenet vastuulliseen arviointiin.